Tilkankadulla

    

Lunta sataa sakeasti Helsingin Pikku Huopalahdessa näin Kirjan ja ruusun päivän aamuna. Hiekkalaatikon kaivuri kuvassa eilen. Ulkoilimme eilen vain kauppareissun verran. Pikku Huopalahden vastarannalla näimme kaksi haikaraa. Ne eivät kaveeraa. Helena tekee akvarelleja ja virkkaa ja katsoo televisiota. Jatkoin eilen Siks -tarinaa, jota on viisi sivua. Aloitimme eilen iltapäivällä lukemaan ääneen Leo Tolstoin roomanin Sota ja rauha toista nidettä ja kolmatta kirjaa. Aloitimme Sodan ja rauhan maaliskuun viimeisenä päivänä. Toukokuu on pitkällä, kun tämä luku-urakka päättyy. Kirjassa Napoleon läksytti Aleksanterin lähettinä toiminutta adjutanttia ja muistutti muun muassa, että hän, Bonaparte, antoi Aleksanterille Suomen. Kirjassa, romaanissa lukee näin. Todellisuus taitaa kuitenkin olla jokin muu, nykyisessä historiankirjoituksessa. Ei kai Suomi ole mikään kauko-ohjauksessa ajelehtiva laivapahus? Helena luki illalla yhden McCall Smithin dekkarin loppuun ja aloitti toisen, Kirahvin kyyneleet. Minä olen lukenut kaksi kolmasosaa Sartren eksistentialismijulistuksesta Äcklet.

Tilkankadulla

    

Pakkasaamu. Helena sai eilen valmiiksi muun muassa tämän työn. Teimme aamupäivällä molemmat ahkerasti luovia töitämme. Siks - annoin sellaisen nimen tekstilleni ja jota on nyt alun kolmatta sivua. Eilen iltapäivällä luimme loppuun Leo Tolstoin suurromaanin Sota ja rauha ensimmäisen niteen. Lähdimme sen jälkeen rantakävelylle. Nurmikolla viipotti kivitasku, ehkä. Haikara kääntyili vesirajassa lahden tuolla puolen. Tapanilan aseman edustan laiturilla istuivat venepaikkoja rajaavilla tolpilla nauru- ja kalalokki vieretysten, vähän matkan päässä nuori merilokki ja kaksi selkälokkia. Illemmalla Helena alkoi lukea Alexander McCall Smithin ensimmäistä Mma Ramotswe tutkii sarjan teosta Naisten etsivätoimisto nro 1. Olen lukenut yhden kirjan tätä sarjaa, mutta - omaa rajoittuneisuuttani kai - en pääse eroon siitä sivumausta, mieleen nousevasta kysymyksestä: Mitä tämä on, kunnianosoitus Afrikan naisille vai pilkantekoa? Jatkoin Jean-Paul Sartren päiväkirjaromaania Äcklet. Olen lukenut siitä puolet. Yhden lauseen lainaus sivulta 69: “Man måste skriva allt allteftersom pennan löper; utan att söka efter ord.”

Tilkankadulla

    

Pakkasta kaksi astetta nyt sunnuntaiaamuna täällä etelärannikolla ja nurmikoilla ohut lumikerros. Kuvassa näkymä Pikku Huopalahdelle Tapanilan aseman edustalta eilen, lauantaina aamupäivällä. Tuuli ei käynyt, kun kävelimme rantaraittia myöten. Vastarannan ruovikossa lepäilivät kandanhanhet ja lähempänä Paciuksenkatua erottui haikara harmaana. Helena teki eilen akvarelleja ja virkkasi telkun ääressä. Minä tapailin alkulyöntejä tekstiini. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Leo Tolstoin hienoa romaania Sota ja rauha. Voi Natasaa, joka rakastuu kelvottomaan heittiöön. Luin illemmalla toista päivää Jean-Paul Satres bok Äcklet. Ensimmäisellä lukukerralla luin sen nopeasti, selvittääkseni mitä tämä teos sisältää, mutta nyt luen kiireettömästi ja luulen oivaltavani lisää merkityssisältöjä. Esimerkiksi sivulta 50 alkaa: “När man lever händer det ingenting. Ramen förändras, människorna går ut och in, det är alltihop. Det finns aldrig någon början...” Sartre filosofoi ja jatkaa, täsmentää, että voi joko elää tai kirjoittaa siitä, mutta ei molempia. Toinen tukahduttaa toisen. Helena lukee seuraavaa e-kirjaa. Unilukemisina hänellä oli Aira Meriluodon runoteos Talvikaupunki.

Tilkankadulla

    

Lunta satoi iltayöstä Helsingissä. Kevättä tekee. Valitsin Helenan luonnosten joukosta tällaisen apilatyön postauskuvaksi, vaikkei vielä olekaan aivan apiloiden aika. Teimme eilen kauppareissulla haikarahavainnon. Lintu seisoi ruovikossa Pikku Huopalahden tuolla puolen. Helena teki eilen luonnoksia työpöytänsä ääressä, pelasi korteilla pasianssia ja virkkasi television ääressä. Minä otin kopion uusimmasta tekstistäni ja siirsin sen Ylijäämä -tiedostoon. Tänään otan uuden alun, uuden kuvakulman tekstiin. Luimme eilen iltapäivällä ääneen Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha, jossa vietettiin joulua ja nuoret kokivat rakkauden tunteita, mutta heidän vanhempansa eivät olleet hyväksyvällä mielellä. Helena luki myöhemmin Edgar Lustgardenin dekkarin Pähkinä purtavaksi. Minä luin loppuun Vladimir Nabokovin Naurua pimeässä ja aloitin på svenska Jean-Paul Sartres Äcklet. Luin sen muutama vuosi sitten Luumäen Taavetissa ja nyt - på nytt.

