Terveisiä Taavetista

    

Kolmetoista astetta, taivas pilvessä ja maa märkä Luumäen Taavetissa aamuviideltä. Eilisen jälkeen Yli -käsikirjoitusta on 257 sivua. Helena on puolivälissä David Foster Wallacen kesken jäänyttä romaania The Pale King. Minä olen lukenut noin neljänneksen Umberto Econ kirjaa Foucaultin heiluri. Eilen illalla elokuvan jälkeen kävimme parvekkeella tähyämässä yökukkujia. Tutun näköinen rusakko oli risteyksen toisella puolella nurmikolla, käänteli siinä, tuli Joukolantien keskelle, istui muutaman sekunnin ja lähti loikkimaan tietä ylöspäin. Teimme juuri tihkusateessa aamulenkin. Eilisestä elokuvasta sen verran, että se oli uusi, tänä vuonna tullut, melkein pelkkää actionia ja joka meni niin naurettavasti yli, että se nauratti. Teema, aihe ja toteutus oli kliseinen, varman päälle, tehosteita ja tietokonetekniikkaa, mutta jälkitila on kuin olisi syönyt jotain imelää niin paljon että ällöttää. Keskivertoelokuvienkatsojat ovat varmaan ihastuksissaan, mutta ja sillä heillehän se oli täsmäohjattu.

Terveisiä Taavetista

    

Elokuu alkaa Luumäen Taavetissa auringonpaisteella. Asvaltti on vielä märkä öisen sateen jälkeen. Eilen Helena sai kuvat sudenkorennosta ja siilistä. Sudenkorentoja liiteli kävelyreitillämme useita, mutta niitä on vaikea saada pysähtymään kuvaan. Siili liikkuu mieluummin iltahämärässä, mutta tämä yksilö oli puuhassa päiväsaikaan puutarhan kukkien keskellä. Toissailtana oli kaksi jalkapallo-ottelua, joissa jaettiin pokaaleja: Liverpool voitti Manchester Cityn ja Bayern München Leipzigin. Eilen naisten EM-jalkapallon loppuottelussa Englanti voitti mestaruuden. Saksa kukistui kaksi yksi. Helena lukee edelleen Wallacen kirjaa The Pale King. Iltalukemisina hänellä on Brennecken Tirpitz auf deutsch. Minulla on luvussa Umberto Econ Foucaltin heiluri. Econ teksti on hyvää, mutta Ruusun nimessä en pitänyt keskiaikaisista kidutuskuvauksista. En välitä lukea sellaista. Foucaltin heilurista tuli varsin pian mieleen, että onkohan Dan Brown lukenut tämän opuksen ja ottanut siitä mallia, virtaviivaistanut sen amerikkalaiseen bestseller-makuun?

Terveisiä Taavetista

    

Heinäkuun viimeinen päivä, Helenan nimipäivä ja Luumäen Taavetissa aamuviideltä yhdeksän ja puoli astetta. Teimme mustikkaretken ja sen jälkeen aamukahvit parvekkeella. Helena sai pari ylläriä tai sen tapaisia. Hän on lukenut Wallacen Pale Kingiä ja illalla sängyssä Jörn Donnerin Linnun varjoa, mutta sai nyt kaksi uutta ehdokasta lisää. Minä luin eilen loppuun Juhani Peltosen kirjan Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä. Kun kirjoitin siitä eilen postauksessa, haksahdin sata vuotta harhaan. Suomen sota tapahtui vuosina 1808-09, ei 1700-luvun alussa. Luulen, että Juhani Peltonen olisi virnistänyt moiselle lipsukselle. Kirjassa Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä tulee varsin kirkkaasti selväksi, että kirjailija Peltonen piti ja näki sodan, sodat ja vihanpidon suurena typeryytenä. Hulluutena. Kirjailija kirjoittaa, että kaksi pahinta pukaria, pahista noin ammattina ovat sotilas ja pappi. Kirjassaan Peltonen antoi yhdelle henkilöistä kyvyn muistella tulevaisuutta. Niinpä tämä henkilö tiesi, että Venäjällä sotavankeudessa häntä odotti ruhtinaan nuorin tytär, joka oli kerännyt ja kuivattanut hänelle kukkakimpun. Hän tiesi kertoa myös musikoille, että heille koittaa vapaus sadan vuoden päästä ja tsaari ammutaan. Tuntuu, että kirjailija vihjaa, että joka iikka tietää kuolevansa, olevansa vainaa sadan vuoden päästä, joten kaikki pyristely on turhaa ja tappaminen ja vahingonteko erittäin.

Terveisiä Taavetista

    

Pilvessä aamulla Luumäen Taavetissa. Kolean näköistä. Kuuden aikaan saapastelimme metsään. Pikkulinnut visersivät näkymättömissä. Hain alhaalta notkosta isompia mustikoita. Palatessa rivitalon pihassa kalamies selvitti verkkoa seinustalla. Luin eilen Tytti Parraksen Jojon lopun. Hyvä sekä loppu että koko kirja. Siinä oli erilainen tuntuma kuin miehisemmissä alan kirjoissa. Siis vaikka kirja sisälsi perinteistä ryyppäämistä ja koheltamista, siinä oli laajempi skaala, koska se kuvasi tapahtumia naisnäkökulmasta. Hyvä idea oli pitää myös pämppäämään lähteneen nuoren isän pikkupoika mukana matkassa. Parraksen teksti toimi kokonaisuutena paremmin kuin Salaman tai Kejosen parhaat proosakoosteet. Aloitin seuraavan kirjan Juhani Peltosen käsittääkseni viimeiseksi jääneen romaanin Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä. Nimi tarttuu vaikeasti muistiin. En tiedä onko kustantaja – WSOY – ja kustannustoimittaja rajannut ja antanut luvan kirjailijan käyttää nimessä vain kolme sanaa? Kirja on vapaasti assosioitu kertomus upseerivankikolonnan matkasta Ruotsista Venäjälle Suomen sodan aikaan 1708-09. Ryssäviha on alemmilla upseereilla suuri, mutta ylin arvoasteikossa sanoo pitävänsä venäläisistä, Venäjästä ja kielestä. Hän osaa venäjää ja käyttää sitä, käyttää tahallaan, kun Ruotsin kuninkaan sotilaat häpevät sellaista käytöstä ja pyytävät ylemmältään lupaa saada poistua paikalta. Vangit kulkevat rattailla ja venekyydillä eli hyvin dickensiaanisesti. Voi olla, että se pitää paikkansa, sillä ylhäisö on aina rahvasta ylempänä.

Terveisiä Taavetista

   

Tyypillinen aamupäivä limitellen tunti päiväkirjaa ja Kaunis kesäpäivä -blogia, tunti mustikassa ja tulossa tunti Yli -käsikirjoitusta ja tunti lukemista. Eilen iltamyöhällä luontohavaintoja parvekkeelta: Lokinpoikanen Luumäen Taavetin Vallitiellä ja vaaleanruskea kissa pysähtyy risteykseen, jolloin lokki lentää muutaman siiveniskun kauemmas ja jää seuraamaan, kun kissa vilistää Joukolantietä etelään. Hetkeä myöhemmin rusakko istuu risteyksessä, yhtäkkinen ilmestys aina, lähtee loikkimaan Joukolantietä pohjoiseen, häipyy näkyvistä rivitalon päädyn omena- ja kriikunapuiden taakse ja näkyy jälleen kauempana Joukolantietä. Tietä pitkin. Helena alkoi lukea David Foster Wallacen viimeistä, kesken jäänyttä romaania The Pale King. Hän luki eilen loppuun Huovisen Porsaan paperit ja aloitti Jörn Donnerin Linnun varjon. Tytti Parraksen Jojo on minulla loppukäänteissä. Hyvä romaani. Ajattelen kuusikymmentälukua. Olen sen tunnelmissa. Se erottuu kaikista vuosikymmenistä, myös Suomessa. Kirjallisuudessa Saarikoski, Salama ja Kejonen ja muut antoivat palaa ja Tytti Parras yhtenä ja teksti on hyvää, luistavaa ja kuvaavaa. Musiikissa Beatles ja Rollarit valtasivat maailman, ottivat kantaa Amerikan neekerien kohteluun ja vaikuttivat Suomeenkin kaukaisina airueina ja tänne syntyi bändejä. Sota ja jälleenrakennus, kautta Euroopan, vaurioiden ja vahinkojen ja pilattujen suhteiden korjaaminen oli tehty ja tuuletus saattoi alkaa. Hyvä kuusikymmentäluku, tule takaisin, optimismi ja usko parempaan ja rauhaan. 

