Tilkankadulla

    

Kaksi astetta pakkasta. Totuttelemme talveen. Eilen päiväkävelyllä näimme kanootin vesillä. Joku meloi virtaa ylöspäin. Mielikuvitusvirtaa. Sorsat narskuttivat. Tuuli rannassa vaatteiden läpi. Jalkapallon mm-kisat alkoivat Quatarissa. Aukaisimme television puoli tuntia ennen ottelun alkua. Siellä meni kisastudio, luki ohjelmatiedoissa, mutta menossa oli kuitenkin jonkinmoinen yhteiskuntapoliittinen keskustelukerho ja paneeli. Kisastudio? Aihe oli jalkapallokisat, ajattelin, mutta tämä pääasia oli unohdettu ja ohitettu. Se oli kai sivuseikka jonkin isomman haloon rinnalla. Boikotti? Ahaa, senkö takia, koska Suomen jalkapallomaajoukkue ei selviytynyt kisoihin? Iltakuudelta alkoi avausottelu, jonka isäntämaa hävisi nolla kaksi. Ecuador voitti. Tänään on peräti kolme ottelua. Eilen Helena neuloi tilkkutäkkiä. Hänellä oli valmiina nippu isoäidin neliöitä, joita hän alkoi sommitella joksikin peitoksi. Tai verhoiksi. Helena lukee unikirjana Clarken kirjaa Avaruusseikkailu 2001. Minä luin loppuun Pulkkisen Elämän herrat. Mielenkiintoinen teos, vaikka en kohdakkoin välittänyt siitä kovin paljon. Kiihkeys ja kannanotto. Protestimieliala. Kirjailija puhuu suunsa puhtaaksi, antaa tulla. Johtuuko tendenssi pahoinvoinnista? Kirjoitin kahdessa työrupeamassa yhdeksän sivua omaa Gaz matkaan -tarinaani. Sitä on nyt 694 sivua ja kasvaa vain.

Tilkankadulla

    

Sataa hiljalleen lunta. Ensilumi lankesi eilen puoliltapäivin Tilkankadun sisäpihalle. Olimme hetken päivälevolla ja kun avasin silmäni, näin sälekaihdinten pilkkomaa vipatusta. Lunta, sanoin ääneen. Joo joo, Helena vastasi. Jatkoin: Tai lintuparvi. Tai mehiläispesä on lähtenyt liikkeelle. Maa sai verkalleen ohuen valkoisen lumipeitteen, jota ruohonpiikit koristavat. Jääkö se? Tuttu kysymys joka syksy. Siinä ja siinä. Helena ahkeroi eilisen aikana keittiön ikkunaverhon valmiiksi. Laitoin sen riippumaan paikoilleen. Se täytyy vielä silittää ja samalla vähän venyttää sitä. Minä luulin, että tällainen paksu verho olisi painavampi, mutta ainakin verhonnipsut näyttävät pitävän siinä ihan hyvin. Kirjoitin seuraavat seitsemän sivua Gaz matkaan -tarinaa, jota on nyt 685 sivua. Iltapäivällä luin vajaat sata sivua Matti Pulkkisen kirjaa Elämän herrat. Harrastajakirjoittaja kirjoitti tunnistettavan novellin paikallisesta kappalaisen vaimosta, kolmesta pienestä lapsesta ja miehestä, kuvitteli mitä kaikkea naisen päivään kuuluu yrittäessään pitää kotia kunnossa ja syöttää, pesettää, ulkoiluttaa ja kasvattaa lapsia oikeaoppisesti. Sitten harrastajakirjoittaja vei tekstin kappalaiselle, toiselta ammatiltaan kirjailija, luettavaksi ja arvioitavaksi ja luki sen tekstin tämän vaimokin. Kappalainen antaa suullisena monikymmensivuisen vapaan kritiikin lukemastaan ja samalla elämästään, itsestään ja vaimostaan ja jälkimmäisen henkisistä vaikeuksista. Kirja muuttui taas kiinnostavaksi ja nyt kiinnostaa miten se päättyy?

Tilkankadulla

   

 

Kolme astetta pakkasta. Pakkaset tulivat. Vietämme merkkipäivää, sillä tänään on kulunut kaksi kuukautta muuttopäivästä. Syyskuun yhdeksästoista muutimme Luumäen Taavetista Helsingin Pikku Huopalahden Tilkankadulle. Se päivä tuntuu olevan jossain kaukana ja meistä molemmista, Helenasta ja minusta on tuntunut kuin olisimme asuneet täällä uudessa kodissamme jo vaikka kuinka pitkään. Ajan outoja olemuksia, pitkiä päiviä ja lyhyitä päiviä, nopeasti ohi virtaavia viikkoja ja vauhdikkaita viikonloppuja. Tänään on myös jalkapallon mm-kisojen aatto. Näistä kisoista on ollut ennakkoon paljon suunpieksentää. Voisiko väittää, että kun politiikka sekaantuu urheiluun, urheilu menettää puhtautensa. Siitä tulee likaista. Helena luki eilen loppuun Murakamin kirjan Miehiä ilman naisia ja otti seuraavaksi luku- ja unikirjaksi Clarken kirjan Avaruusseikkailu 2001. Menikö se nimi noin? Helena on tehnyt edelleen käsitöitä, isoäidin neliöitä keittiön verhoa varten. Tänään hän aikoo liittää tämän uuden neliörivin verhon pituudeksi ja mallaa onko se nyt tarpeeksi pitkä? Minä naputtelin lisää sivuja Gaz matkaan -käsikirjoitukseen. Etenen sivulla 678. Luin myös Matti Pulkkisen Elämän herrat -teosta, jossa kirjailija irrottelee kuvaamalla kolmen lapsen äidin riemunkirjavaa elämää yksin tenavien kanssa. Pulkkinen on asettanut miehen ja isän kirjailijaksi, joka sulkeutuu omaan työhuoneeseensa ja lähinnä neuvoo vaimoaan esimerkiksi imetysasioissa. Elämän herrat parani merkittävästi. Asia vie eikä Pulkkinen koukeroi kaunoa.

Tilkankadulla

    

 Nolla astetta. Tuulee pohjoisesta. Helena on lähdössä sauvakävelemään. Työmaan puomi on poissa Pikku Huopalahden rantareitin Paciuksenkadun päästä, joten rantaa myöten pääsee kulkemaan nyt koko matkan. On sieltä toki päässyt patikoimaan ja pyöräilemään leikkikenttäaitauksen toiselta puolelta ennenkin. Reittejä, polkuja ja katuja on riittämiin. Puistoa kiertävät palstaviljelykset odottavat kevättä ja uutta viljelykautta. Kirjoitin eilen kahdessa rupeamassa seitsemän sivua Gaz matkaan -tarinaa. Se on vauhdissa sivulla 671. Helena virkkaa edelleen keittiönverhoa. Nostelen hänelle välillä banaanilaatikoita alas vaatehyllyn päältä, jotta hän pääsee valikoimaan lisää sopivaa lankaa. Olen lukenut kolmanneksen Matti Pulkkisen kirjaa Elämän herrat. Siinä tapahtui jonkinmoinen notkahdus, kun olin lukenut noin seitsemänkymmentä sivua. En kai pitänyt tarinan käänteestä. Pulkkisen värikäs kieli on alkanut myös hieman rasittaa, mutta se on tietenkin makuasia. Aikoinaan luin kirjailijan esikoisteoksen Ja pesäpuu itki. Pidin siitä. Myöhemmin luin Romaanihenkilön kuoleman ja pidin myös siitä, mutta pettääkö Elämän herrat minut? Lukijat ovat vaativaisia.

Tilkankadulla

   

 

Jo jäätyy lätäköt. Täällä rannikolla on aste pakkasta. Ilmaviri käy pohjoisesta. Kun olimme ja elimme ensimmäisiä päiviämme tätä syksyä Helsingin Pikku Huopalahdessa ja Mannerheimintien kulmilla, vajaa kaksi kuukautta sitten, osuimme Manskun jalkakäytävällä hevosen kikkarekasaan. Olimme menossa ratikkapysäkille enkä ottanut kännykkää esiin kuvatakseni tämän ihmeen. Ajattelin sen olevan harvinaisuus, kunnes kaksi viikkoa sitten näimme poliisipartion kiertävän hevosineen rantatiellä. Eilen kirjastomatkalla kasa lantaa oli tipahtanut Paciuksenkadun puukantiselle sillalle ja poimin siitä kuvan muistoksi. Helena virkkaa ikkunaverhoa keittiösopen pieneen ikkunaan. Sukat on kudottu, joten nyt on mielikuvituksellisempien käsitöiden vuoro. En lukenut enää eilen ääneen mitään ja niinpä Helena katsoi ohessa jotain sarjaa televisiosta. Kirjoitin kaksi sivua Gaz matkaan -tarinaa. En lainannut mitään kirjastosta. Kotona tein varauksen Riitta Jalosen uusimmasta kirjasta Omat kuvat. En ole lukenut ennen häneltä mitään. Otin sitten omasta hyllystä ennen lukemattoman Matti Pulkkisen kirjan Elämän herrat. Aihe heitti minut Keski-Suomeen, Toivakkaan, meille tutuille paikoille vuosien takaa, sinne kirkkomäelle, työvoimatoimiston ilmoittautumisiin ja rakenteilla olevalle, armeijan asevarikon varastoalueelle rikkumattomaan, hiljaiseen metsään. Kirjoilla on keinonsa.

Tilkankadulla

    

Nollakeliaamu. Niitä aikoja. Pihalamppujen valoissa näkyi leijailevan ilmassa jotain sadepisaroita keveämpää. Maa oli tutun ruskeaa soraa ja hiekkaa, mutta penkkien pinnoilla erottui valkoinen kerros puuteria. Kuuraa, lumen höytyviä. Joku oli pyyhkäissyt säleeseen ohimennen kämmenenjäljen. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Liseyn tarinan. En muistanut etukäteen sen loppua, vaikka olen lukenut kirjan ennen ainakin kolme kertaa. Kahdesti suomeksi ja kerran alkuperäkielellä. Loppuun King oli varannut vielä yhden kertomattoman tarinan, mutta jännitteen kannalta se oli jotenkin päälleliimattu. Silti parasta Kingiä. Luin myös viimeiset säkeet af Johan Ludvig Runebergs Fänrik Ståls sägner ja Hannu Karttusen Matkalla avaruuteen lopun. Munkkiniemen kirjastossa odottaa noutoa jokin Murakamin teos. Meillä on sinne viemistä ja sieltä tuomista. Gaz matkaan -käsikirjoituksessa on nyt 662 sivua. Kolmatta osaa on kolmekymmentä sivua. Kuinka paksu pinkka on vuoden päästä? Olenko ensi syksynä viimeistelemässä tätä isoa tekstiä, tekemässä siihen viimeisiä viilauksia ja korjauksia? Toivon niin. Kuvittelen, että edessä on vuoden matka. Vai onko se vaellus?

Tilkankadulla

    

 Joku on innostunut rakentamaan hiirenkolokuvaelmaa rappukäytävän alatasanteelle. Yhtenä päivänä huomasin, että siinä on pikkuinen ovi ja auton tuoksukuusi sen vieressä. Toissapäivänä oven toiselle puolelle ilmestyi postilaatikko eli kyllä siellä asutaan. Unohdin mainita, että sunnuntaina näimme haikaran. Uljas, kookas lintu paistatteli päivää rannalla, vedestä pilkistävällä kivellä, kun kävelimme kaupalle. Ohikulkijat näkyivät pysähtelevän ottamaan kuvia. Joku aktiivisempi harrastajakuvaaja oli myös paikalla pitkän objektiivin kanssa. Haikaralla ei vaikuttanut olevan mitään kuvaussessiota vastaan. Se taitaa olla tottunut ihmisiin. Luontoihmeitä ison kaupungin keskellä. Nyt kello kuusi tiistaiaamuna sataa. Kännykän säätiedon mukaan ilma poutaantuu kuitenkin lähitunteina. Eilisen jälkeen Gaz matkaan -tarinaa on koossa 660 sivua. Kuinka valmista lie? Olemme ääneenluennassa viimeisillä sivuilla Stephen Kingin kirjaa Liseyn tarina. Aikomus on lukea se loppuun asti vielä tänään illemmalla. Sopivasti valmiiksi ennen jalkapallon mm-kisoja, jotka aavikkokisat tai hiekkalaatikkokisat alkavat tulevana sunnuntaina. Jalkapallomaraton poikkeuksellisesti näin joulun alla. Katsotaan mitä katsotaan. Odotan eksoottisten joukkueiden otteluita ja näiden poikkeavia pelityylejä ja -taktiikoita, mutta tietenkin myös isojen jalkapallomaiden kohtaamisia.