Nollakeliaamu. Niitä aikoja. Pihalamppujen valoissa näkyi leijailevan ilmassa jotain sadepisaroita keveämpää. Maa oli tutun ruskeaa soraa ja hiekkaa, mutta penkkien pinnoilla erottui valkoinen kerros puuteria. Kuuraa, lumen höytyviä. Joku oli pyyhkäissyt säleeseen ohimennen kämmenenjäljen. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Liseyn tarinan. En muistanut etukäteen sen loppua, vaikka olen lukenut kirjan ennen ainakin kolme kertaa. Kahdesti suomeksi ja kerran alkuperäkielellä. Loppuun King oli varannut vielä yhden kertomattoman tarinan, mutta jännitteen kannalta se oli jotenkin päälleliimattu. Silti parasta Kingiä. Luin myös viimeiset säkeet af Johan Ludvig Runebergs Fänrik Ståls sägner ja Hannu Karttusen Matkalla avaruuteen lopun. Munkkiniemen kirjastossa odottaa noutoa jokin Murakamin teos. Meillä on sinne viemistä ja sieltä tuomista. Gaz matkaan -käsikirjoituksessa on nyt 662 sivua. Kolmatta osaa on kolmekymmentä sivua. Kuinka paksu pinkka on vuoden päästä? Olenko ensi syksynä viimeistelemässä tätä isoa tekstiä, tekemässä siihen viimeisiä viilauksia ja korjauksia? Toivon niin. Kuvittelen, että edessä on vuoden matka. Vai onko se vaellus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti