Terveisiä Taavetista

     

Sunnuntai valkeni sumuisena. Teimme ensimmäisen mustikkaretken tälle kesälle. Metsä henki kosteutta. Marjat olivat pieniä ja tiukasti kannoissa. Eilen Ranska voitti Hollannin naisten EM-jalkapallon puolivälierässä jatko-ottelun jälkeen yksi nolla. Maali tuli rangaistuspotkusta. Minä veikkasin Hollantia mestariksi ja joudun taas häpeään. Luin eilen loppuun Robert Brantbergin kirjan Suomi sodassa. Huomaan, että olen valikoinut luettavaksi pitemmällä aikavälillä useita sotakirjoja, Homeroksen Iliaan ja Odysseian, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, Kalevalan, Palolammen kuulun Kollaa kestää ja viimeiseksi Brantbergin Suomi sodassa. Tuli mieleen veikeä rinnastus: Jalkapallo ja sotiminen ovat yhtä tärkeitä tai yhtä merkityksettömiä niiden kannalta, jotka eivät ole näiden poikkeustilojen saamapuolella. Molempien hypetysten ympärillä velloo yksipuolinen nationalismi. Vai voiko nationalismi ollakaan muuta? Rauhantyö ja nurmikonhoito eivät herätä lainkaan yhtä suurta kiihkoa ja kannatusta. Helena lukee Helvi Hämäläisen kirjaa Kaunis sielu ja minä aloitin eilen Stephen Kingin uusimman romaanin Billy Summers. Helena on lukenut sen aiemmin. Hän kehui kirjaa. Hän on kaivannut sitä, että King kirjoittaisi tavallisen romaanin ja ilmeisesti Billy Summers on sellainen. Viisikymmentä ensimmäistä sivua tuntuivat oikein hyviltä.

Terveisiä Taavetista

    

Aamulla pilveä ja utua Luumäen Taavetissa kuutostien laitamilla. Muutama paarma. Eilen oli parvekkeen ikkunanaluspellille noussut heinäsirkka, kolmanteen kerrokseen. Miten lie päässyt niin ylös? Siili oli iltakierroksella puolenyön hämärissä ja mutkitteli Vallitien yli edestakaisin. Mopoilijan kaasuttaessa Joukolantien risteykseen, eläin kipitti ruohikkoon piiloon. Ruotsi voitti Belgian viime hetken maalilla naisten jalkapallon EM-puolivälierässä ja kohtaa välierässä Englannin. Tuli otettua Luumäen pääkirjaston poistokirjatelineestä kaksi kirjaa, Helvi Hämäläisen Kaunis sielu – Helena alkoi lukea sitä – ja Michel Houllebecqin Alkeishiukkaset. Jälkimmäisen olen lukenut joskus. Minulla on Brantbergin Suomi sodassa sisällissodan vuosissa. Mannerheim astuu Valkoisen Suomen johtoon. Suomen autonomian ajan maassa oli vallinnut rauha Oolannin sotaa lukuunottamatta. Samoin Suomi välttyi Ensimmäiseltä maailmansodalta, mutta ei sisällissodalta. Historia verestyy mielessä, kun kertaa tapahtumia. Suomi sodassa -kirjaa on lukematta kolmannes. Siihen mahtuu koko edessä oleva Toinen maailmansota.

Terveisiä Taavetista

    

Luontonäkymiä: Piki lämpiää helteessä. Tikka naapuritalon ruokintapaikalla. Illalla puolenyön maissa teimme havainnot siilistä, joka ylitti ainakin kaksi kertaa Vallitien lännen puolella ja rusakko loikki idän puolen nurmikkoa tienristeykseen, istui hetken, jatkoi Joukolantietä ylöspäin, pysähtyi toistamiseen ja loikki sen jälkeen näkymättömiin. Koska taivas oli sees, etsin katseellani Capellaa pohjoisen taholta ja se löytyi, pieni piste. Helena huomasi lännen puolella kirkkaamman tähden. Hän sanoi sen olevan Arcturus, minä veikkasin Vegaa, mutta kyllä se taitaa olla Arcturus. Näkymä sekin kuten eilisestä Luumäen Lehdestä selvisi ja paikan päällä saa nähdä ja on näkynyt jo jonkin aikaa, että valokuitukaivannon teko on alkanut Luumäen Taavetissa. Rakennustoimintaa, josta osa taitaa palautua paikallisten yrittäjien hyväksi. Naisten jalkapallon EM-kisoissa Saksa selviytyi jatkoon voittaen Itävallan kaksi nolla. Itävaltalaiset osuivat kolme kertaa tolppaan ja saksalaiset kahdesti. Tänään Ruotsi puolustaa pohjoismaisia värejä. Helena lukee keittiössä Doris Lessingin kirjaa Kultainen muistikirja, joka on meillä nykyisin suomeksi ja englanniksi. Golden Notebook oli ensitutustumiseni Doris Lessingin tuotantoon. Minulla on luvussa Robert Brantbergin Suomi sodassa, jonka alanimike on Tuhat vuotta idän ja lännen puristuksessa. Kirja ei ole aivan sellaista historiatekstiä kuin olen etsinyt, mutta saan siitä kerratun yleiskatsauksen Suomen sotatiestä. Hullulta se näyttää, kun lukee tekstiä ja lukuja. Järjetöntä sotimista ja joka näemmä jatkuu yhä. Miksi rauhan ylläpitäminen on niin vaikeaa? Miksi järkeviksi itseään kutsuvat henkilöt asennoituvat tunteella ja uskovat tyhjiin lupauksiin?

