Tilkankadulla

    

Puolen kuuden aikaan aamulla pihavalojen valokiilat levittäytyvät harmaina viuhkoina. Kävin parvekkeella katsomassa tarkemmin. Sumua, totesin. Kuulin ropinaa. Yksittäisiä sadepisaroita ropisi märistä poppeleista maahan kerrostuneille lehdille. Eilen iltapäivällä järjestimme viimein kirjahyllymme. Laitoimme kirjat aakkosjärjestykseen tai muokattuun aakkosjärjestykseen. Meillä on kolme kirjahyllyä, kaksi olohuoneessa eri seinillä ja makuuhuoneessa lasivitriini, jossa Helena piti ennen lankoja. Olemme alustaneet päivien mennen tätä järjestämistä vitriinin osalta eli olemme keränneet sinne muun muassa kaikki Agatha Christien, Georges Simenonin ja Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkarit. Lisäksi Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on siellä, Joycen ja Hemingwayn kirjat, Pentti Saarikosken tuotanto, Wallacen Infinite Jest ja Allen Ginsbergin Collected Poems. Ynnä muita. Nämä kirjat eivät ole aakkosissa. Ne löytää yhdellä silmäyksellä. Olohuoneessa teimme sen ennakon, että otimme Stephen Kingin kirjat omaksi ryppääkseen. Ne täyttävät kaksi kapeaa hyllytasoa. Kaikki kirjat olivat siis jo hyllyssä, mutta ne oli vain purettu pakkauslaatikoista hyllyille ja aloimme nyt aakkostaa tätä sekamelskaa. Jako kahteen, dekkarit ensin ja sitten muut. Aloitimme pikkuhyllystä, jonka alin hyllyrivi on vallattu valokuvakansioille. Allinghamin Kohtalokas kotiopettajatar tuli ensimmäiseksi hyllyn vasempaan ylälaitaan. Dekkareita aakkosissa ja eri kielillä. Simone Buchholzin saksankieliset kaksi dekkaria uusimpina kirjahankintoinamme, Chandlerit, rivi Patricia Cornwelliä. Kaksi Ellery Queenin dekkaria on viimeisinä hyllyn oikeassa alalalaidassa. Jatkoimme dekkareita kaksi hyllytasoa olohuoneen isosta hyllystä. Sen jälkeen aakkostimme loput kirjat, kaunokirjallisuutta ja tietokirjoja. Isokokoiset ja painavat kirjat laitoimme kuitenkin alahyllyille. Yksi hyllyväli tuli runoutta. Yksi kahdeksankymmenen senttimetrin pituinen hyllytaso, ylin jäi tyhjäksi. Siellä Helena voi pitää kuivamassa olevia keskeneräisiä maalauksia.

Tilkankadulla

   

 

Helena aloitti päivän sauvakävelylenkillä. Nousimme tosin vasta kuudelta, mutta hetki on yhä varhainen. Kännykän mukaan lämpöä on neljä astetta. Viisi metriä idän ja kaakon välistä tuulta. Eilen sähköasentaja tuli vaihtamaan keittiön työtasovalaisimen. Vaihteeksi eri henkilö ja firma. Vanhasta valaisimesta oli kupu halki eikä siihen malliin ollut saatavilla enää varaosia. Nyt meillä on lyhempi, mutta valovoimaisempi valaisin tiskialtaan yläpuolella. Kun kävimme läpi silloin alussa talomestarin kanssa näitä asunnon vikoja ja puutteita, esitin, että jääkaapin vieressä oleva työtaso kaipaisi myös valoa ja selvisi, että sähköasentaja oli saanut tilauksen valaisinpisteen lisäämisestä siihen. Hän otti mitan ja lupasi, että se tulee heti, kun hän saa hommattua tavarat. Näitä korjauksia ja paikkauksia on tullut tipotellen, mutta pääasia, että tulevat sentään. Helena on kutonut eilen villasukkia ja lukenut välillä Murakamin Komtuurin surmaa. Minä jatkoin Yli -käsikirjoituksen lukemista. Olen siinä puolivälissä, sivulla 152. Muutama päivä sitten mielessä kirkastui, että teen sittenkin kolmen erillisen kirjan sarjan sijaan yhden ison kirjan. Kun olen lukenut Yli -käsikirjoituksen loppuun, teen niin, että otan uuden tiedoston, uudella työnimellä, Gaz matkaan, siirrän Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoituksen sinne ensimmäiseksi, sen jälkeen Yli -tekstin ja alan kirjoittaa kolmatta osaa. Sillä on nimi, Mars matkaan. Nimet ovat jo, sen verran on hajua. Yli -käsikirjoitus-, -tiedostonimi on ollut toistaiseksi lyhennys. Se on pitempi: Yli Nevan ja rajan. Tuliko kerrottua liikaa? Tekemisistään pitäisi olla mieluummin vaitelias kuin suulas. No, teen miltä tuntuu.

