Aste pakkasta nyt torstaiaamuna. Eilen palautimme lainoja kirjastoon. Näimme mennessä kottaraisia nurmikentällä, joutsenpari nousi lentoon Pikku Huopalahden pinnasta ja meriharakkapari kisaili ilmassa. Palatessamme Munkkiniemen suunnasta risteyksen yli kohti Paciuksenkadun siltaa huomasimme haikaran nousevan lentoon Ramsaynrannan puolelta kadun yli ja jatkavan lentoaan ja katoavan rannan puitten taakse. Helena teki eilen luonnoksia ja virkkasi television ääressä. Minä tapailen uutta tekstiäni sivulla kahdeksan. Iltapäivälukutunnilla jatkoimme Leo Tolstoin romaanin Sota ja rauha ääneenlukua. Illemmalla Helena luki e-kirjana Outi Pakkasen dekkaria Toinen kerros ja jatkoi unilukemisina Nikolaj Gogols bok Taras Bulba. Minä luin loppuun Pekka Kuusen teoksen Tämä ihmisen maailma. Kuusi on vakaasti sitä mieltä, että ihmisten on selviytyäkseen jatkossa luovuttava sotimisesta ja tehtävä varta vasten yhteistoimintaa ja sitouduttava siihen. No, tämänhetkinen kehitys tai muutos ei viittaa sellaiseen. Kumu kuulostaa siltä, että esimerkiksi suomalaiset ovat vain näytelleet viime sotien jälkeen jotain sellaista, mitä he eivät ole oikeasti tunteneet eivätkä kokeneet. Nyt - onko tässä kenties menossa uusi näytelmä, käsikirjoitus ja roolit, joista myöhemmin sanotaan, että menimme harhaan? Ovatko kokonaiset kansakunnat harhateillä, mutta väittävät jotain muuta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti