Terveisiä Taavetista

    

Uusi viikko alkoi ja valoisampi vuodenpuolisko. Eilen aurinko paistoi hetken parvekkeellemme ennen kuin sen kehrä painui mailleen. Parvekkeemme on kerrostalon pohjoispuolella ja olemme talven pimennossa, mutta nautimme kesäkaudella aamuin illoin päivänpaisteesta. Toissapäivänä liehuivat liput Minna Canthin kunniaksi. Oikein. Onko hän toistaiseksi ainoa suomalainen nainen, jolle on omistettu oma liputuspäivä? Parannettavaa on. Minun on pitänyt kirjoittaa Stephen Kingistä se, että kaikki hänen kirjoittamansa ei vältä arvosteluani ja kritiikkiäni. Toden toistaminen tympii. Fiktiivisen romaanin luonteeseen kuuluu, että siinä lukija asennoituu niin kuin ottaisi kirjoitetun totena ja tapahtuneena, vaikka tietää toki, että kaikki kerrottu tai osa on satua. Mielestäni on tyylirikko kirjoittaa silloin vielä varta vasten, että tämä on totta, tämä tapahtuu nyt todesti. Eilen luimme viisikymmentä sivua lisää Mustan tornin kuudetta kirjaa Susannan laulu, jossa kolmehahmoinen, musta ja valkoinen nainen, joka on raskaana ja ei ole, tekee matkaa itsensä kanssa rimpuillen telakalle eli synnyttämään jonkin demonin matkaan laittaman demoniperillisen. Mahtavaa mielikuvituksen lentoa ja huolellista kirjoittamista. Helena luki loppuun Kingin kirjan Kalpea aavistus ja harkitsee, minkä monista hyvistä kirjoista haluaisi nauttia seuraavaksi. Maigret ja kadonnut asiakirja sulaa hitaammin, koska uni tulee niin äkkiä. Olen lukenut kolmasosan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanin viidettä, suomeksi julkaistua osaa Guermantesin tie 1, jossa päähenkilö on tervehtimässä ja viettämässä aikaa Saint-Loupin luona tämän kasarmilla ja paikallisessa pikkukaupungissa. Hän anoo ystäväänsä, jonka täti on Guermantesin herttuatar, kehumaan häntä, Marcelia tälle naiselle ja jos mahdollista, järjestämään tapaamisen. Olen maininnut aiemmin, että en pidä erityisemmin tästä päähenkilöstä. Olenko tänään äkätuulella?

Terveisiä Taavetista

   

Tänään on kevätpäivän tasauksen hetki. Kolme ja puoli astetta pakkasta. Aloitin eilen lukemaan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin viidettä kirjaa Guermantesin tie 1. Se ajankohta, jota kirjailija kuvaa siinä on 1800 -luvun loppuvuosia. Proustin vanhemmat kuolivat 1900 -luvun alussa ja jättivät ison perinnön pojalleen (pojilleen?) ja kirjailija saattoi omistautua suurteokselleen sairastelunsa rinnalla. Hän sai valmiiksi neljä osaa, Swannin tien, Kukkaanpuhkeavien neitojen varjossa, Guermantesin tien ja Sodoma ja Gomorran. Vanki, Pakenija ja Jälleenlöydetty aika ovat Proustin veljen loppuun saattamia ja toimittamia, mutta niissä on Marcel Proustin ääni tallella. Guermantesin tien alussa päähenkilö on päässyt lähelle palvomaansa Guermantesin herttuatarta, koska Proustin perhe on muuttanut vuokralle Guermantesin yksityishotelliin. Päähenkilö etsii etsimällä tilaisuuksia osua kohtaamaan tämän tyylikkään naisen. Stephen Kingin Mustan tornin osassa Susannan laulu revolverimies Eddie joutuu pidättelemään murhanhimoaan, kun tontinomistaja Cal Tower käy hänen hermoilleen ja kaiken aikaa Susannahin synnyttämisen ja kohtalon hetki on lankeamassa. Eddie kyselee kirjailija Stephen Kingistä. Hänellä on sellainen tunne, että heidän on etsittävä myös tämä henkilö käsiinsä, mutta onko King edes todellinen vai pelkkä fiktio? Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kingin kirjasta Kalpea aavistus ja Simenonin Maigret ja kadonnut asiakirja -dekkaria.

 

Terveisiä Taavetista ja Lappeenrannasta

    

Talon mittarissa on aamuviideltä Luumäen Taavetissa puoli astetta lämmintä. Talven ote kirpoaa valon lisääntyessä. Eilinen kului Lappeenrannassa. Lähdin aamun ensimmäisellä bussilla ja palasin puolenpäivän jälkeen. Liukkaita jalkakäytäviä oli siellä yhtä lailla kuin Taavetissa. Hiekka on haussa. Tästä uutisoitiin jokin vuosi sitten. Kun asuimme kaksi vuotta Helsingissä yhdeksänkymmentäluvulla, merellä horisontissa seisoivat hiekkajaalat vai mikä sen aluksen nimi on, johon vinssataan merenpohjasta hiekkaa. En avannut eilen Roto -käsikirjoitustani, mutta luin sentään ääneen Stephen Kingin mielikuvituksellista Mustaa tornia. Susannan laulussa Susannah on pahassa pulassa, mutta kirjailija opasti lukijan vaihteeksi revolverimiesten Rolandin ja Eddien matkaan, jotka putkahtivat maalaishuoltoaseman pihalle ja samalla rikollisten väijytykseen. Seurasi raju tulitaistelu, joissa hengenmenetyksiä tuli runsaasti. Paikalla oli kauppaostoksilla vanhempi mies, joka osoittautui selväjärkiseksi ja rohkeaksi ja opasti revolverimieskaksikon turvaan. Luin loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suomeksi ilmestyneen neljännen osan Paikannimet: Paikkakunta. Päähenkilö luulee, että yksi nuori neito kaipasi suudelmaa, kaipasi lähentelyä, mutta nuorimies sai pakit ja jäi ikuisesti ymmälleen. Oliko tässä käännekohta tämän miehen tai fiktiivisen henkilön mieselämässä ja -ajatuksissa: Naisia ei voi ymmärtää. Minä en enää yritäkään. Helena jatkaa yhä Kingin Kalpean aavistuksen parissa. Hänellä näkyi olevan unilukemisena Simenonin Maigret ja kadonnut asiakirja -dekkari.

Terveisiä Taavetista

   

Parvekkeella näkyy hämäävästi kaksi täysikuuta. Lännen puolella on aito ja idän puolen parvekelaseissa on kuun heijastus. Pakkasta yhdeksän ja puoli astetta. Helenalla kesken oleva Stephen Kingin kirja Kalpea aavistus sopii nimen puolesta yhteen vaalenevan, rusottavan taivaanrannan kanssa. Gardnerin Perry Mason ja pelokkaat perijät on hänellä myös kesken. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa päähenkilö nauttii olostaan tyttöparven keskellä ja mukana. Lärpätys ja lörpöttely rauhoittaa hänen hermojaan. Hänen ei tarvitse ottaa osaa edes keskusteluun eikä olla skarppina. Stephen Kingin Mustan tornin kuudennessa osassa Susannan laulu, Susannah-Mia-Detta löytää pienen kilpikonna-amuletin sen kassin kyljessä olevasta salataskusta, jossa hän tai he kuskaavat mukana epämiellyttävää Mustaa Kolmeatoista, lasipalloa, johon ei kannata kurkistella ja jota ei pidä jäädä kuuntelemaan, jotta ei päädy noidutuksi. Pieni kilpikonnaveistos toimii hypnotisointiapuna. Susannah tietää, että hänen pitää päästää piiloon, joten hän hypnotisoi ohikulkevan rikkaan nörtin varaamaan ja maksamaan hänelle hotellihuoneen viikoksi. Näppärä veto kirjailijalta. Näitä näppäryyksiä on Mustassa tornissa riittämiin.

 

Terveisiä Taavetista

    

Olemme viime päivinä tehneet yhdessä aamulenkin sarastuksen aikaan, kun on yhä pakkasta. Pilvetön sää on vallinnut monen päivän jakson ajan Luumäen Taavetissa ja ylipäänsä Suomessa. Kuu näkyy pyöreänä matalalla lännen taivaalla. Idässä on aamuruskon värejä. Postiluukussa oli aamulla odottamassa sekä Luumäen Lehti että Etelä-Saimaa. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin neljännessä osassa Paikannimet: Paikkakunta päähenkilö yrittää kohdata ja tehdä vaikutuksen rannan tyttöihin. Hän menee myös käymään paikkakunnalla lomailevan kuulun taiteilijan ateljeessa. Selviää, että tytöt poikkeavat melkein päivittäin tervehtimässä taiteilijaa ja päähenkilö yrittää saada tämän esittelemään hänet kaunokaisille. Päähenkilö on sellainen tyyppi ja luonne, joka ei saa minun sympatiaani, mutta ehkä se on kirjailijan tarkoituskin, luoda kontrastia. Helena nauttii edelleen Stephen Kingin kirjasta Kalpea aavistus ja Perry Masonin -dekkarista unilukemisena. Kingin Mustan tornin kuudennessa osassa Susannan laulu, pääsimme Susannah-Detta-Mian matkassa vuoden 1999 kesäkuun ensimmäisenä päivänä New Yorkiin. Siinä ajassa ei ole enää mitään tyhjää tonttia, jossa kasvaa ruusu, vaan siinä on tilalla toimitalo. Mutta hyrinä on jäljellä.