Terveisiä Taavetista

    

Pääskyjen aamua valtatiellä Luumäen Taavetissa. Kevyen liikenteen väylällä kuutostien pohjoispuolella tervapääskyt lensivät matalalta suhahtaen aivan vierestä ja ilmassa saattoi nähdä yhtä aikaa parhaimmillaan viisi lintua kääntyilemässä taiturimaisesti. Päivissä on eroa. Englannin naiset selviytyivät eilen jalkapallon EM-turnauksessa välieriin. Tasoitusmaali tuli varsinaisen pelin viime hetkillä ja voitto-osuma jatkopelin aikana. Espanja pelasi hyvin, mutta Englannin naiset olivat fyysisempiä. Huomasi, että loppua kohti molempien joukkueiden pelaajat väsyivät. Tasoitusmaalia edelsi tv-kuvan mukaan arvioiden – minun silmissäni – rike rangaistusalueella, jolloin yleensä tuomitaan puolustajan eduksi. Näin ei tapahtunut kotijoukkuetta vastaan stadionin hurratessa huutomyrskynä. Aiemmin Englannilta oli hylätty yksi maali paitsiona. Yksi espanjalainen pelaaja sai kentän laidalla keltaisen kortin, kai protestoinnista. Luin eilen loppuun sota-ajan valistusupseerin, Erkki Palolammen kirjan Kollaa kestää. Luin sen edellisen kerran viisikymmentä vuotta sitten ja silloin romaanina. Nyt totesin kirjan raportiksi ja kuvaukseksi, jossa oli tosin runsaasti kaunokirjallista väriä. Lopussa laskut menivät minulta jo sekaisin ja luulin, että puolustusrintaman miesluku vajeni miinuksen puolelle. Ymmärrettävästi siinä sekasorrossa kukaan ei kykene kirjaamaan tarkkoja lukuja. Alussa kirjassa oli harras toivomus, että ”ettehän unohda meitä”, Hyrsylän mutkan siiviliväestön taholta, mutta se pyyntö jouduttiin pettämään heti. Sodan kestäessä sotilaat tekivät suunnattomasti muita uhrauksia ja urotöitä, mutta loppusaldona oli kuitenkin, että rauhanteossa kotikonnut ja iso osa Suomea luovutettiin Neuvostoliitolle. Sotiminen on typerää, ei mahda mitään – jo senkin takia, että mitään lopullista tasapainotilaa ei ole tähän maailmanaikaan saavutettu missään. Ikuiset ja pysyvät rajat ovat osoittautuneet historiassa kerran toisensa jälkeen pelkiksi sanoiksi, turhaksi kuvitteluksi ja uskotteluksi.

Terveisiä Taavetista

   

