Kaunis kesäpäivä

perjantai 26. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

    






Eilen vierailimme vihdoin OODISSA ensimmäisen kerran syksyllä tapahtuneen Helsinkiin muuttomme jälkeen. Kuvittelimme ennakkoon, että kävisimme tässä kirjastossa vähän väliä keskustassa asioidessamme, mutta niin ei ole tapahtunut. Lainasin Kjell Westön kirjan Tritonus på svenska. Näimme myös robotin liikkumassa hyllyjen välissä. Olimme sopivasti paikalla robotin vieressä, kun se kutsuttiin näemmä hissiin ja laite mutkitteli sinne väistellen ohitsemme. Työstin eilen aamupuolella kolme sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Luin sivun Franz Kafkan Briefe an Milenaa ja pitemmän rupeaman William Faulknerin kirjaa Liekehtivä elokuu. Siinä oli kymmenen sivun jakso, jossa kirjailija kertoi erään kirjanhenkilön sukuhistoriaa nimineen, nimet jotenkin niin sekavasti, etten pysynyt mukana tässä sukuselvityksessä. Onneksi asialla ei ollut mielestäni tässä tapauksessa erityisempää merkitystä. Mutta tuleeko myös nobelisteille lapsuksia tai kehnoja kohtia tekstiin?! Helena haikaili illalla, ettei hänellä ole mitään mitä lukisi seuraavaksi ja pyysi minua ehdottamaan jotain. Sanoin ensimmäisenä mieleen tulleen Donna Tarttin Tiklin. Se ei ole kuitenkaan mikään sänkykirja.











torstai 25. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

   








 Tänään torstaina aamu on pilvinen, neljätoista astetta ja kevyttä lounaistuulta. Eilen tein matkaa bussikyydillä Espoon Lakistoon. Jäin kyydistä sopivan näköisen hakkuuaukean kohdalla, mutta en löytänyt korvasieniä enkä nokkosia. Paluumatkalla näin Konalan suoralla ensimmäisen pääskysen tälle kesälle. Näimme niitä lisää päivemmällä Kaivopuistossa. Aurinko paistoi ja väkeä ja turisteja oli liikkeellä. Helena kuvasi Klippania ja merimaisemaa Suomenlinnan suuntaan. Levähdimme välillä penkillä. Joimme kahvit ja kakunpalan puoliksi Cafe Ursulan terassilla. Tehtaankadulta ajoimme kolmosen ratikalla keskustaan ja kympillä edelleen Meilahteen. Sorsilla on poikueensa ja kanadanhanhien poikaset söivät voikukan kukkia. En avannut eilen ollenkaan Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Näitä välipäiviä kertyy. Luin aamulla sentään sivun verran Kafkan kirjeitä, Briefe an Milena ja iltapäivän päätteeksi kymmenen sivua William Faulknerin kirjaa Liekehtivä elokuu. Helenalta loppui lukukirja ja hän otti unilukemisiksi pienen lastenkirjan Kaksi kukkopilliä, joka on säästynyt matkassamme. Siinä on hyviä loruja ja runoja, kirja on pienikokoinen, kuin pienokainen ikään, hyvä pitää käsissä sängyssä, upea kansi ja maineikkaat tekijät, Marjatta Kurenniemi ja Kaija Pakkanen. Kuvitus on Maija Karman.






















 

keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Lokit kirkuivat kilvan, kun menin nyt aamulla parvekkeelle. Eilen kastauduimme meressä Munkkiniemen rannassa. Siellä ei ollut vielä uimakoppeja. En tiedä tuleeko edes? Kallio rannassa on upea. Puolenpäivän maissa eilen lähdimme kiertelemään ja peilailemaan keskustaan. Kuvaan mielelläni heijastuksia. Etsimme Second hand -liikkeitä. Punainen, pyöreä, yksijalkainen muovipöytä puuttuu yhä asunnostamme. Ajoimme kympin ratikalla Diana -puistoon, kävelimme Annankadulle ja Robertinkadun kautta Fredrikinkadulle, ykkösellä Viiskulmasta Lasipalatsille, kuutosella Hämeentielle ja Karhupuistosta kolmosella sen vanhalle päättärille. Jaloittelimme vanhalle konepaja-alueelle. Siellä oli ennen jokin kirppari, mutta ei enää. Jatkoimme kahville ja munkille Eläintarhan Nesteelle. Kolmosen ratikalla Meilahteen, vaihto ja eteenpäin nelosella Paciuksenkaaren pysäkille. Ahkeroin eilen enemmän Gaz matkaan -käsikirjoituksen parissa tai sitten siinä oli sellainen kohta, joka oli paremmassa kunnossa. Helena teki akvarelleja aamulla ja muun ajan käsitöitä ja katsoi televisiosarjoja. Rex Stoutin dekkari Punaisen rasian arvoitus on hänellä luvussa. Minä luen lyhyemmillä tauoilla Franz Kafkan Briefe an Milenaa ja iltapäivästä upposin William Faulknerin romaaniin Liekehtivä elokuu. Tajusin tätä kirjoittaessani, että Faulknerilla ja Shakespearella on sama etunimi. Saa olla, eihän se ole suojattu.



















tiistai 23. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

    







Kaunis kesäpäivä houkutteli eilen lähtemään rannattoman meren ääreen. Pysähdyimme menomatkalla ihailemaan Hesperianpuiston vanhoja hevoskastanjoita, jotka ovat vasta aloittamassa kukintaa. Istuimme penkillä. Ratikat kolistelivat Runeberginkadulla. Teimme keskustassa muutaman ostoksen, jonka jälkeen pidimme kahvitauon Kolmen sepän patsaan aukiolla. Helenan ehdotuksesta ostimme kaupasta evästä ja jatkoimme nelosen ratikalla Katajanokan päättärille. Rantapuistosta näkyi kimmeltävä meri Suomenlinnan ja muutamien luotojen välistä horisonttiin asti. Vasemmalla Laajasalon rannasta kurkottui sillanpää meren ylle. Tuleva Kruunuvuorenselän silta. Luin kotona netistä, että silta on raitiotie- pyörä ja jalankulkuliikennettä varten. Joutsen söi levää aallonmurtajan kivien välistä. Muutama valkoposkihanhi nurmikolla. Lenkkeilijöitä puistokäytävällä. Suomenlinnan lautat kohtasivat merireitillään. Yhden välipäivän jälkeen jatkoin taas eilen Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Luin iltapäivällä jonkin verran William Faulknerin kirjaa Liekehtivä elokuu. Hyvää tekstiä. Helenalla on kesken Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkari Punaisen rasian arvoitus. Illalla pilvistyi ja satoi hieman.















maanantai 22. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

    







Helsinki, Vantaa, Espoo. Eilen sunnuntaina aamulla kävin yksin Luukin ulkoilualueella. Jäin bussista Kaitalahden kohdalla ja kävelin Halkolammen ja Väärälammen kautta Mustlammelle ja takaisin. Tuttu reitti. Olen liikkunut tässä maastossa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Laiturit puuttuivat. Jos muistan oikein, uimme Mustlammessa joskus keväisin heti jäittenlähdön jälkeen. Muistelen, että laituri oli silloin siellä kiinteänä eikä mikään talveksi pois otettava ponttooniviritys. En nähnyt korvasieniä enkä nokkosia enkä kuullut käen kukkuvan. Pitää ajaa seuraavalla kerralla pari pysäkkiä eteenpäin. Pääsin eilen avaamaan Gaz matkaan -käsikirjoituksen vasta päiväunien jälkeen, mutta en lukenut sitä enkä tehnyt mitään muutoksia. Ei ollut se päivä. Helena on tehnyt akvarelleja ja käsitöitä. Iltapäivällä vietimme molemmat jonkin aikaa parvekkeella ja Helena luki Agatha Christien Bertramin hotellissa loppuun. Hän valikoi sänkylukemisiksi jonkin Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkarin. Minä luin William Faulknerin kirjaa Liekehtivä elokuu, Faulknerin tyyliä ja jota olen lukenut nyt neljänneksen. Luin myös pari Franz Kafkan kirjettä rouva Milenalle auf Deutsch. Iltamyöhällä istuimme hetken parvekkeella, jossa tuoksui kesä.
















sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

    







Kaatuneitten muistopäivä. Eilen oli jo enemmän hevoskastanjoiden koreita kukkaterttuja auki. Ensimmäinen omenapuu oli näyttävästi kukassa. Helena teki kevätkeittoa kauppareissun jälkeen ja kun olin tiskannut astiat, teimme päiväkävelyn rannan kautta ylös Mannerheimintien itäpuolelle ja Tilkanmäen viertä Teboilille munkkirinkiläkahville. Oman keittiön munkkeja. Selasimme samalla lauantain hesarin. Nigeriasta näyttävä artikkeli. G8 maat kokoontuvat päättämään lisäsanktioista. Jotain rauhaan pakottamista. Tulokset toistaiseksi… Työstin eilen kymmenisen sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena akvarellasi, virkkasi isoäidinneliöitä ja luki Agatha Christien Bertramin hotellissa parvekkeella. Luin eilen tasapuolisesti Kafkan Briefe an Milenaa ja Faulknerin Liekehtivää elokuuta. Enemmän katsoin lauantain jalkapallo-otteluita, joita näimme. Monessa sarjassa voittaja on jo selvillä ennen näitä viimeisiä otteluita ja työjalkapalloilijat tekevät vain pakolliset, heiltä ostetut liikkeet, juoksut ja potkut, enemmän koregrafian vuoksi ja omaa erikoislaatuaan ja osaamistaan näyttäen kuin pelituloksen takia. Ja tietenkin yleisölle, joka pääsee hurraamaan idolilleen.













lauantai 20. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

    





 Sorsa piti eilen tarkkaan silmällä ohikulkijoita, Helenaa ja minua, kun kiersimme päivällä Helsingin Pikku Huopalahden rantaraittia. Koululaiset olivat liikkeellä Unicefin kävelytempauksessa. Parkkipaikan asvaltilla oli lokin munankuori. Joko lokinpojat kuoriutuvat? Otin taas yhden kuvan etupihan ja Hilda Flodinin aukion välisestä ”peltikäärmeestä”. Tammenlehdet ovat vielä pieniä ja käpristyneitä. Nokkoset kukkivat. Helena leipoi kakun. Nyt aamulla rusakko torkkui pihalla B-rappuun vievän kävelysillan alla. Eilen, perjantaina jatkoin aherrusta Gaz matkaan -käsikirjoituksen parissa. Puolet ensimmäisestä osasta on stilisoitu. Viikko sitten aloitin tämän viilauksen. Helena maalasi eilen akvarelleja, teki luonnoksia niihin, virkkasi isoäidinneliöitä ja leipoi ohessa. Eilen iltapäivällä otimme aurinkoa parvekkeella. Luin Sebastian Faulksin Englebyn loppuun ja aloitin William Faulknerin romaanin Liekehtivä elokuu. En ole lukenut sitä ennen. Kirjan alkuteos, Light in August, on ilmestynyt 1932. Sen on suomentanut Kai Kaila 1968. Faulks oli hyvää ja nautittavaa tekstiä ja kerrontaa, upea tarina, mutta Faulkner tuntuu silti vielä huikeammalta. Olen lukenut sitä kolmekymmentä sivua. Helenalla on yhä Agatha Christien Bertramin hotellissa luvussa.