Terveisiä Taavetista

    

Yksitoista astetta pakkasta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Tyyntä. Kuu kumottaa melkein täytenä matalalla läntisellä taivaalla. Rusakko hypähteli lumipenkan päällä aitovierellä ja jatkoi Vallitietä pitkin. Roto -käsikirjoitus etenee joka päivä. Olen siinä sivulla 294 ja koko käsikirjoituksessa on 335 sivua. Helena lukee Stephen Kingin kirjaa Kalpea aavistus, T.S.Eliotin Joutomaa -runokoelmaa ja illalla sängyssä Gardnerin dekkaria Perry Mason ja pelokkaat perijät. Olen lukenut sen vajaa kolmekymmentä vuotta sitten. Muistaakseni se osui siihen aikaan, jolloin asuimme Helsingissä. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen suomennetun laitoksen neljännessä osassa Paikannimet: Paikkakunta nuori päähenkilö saa silmäniloa nuorten naisten, kukkaanpuhkeavien nuorten naisten parvesta, joka vaeltelee ilakoiden merikylpylän rannalla. Nuori sankari ajelee rattailla hevoskyydillä läheiseen ravintolaan, jossa on illanviettoa, musiikkia, naisia ja olutta ja samppanjaa ja nukkuu seuraavana aamuna yli puolen päivän. Ääneenlukuprojektissa aloitimme Kingin Mustan tornin kuudennen osan, Susannan laulu. Omalaatuinen Mannien heimokunta auttoi taikakaluillaan Rolandin ka-tetia pääsemään taikaovesta muihin maailmoihin, tarkalleen tiettyihin maailmankolkkiin ja täsmällisiin aikakehyksiin. Oi -mäyriäinen Jaken piti jättää mannien hoitoon reissun ajaksi, mutta Oi taisi olla se viimein silaus, joka sai lopulta oven aukeamaan, kun se ryntäsi haukkuen auttamaan nuorta isäntäänsä.

Terveisiä Taavetista

    

Kuu näkyy päivällä, illalla, yöllä ja aamun varhaisena hetkenä. Taivaalla on vähäistä pilviharsoa, mutta sarastus vaalentaa idän ja pohjoisen taivaanrannan. Luimme sitten loppuun Stephen Kingin Mustan tornin viidennen osan Callan sudet. Sen päätössanoissa, jotka on päivätty joulukuussa 2002, vajaa kaksikymmentä vuotta sitten, kirjailija kertoo, että seuraavat kaksi osaa ovat myös valmiina, pääpiirteissään. Nämä Tornin kolme viimeistä osaa ovat selkeämmin yhtä kokonaisuutta kuin muu sarja. Kingillä on ollut vihdoin selvillä itsellään, miten kirjasarja päättyy, mihin se on menossa ja minkä mutkien kautta. Muistan aiemmalta lukukerralta katkelmia, joita tulee vastaan ja odotan niitä innolla. Kirjoittaja pääsee irroittelemaan ja pyörittämään faktaa fiktioon ja piirtää itsensä tarinaan mukaan ja osaksi. Eilen luin vain muutaman sivun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Vaihteeksi päähenkilö tarkkailee enemmän muita henkilöitä kuin omaa sisintään ja sydäntään. Teokseen – Paikannimet: Paikkakunta – tulee uusi, merkittävä henkilö markiisi de Saint-Loup ja tietyt jo aiemmin esiintyneet hahmot nousevat toistamiseen ja paremmin näkösälle. Kun luen tätä mahtiromaania ja pyrin lukemaan sen mahdollisimman nopeasti, tarkkaan teoksen kokonaisrakennetta ja sen hahmottumista. Se piirtää pitkän ajankaaren. Helena nauttii Kingin Kalpeaa aavistusta ja Gardnerin Perry Mason -dekkaria Kleptomaanin jäljet. Hän varasi kirjastosta uuden T-S.Eliot -suomennoksen Joutomaa.