Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 12. elokuuta 2026

Taavetissa

    











Seitsemän astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on karvetta männynrungon katkenneella oksanpätkällä. Eilen aamulla metsä oli märkä sateen jäljiltä, kun kiersimme sähkölinjan viereistä polkua vanhalle hiekkakuopalle. Nikinojan rinteestä löytyi kanttarelleja, vaaleita orakkaita ja lampaankääpää. Otimme myös muutamia kuvia. Helena paistoi sienet aamupäivällä ennen lounasta. Minä kirjoitin eilen kaksi sivua Näköala -tarinaa. Aloitin sen heinäkuun alussa, kesätarinani ja edelleen se porskuttaa eteenpäin. Sivuja on koossa seitsemänkymmentäkahdeksan. Muokkasin ottamiamme kuvia ja valikoimme postaukseen tulevat. Lounaana meillä oli edellispäiväistä slaavilaista tattikeittoa, johon keittoon Helena lisäsi lampaankääpää. Helena kutoo punavalkoisia villasukkia ja katsoo samalla sarjoja läppäriltä. Hän luki eilen Ann Cleevesin jännärin Kivineidot. Ennen saunaa Helena luki muutaman sivun James Joycen teosta Finnegans Wake ja unilukemisena hänellä on edelleen Pentti Haanpään Kiinalaiset jutut. Minä luin loppuun Tiina Mahlamäen tietokirjan Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva. Ainakin kuvattavan elämäntiessä oli draamaa ja liian varhain menehtyneitä lähimmäisiä. Kolme Joenpellon vanhempaa sisarusta oli kuollut jo ennen Eevan syntymää ja ainoa elossa ollut veli kuoli sota-aikana. Eeva Joenpellon omat pojat kuolivat hekin ennen äitiään. Jarl Hellemann jätti vaimonsa, kun pariskunta oli ollut naimissa kaksikymmentäyhdeksän vuotta. Eeva eli viimeiset vuotensa Sammatissa rakennuttamassaan isossa maalaistalossa. Hänen äitinsä eli vielä joitakin vuosia. Eeva Joenpellon lapsenlapset, sukulaiset ja ystävät olivat kirjailijan tukena hänen vanhetessaan.












































1 kommentti:

  1. Blogisi tekstiä olisi helpompi lukea, jos käyttäisit kappalejakoa..

    VastaaPoista