Eilisiä luontohavaintoja: Iltapäivällä haukka lensi matalalta talon yli. Hetkeä myöhemmin se kaarteli nousevassa ilmavirtauksessa sadan metrin päässä lännessä. Ukkosrintama ylitti Luumäen Taavetin. Hetken aikaa satoi rakeita. Puolenyön aikaan, kun olimme siilivahdissa parvekkeella, emme nähneet siiliä, mutta pupu tuli Vallitietä pitkin Joukolantien yli, pysähtyi istualleen, kun Helena avasi parvekkeen ikkunan, kuunteli korvat pystyssä ja lähti jatkamaan matkaansa englantilaisittain tien vasenta laitaa, pysähtyi seuraavassa risteyksessä ja hävisi näkyvistä tienvarren mäntyjen katveeseen. Helena luki loppuun Doris Lessingin omaelämäkerran toisen ja valitettavasti viimeiseksi jääneen osan Varjossa vaeltaja. Helena on lukemassa nyt Sidney Sheldonin jännäriä Veren perintö. Erkki Palolammen Kollaa kestää -historiikkia on minulla lukematta vajaa kolmannes. Meillä on karttakirja, jossa on salaisia sotakarttoja. Niistä näin, että Kollaanjärvi ja -joki on syvällä Laatokan-Karjalassa. Tänään aamulla viideltä oli yhdeksän astetta. Aamupatikoinnilla tuuli kolakasti, mutta aurinko paistoi ja lämmitti. Kolme tukkirekkaa, kahdessa järeitä runkoja.

 

Terveisiä Taavetista

    

Kymmenen astetta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Pilvistä sateen edellä. Eilen naisten EM-jalkapallossa ottelivat Ranska ja Islanti tasan yksi yksi. Belgia voitti Italian yksi nolla ja kohtaa puolivälierässä Ruotsin. Kesken pelin kävin parvekkeella havainnoimassa luontoa: Siili kulki edestakaisin nurmikolla. Pelin jälkeen menimme vielä hetkeksi parvekkeelle: Kaksi kissaa Vallitiellä ja siili nurmikolla. Lokkeja kauempana tienvieren mäntyjen takana. Helena luki Sidney Sheldonin jännärin Pahan kasvot. Hän on yli puolenvälin Doris Lessingin omaelämäkerran toista osaa, Varjossa vaeltaja. Minä luin loppuun Kari Aronpuron kollaasiromaanin – se se on ehkä virallisesti – jonka esipuhe on vuodelta 1965, samana vuonna, kun kirja ilmestyi ensimmäisen kerran. Toinen painos, joka on meillä, on vuodelta 1978 ja siihen on otettu lisänä tukku kirjallisuusarvosteluja Aperitiffistä sekä päätteeksi muutama sivu kirjailijan päiväkirjaa: Miltä nyt tuntuu Aperitiff, kolmetoista vuotta julkitulon ja kohun jälkeen? Lainasin Luumäen pääkirjastosta Erkki Palolammen kirjan Kollaa kestää. Halusin lukea sen uudestaan. Muistin, että kirja oli erilainen kuin Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Aivan, Kollaa kestää on enemmän raportti ja tosikertomus. Luin eilen sata sivua. Teimme aamulenkin normaalijärjestyksessä. Pilvet väistyivät ja puolikas kuu erottui taivaalla.

Terveisiä Taavetista

   

Uusi viikko. Erilaisia luontonäkymiä kuutostien kupeessa. Heinät heilimöivät ja mustikat sinistyvät. Eilen naisten EM-jalkapallossa Ruotsi selviytyi kahdeksan parhaan joukkoon. Portugali kaatui viisi nolla. Hollanti oli lohkokakkonen voitettuaan Sveitsin neljä yksi. Hollanti kisaa puolivälierässä Ranskaa vastaan. Katsoimme ties monennenko kerran Sergio Leonen elokuvan Hyvät, pahat ja rumat. Viimeisellä mainoskatkolla pistäydyimme parvekkeelle haistelemaan yöilmaa ja näimme siilin vaeltavan pihanurmikolla. Se mutkitteli Vallitien viertä ja kääntyi talon länsipään taakse näkymättömiin. Helena lukee Doris Lessingin omaelämäkerran toista osaa Varjossa vaeltaja. Toisena kirjana hänellä on Sidney Sheldonin jännäri Pahan kasvot. Toissailtana luettuani Miki Liukkosen romaanin O loppuun, minulla ei ollut valmiina mielessä, minkä kirjan valikoisin seuraavaksi? Päädyin ottamaan omasta kirjavalikoimastamme Kari Aronpuron kokoelman Aperitiff – avoin kaupunki, joka sisältää muun muassa runoa, proosaa, kollaasia, päiväkirjaotteita, tavara- ja muita luetteloita, sähkölaskuja, musta sivu ja meillä olevassa toisessa, 1978 julkaistussa painoksessa lisänä olevia lehtiarvosteluita, kirjan, joka on myös ajankuvaa ja uutta kerrontaa avaavaa tekstiä. Se sopi hyvin Liukkosen kantaan. Luin eilen Aperitiffistä kolme neljäsosaa. Sivumerkinnät tosin puuttuvat, tarkoituksella kai.