Tilkankadulla

    

Pakkasaamu. Pakkasta koko maassa. Vuosi ja seitsemän kuukautta muutosta Tilkankadulle, Helsingin Pikku Huopalahteen. Kävimme eilen keskustassa, Forumissa, Citycenterin Espresso Housessa, Sokoksella ja Kampissa. Ensin värjöttelimme ratikkapysäkillä, mutta keskustan myymälöiden ja kulkutunnelien sisätiloissa lämpeni. Kun palasimme puolen päivän maissa kotiin ja kävelimme rannan kautta, näimme tikliparven nurmikolla. Linnut nousivat jalavaan ja laskin niitä olevan ainakin neljätoista yksilöä. Helena teki eilen luonnoksia ja virkkasi television ääressä. Minä hapuilin jonkin aikaa uutta tekstiäni, mutta en edistynyt siinä. Iltapäivällä luimme ääneen Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha. Siinä oli sudenmetsästystä, suureelliseen tapaan, kalliiden ajo- ja vinttikoirien kanssa ja metsästäjät ja apurit hevosten selässä. Aloin lukea eilen lainaamaani Vladimir Nabokovin kirjaa Naurua pimeässä. Lolitan sisarteos alunperin vuodelta 1933. Teksti toi mieleeni myös Francoise Saganin. Ehkä kirjailijat käsittelevät samoja aiheita. Helena luki illalla omat kesken olevat kirjansa loppuun. Hän valikoi unilukemisiksi omasta hyllystämme Edgar Lustgardenin dekkarin Pähkinä purtavaksi.

Tilkankadulla

    

Aste pakkasta nyt torstaiaamuna. Eilen palautimme lainoja kirjastoon. Näimme mennessä kottaraisia nurmikentällä, joutsenpari nousi lentoon Pikku Huopalahden pinnasta ja meriharakkapari kisaili ilmassa. Palatessamme Munkkiniemen suunnasta risteyksen yli kohti Paciuksenkadun siltaa huomasimme haikaran nousevan lentoon Ramsaynrannan puolelta kadun yli ja jatkavan lentoaan ja katoavan rannan puitten taakse. Helena teki eilen luonnoksia ja virkkasi television ääressä. Minä tapailen uutta tekstiäni sivulla kahdeksan. Iltapäivälukutunnilla jatkoimme Leo Tolstoin romaanin Sota ja rauha ääneenlukua. Illemmalla Helena luki e-kirjana Outi Pakkasen dekkaria Toinen kerros ja jatkoi unilukemisina Nikolaj Gogols bok Taras Bulba. Minä luin loppuun Pekka Kuusen teoksen Tämä ihmisen maailma. Kuusi on vakaasti sitä mieltä, että ihmisten on selviytyäkseen jatkossa luovuttava sotimisesta ja tehtävä varta vasten yhteistoimintaa ja sitouduttava siihen. No, tämänhetkinen kehitys tai muutos ei viittaa sellaiseen. Kumu kuulostaa siltä, että esimerkiksi suomalaiset ovat vain näytelleet viime sotien jälkeen jotain sellaista, mitä he eivät ole oikeasti tunteneet eivätkä kokeneet. Nyt - onko tässä kenties menossa uusi näytelmä, käsikirjoitus ja roolit, joista myöhemmin sanotaan, että menimme harhaan? Ovatko kokonaiset kansakunnat harhateillä, mutta väittävät jotain muuta?

Tilkankadulla

    

Sähkökaappi silmänilona Helsingin Uudenmaankadulla. Kuva on toissapäivältä. Eilen Helena teki aamulla sauvakävelylenkin ja näki meriharakkaparin. Päivemmällä kiersimme rannan kautta kaupalle. Matkalla oli lisää luontonähtävyyksiä, lokkeja lennossa, nurmikolla ja äänessä, valkoposkihanhia, kani puutarhapalstalla ja ensimmäiset nokkoset pilkistivät esiin jalkakäytävän reunustalta. Uutta tekstiä on nyt kahdeksan sivua. Helena virkkaa. Iltapäivällä luimme ääneen Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha. Siinä mainitaan myös Suomen sota, sodassa ansioituneita on muistettu kunniamerkein. Pekka Kuusen kirjassa Tämä ihmisen maailma olen päässyt teoksen kolmanteen osaan: Mitä pitää tehdä, jotta ihmisen kulttuurievoluutio jatkuisi eikä päättyisi lyhyeen? Kirjailijalla on ohjenuora: Tunne itsesi. Kirja on vuodelta 1982 eli se on tullut julki yli neljäkymmentä vuotta sitten. Vielä sinnittelemme. Helena luki loppuun e-kirjana Donna Leonin dekkarin Hyvän nimissä. Unilukemisina hänellä on yhä Nikolaj Gogols Taras Bulba, på svenska.