Tilkankadulla

    

Pakkasaamu, aste miinuksella. Piha oli eilen keltaisenaan lehtiä poppelien alla. Aurinko paistoi pikkutytön koristemaalaamaan katuharjaan. Hän tuskin muistaa sitä harjaa enää. Se kulki muuton yhdessä sauvakävelysauvojen, kokoontaitettavan, metallisen maalaustelineen, valokuvauskolmijalan ja onkivavan matkassa ja on nyt parvekkeen nurkassa odottamassa talvea ja lumituiskuja. Ihanaa, parvekkeemme ei ole lasitettu. Pidin eilen välipäivän Yli -käsikirjoituksessa, sen luennassa. Kirjoitin vain monia päiväkirjojani, yhtä itselleni, toista Helenalle, kaunokirjoituksella lyijytäytekynällä vihkoon ja kolmantena tekstiä Kaunis kesäpäivä -blogiin. Muuten olin joutilas ja mietiskelin. Siinä tulee kaikkea mieleen. Ajattelin käsitettä sukupolvi, sen pituutta? Laitoin haun nettiin ja selvisi, että se on noin kolmekymmentä vuotta. Väestötieteessä käytetään laskennallisesti naisia, minkä ikäisinä naiset synnyttävät keskimäärin. Suomessa lukema on tällä hetkellä noin kolmekymmentä vuotta. Jos pyöristää sen verran, että sataan vuoteen mahtuu kolme sukupolvea, tuhannessa vuodessa niitä on kolmekymmentä ja ajanlaskun alusta alkaen sukupolvia on kuusikymmentä tai yli. Sanotaan vaikka seitsemänkymmentä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen on elänyt reilu kolme sukupolvea ja Toisen maailmansodan jälkeen vajaa kolme. Suomen sodan 1808 ja 09 jälkeen on elänyt seitsemän sukupolvea. Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen on elänyt yli kahdeksan sukupolvea. Toinen asia: Yhdessä tai kahdessa sukupolvessa kaikki unohtuu ja pyyhkiytyy pois muistista. Melkein kaikki asiat.

Tilkankadulla

   

 Jatkoimme tänä aamuna unia eli Helena laittoi herätyksen pois ja koska molempia väsytti, käänsimme kylkeä. Nukuimme pois kertynyttä univelkaa. Eilen jatkoin Yli -käsikirjoituksen lukemista ja olen siinä nyt sivulla 103. Helena alkoi kutoa villasukkia. Hän vihjaisi, että olisi sopiva aika minun alkaa lukea ääneen jotain kirjaa, mutta vastasin, että ei vielä. Helena on lukenut välillä Murakamin Komtuurin surma -teosta ja minä luin muutamia säkeitä, sägner af Runebergs Fänrik Stål. Eilen ulkoilimme yhden kerran, pidennetty kauppareissu rannan kautta. Iltapäivällä meille näytettiin televisiosta bundesliigaa ja iltaviimeiseksi oli Espanjan La Liigaa. Tavallinen lauantai. Saunoimme. Suolakynttilässä ikkunalaudalla oli aito kynttilä ja lyhdyissä klaffipiirongin päällä valaisivat himmeät, pattereilla toimivat tuikut.

Tilkankadulla

   

 Eilen, perjantaina aloin lukea Yli -käsikirjoitusta. Parissa lukurupeamassa etenin siinä sivulle 52. Huomasin, että mieleni sijoitti sen tähän meidän nykyiseen maisemaamme, vaikka tekstin tapahtumapaikka on aivan toisaalla. Leijailin Mannerheimintiellä siinä kohtaa, missä kevyen liikenteen väylä nousee Paciuksenkaaren päästä ylös Manskulle. Lukukuvia. Olemme kulkeneet siitä kohtaa niin usein, että se on piirtynyt aivoihin. Yli tuntuu tähän mennessä hyvältä ja lupaavalta. Se tuntuu jopa valmiimmalta kuin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitus, joka sekin parani mielestäni loppua kohden. Harmittavasti siinä on kuitenkin keskikohdalla ja myös muuten sellaista heikompaa tekstiä, joka pitää käydä läpi. Helena tekee akvarellipäiväkirjaa, jättää luonnoksen kuivumaan välillä ja virkkaa silloin isoäidinneliöitä tai lukee. Nyt hän lukee, lukee paksua lainakirjaa. Lähdimme eilen kymmenen jälkeen aamupäivällä Munkkiniemen sivukirjastoon, joka on lähikirjastomme. Kartalta arvioiden sinne on yhtä pitkä patikkamatka kuin olisi Etelä-Haagan kirjastoon. Saimme kirjastokortit ja Helena lainasi Murakamin kirjan Komtuurin surma, jonka olemme lukeneet molemmat aiemmin. Minä harhailin kauemmin kirjaston hyllyjen välissä ennen kuin etsin käsiini Runbergin runoelman Fänrik Ståls sängner. Sitä ei ollut lainattavissa heili-kirjastoista, mutta täällä tämä arvoteos oli omalla paikallaan ruotsinkielisissä runoissa. Munkkiniemen kirjasto on meille tuttu kahdenkymmenen vuoden takaa, kun asuimme vuoden verran Huopalahdentiellä

 

Tilkankadulla

    

Syksyn lehdet siirtyvät siveltimellä luonnoslehtiön sivuille. Helena tekee akvarellipäiväkirjaa. Hän pääsi tällä viikolla vihdoin siihen mielentilaan, että voi keskittyä maalaamiseen. Minä luin eilen loppuun Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoituksen. Se jäi aamupäivällä vähän kesken, mutta jatkoin sen loppuun, kun palasimme kaupungilta. Puolenpäivän jälkeen lähdimme seikkailemaan, ajoimme ratikalla muutaman pysäkinvälin ja poikkesimme ensimmäiseksi kameraliikkeeseen. Meillä on vanha objektiivi, joka ei käy nykyisen järjestelmäkameramme runkoon ja etsimme nyt objektiiviin yhteensopivaa, kunnostettua kamerarunkoa. Ei löytynyt. Jatkoimme metrolla Itäkeskukseen, koska tiesimme, että siellä toimii Kontti. Myymälä oli samaa kokoluokkaa kuin Lappeenrannan liike. Siellä ei ollut sellaista pöytää, jota havittelemme ruokapöydäksi. Laskimme, että on kulunut kaksitoista vuotta siitä, kun olimme viimeksi Itäkeskuksessa. Tällä välin tämä kauppakeskus on kasvanut kooltaan noin kaksinkertaiseksi. Se on käsittämättömän ja typerryttävän suuri. Emme pitäneet paikasta erityisemmin. Saimme kävellä pitkän lenkin kauppakeskuksen sisätiloissa ennen kuin löysimme hakemamme. Samaan vaivaan pistäydyimme myös paikalliseen kierrätyskeskukseen, jossa ei ollut sielläkään meidän tulevaa pöytäämme. Uskon kyllä, että se löytyy ja runko objektiiviin myös, mutta eilen ei ollut vielä niiden aika.

Tilkankadulla

   

 

Tänään aamuviideltä oli jälleen kirkas tähtitaivas. Orion näkyi tietenkin ja Seulasten himmeä tähtiryhmä. Sirius jäi meidän parvekkeelta katsoessa poppelien taakse piiloon. Poppelit ovat kellastuneet, mutta enimmät lehdet ovat pysyneet kiinni oksissa. Nyt, tuntia myöhemmin pilviä ajelehtii katonlappeen yli peittämään tähdet. Eilen meillä täyttyi kuukausi Tilkankadulla. Saranapäivä, koska saranankorjaaja tuli kunnostamaan keittiön kaappeja, kiristeli saranoita tarpeen mukaan ja vaihtoi kahden oven saranat uusiin. Saimme myös uudet, ehjät vetimet makuuhuoneen kaapinoviin. Puuttuu enää, että sähkömies käy asentamassa ehjän työpistevalaisimen tiskipöydän yläpuolelle. Helena teki lehtiakvarelleja. Minä luin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta. Olen siinä sivulla 276. Jo lukiessa mielessä virisi ajatus, että jos sittenkin teen niin, että yhdistän olemassaolevat kaksi tulevaisuusaiheista käsikirjoitustani ja liitän samoihin kansiin myös sen vasta idullaan olevan kolmannen tulokkaan. Illalla saunan lauteilla tämä ajatus palasi voimakkaana ja vakuuttavana. Mietin sitä löylytellessämme. Sauna on ajatusten kehto, olen todennut, vaikka täällä Tilkankadulla tämä ajatushautomo ei ole toiminut vielä kunnolla. Luultavasti tarvittava ja vaadittava ajatusrauha on puuttunut.