 

Terveisiä Taavetista

   

Yksitoista astetta Luumäen Taavetissa aamuviideltä. Hieno ilma käydä mustikassa. Luin eilen Helvi Hämäläisen esikoisteoksen Kaunis sielu, jonka Hämäläinen kirjoitti kaksikymmentävuotiaana 1927. Se julkaistiin vasta 2001. Aihe oli silloin kauan sitten liian räväkkä kustantajille. Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Helvi Hämäläiseltä. Ajattelen hänen elämäänsä, että hän on nähnyt ja todistanut Suomen itsenäisyyden alkuvuodet ja toisen maailmansodan ajan. Maailma on muuttunut paljon hänen elinikänsä aikana. Kuvittelen, että hän voisi kertoa viisaita asioita sodasta, puutteesta ja rauhasta. Varmaan myös realismista, olemassaolevien tosiasioiden hyväksymisestä. Eilen katsoimme iltamyöhällä jälleen naisten EM-jalkapalloa Saksa vastaan Ranska. Helena veikkasi lopputulosta kolme kaksi ja minä nolla yksi. Kaksi yksi toteutui. Helena luki eilen loppuun Doris Lessingin teoksen Kultainen muistikirja ja Houllebecqin Alkeishiukkaset ja aloitti Veikko Huovisen Porsaan paperit. Minä lainasin kirjastosta Tytti Parraksen Jojon. En ole lukenut sitä aiemmin. Paikkaan vähin erin näitä aukkoja sivistyksessäni.

 

Terveisiä Taavetista

   

Sateisen yön jälkeen emme menneet mustikkaan, vaan teimme tunnin aamukävelylenkkimme, Vallitietä Savitaipaleentielle ja kuutostien pohjoispuolelta sähkölinjalle, alikulkutunnelin kautta pururadalle, Patteritielle ja Joukolantielle. Helena otti kuvia järjestelmäkameralla ja minä räpsin kännykällä. Helena on lukenut kohta Houllebecqin Alkeishiukkaset, hänen makuunsa turhan paljon sitä navanalaista ja Lessingin Kultaisen muistikirjan. Minä luin eilen loppuun Stephen Kingin Billy Summersin. Alkupuoli jees, loppu kliseinen ja yllätyksetön. Oliko loppu väsähtänyt? Pahiksista kaikkein pahin oli sellainen vanha kääkkä, joka paritteli kymmenvuotiaiden tyttöjen kanssa. Odotin, että bonuksena olisi ollut videoita joukkotempuista aina todelliseen kuolemanhuipennukseen asti, mutta Stephenin kuvitteellinen kauhumaailma ei kai veny niin kaameaksi. Vähän kuin vanhaa Suomi-filmiä, jossa puunlehvät ja taivaan sini kertovat tarinoita. Eilen veikkasin väärin, kun pidin Ruotsin puolta naisten jalkapallon EM-välierässä. Englanti vei ottelun selvästi neljä nolla ja on valmis vastaamaan Saksan tai Ranskan haasteeseen. Veikkaanpa, että yllätys, jota odotan, on siinä, että Ranska selviytyy loppuotteluun. Häpeä, jos olen väärässä.