Heinäkuun viimeinen päivä, Helenan nimipäivä ja Luumäen Taavetissa aamuviideltä yhdeksän ja puoli astetta. Teimme mustikkaretken ja sen jälkeen aamukahvit parvekkeella. Helena sai pari ylläriä tai sen tapaisia. Hän on lukenut Wallacen Pale Kingiä ja illalla sängyssä Jörn Donnerin Linnun varjoa, mutta sai nyt kaksi uutta ehdokasta lisää. Minä luin eilen loppuun Juhani Peltosen kirjan Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä. Kun kirjoitin siitä eilen postauksessa, haksahdin sata vuotta harhaan. Suomen sota tapahtui vuosina 1808-09, ei 1700-luvun alussa. Luulen, että Juhani Peltonen olisi virnistänyt moiselle lipsukselle. Kirjassa Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä tulee varsin kirkkaasti selväksi, että kirjailija Peltonen piti ja näki sodan, sodat ja vihanpidon suurena typeryytenä. Hulluutena. Kirjailija kirjoittaa, että kaksi pahinta pukaria, pahista noin ammattina ovat sotilas ja pappi. Kirjassaan Peltonen antoi yhdelle henkilöistä kyvyn muistella tulevaisuutta. Niinpä tämä henkilö tiesi, että Venäjällä sotavankeudessa häntä odotti ruhtinaan nuorin tytär, joka oli kerännyt ja kuivattanut hänelle kukkakimpun. Hän tiesi kertoa myös musikoille, että heille koittaa vapaus sadan vuoden päästä ja tsaari ammutaan. Tuntuu, että kirjailija vihjaa, että joka iikka tietää kuolevansa, olevansa vainaa sadan vuoden päästä, joten kaikki pyristely on turhaa ja tappaminen ja vahingonteko erittäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti