Tilkankadulla

    

Pilvinen aamu. Kuvassa ruusuja eilen Helsingin Pikku Huopalahden Tilkankadulla. Eilen oli koko päivän helteistä, mutta rannikon päällä leijaileva pilviharso soi suojaa ankarimmalta paahteelta. Olimme liikkeellä vain kauppareissun verran ja muuten vaihdellen välillä parvekkeella ja välillä sisällä. Helena teki akvarelleja ja minä jatkoin Ruostetta. Helena luki loppuun Anna Janssonin dekkarin Murhan alkemia ja aloitti samalta tekijältä seuraavan, Kätketty taivas. Minä luin eilen Osip Mandelstamin proosateoksen Ajan kohina, Delfiini -sarjan painos vuodelta 1972. Meille kirja on tullut 1981. Teksti oli tuoretta, luontevaa ja iloittelevaa. Kirjailija eli Venäjän kuohuvaa aikaa ja Neuvostoliiton alkuaikoja ja joutui vainojen kohteeksi. Haaskattuja kirjallisia lahjoja siinä maailmankolkassa. Toisaalla samana sekasortoisena aikakautena Marcel Proust ja James Joyce tekivät elämäntyötään ja Ernest Hemingway aloitteli uraansa. Mandelstamin kuolemasta ei ole vielä sataa vuotta eikä ole viimeisestä maailmansodastakaan. Sepelkyyhky asettui lepäämään pihavalon päälle eilen illalla, kun olimme saunan jälkeen parvekkeella. Yllättäen lintu säikähti jotain ja lensi kajahtaen päin naapurirapun ikkunaa. Ehdimme nähdä vain höyhenien pölähtävän ja leijailevan ilmassa. Kyyhky putosi kai pihan pensasistutuksiin. Ei elonmerkkejä.

Tilkankadulla

    

Kuvan kivi ei ole leipä, vaikka siltä näyttää. Kivellä on käyttönsä, koristeena ja se on samalla Helenan paperipaino parvekkeella, haljennut tai katkennut kivi. Vai pitäisikö sanoa murtunut. Siinä on halkeama, josta se jakaantuu kahdeksi. Palapelikivi. Tänään on luvassa auringonpaistetta. Eilen oli pilvistä. Patikoimme Munkkivuoren ostoskeskukseen ja takaisin. Ohitimme ankkalammen ja sitä reunustavia parsakaalipuita eli Terijoen salavia. Koiraa ulkoiluttava nainen kuuli sanailumme ja kertoi, että hänen naapurinsa kutsuu niitä parsakaalipuiksi. Ostimme torimyynnistä leipää. Kävimme kahvilla Fazerilla ja teimme kauppaostokset. Helena jatkoi eilen pelargonia-akvarelleja ja minä tein neljä sivua Ruostetta. Sitä on satakymmenen sivua. Helena otti lukuun Anna Janssonin dekkarin Murhan alkemia. Minä luin loppuun Francoise Saganin romaanin De underbara molnen. Loppu oli yhtä hyvää tekstiä kuin koko kirja. Sagania perinteisimmillään, mutta tässä teoksessa kirjailijan tyypilliset, ajelehtivat henkilöhahmot yrittävät ryhdistäytyä ja vaikuttaa elämäänsä, mutta voimat uupuvat mahdottoman edessä.

Tilkankadulla

    

Kuvassa lokinpoikanen lepäilee toissapäivänä rakennuksen seinustalla Mannerheimintiellä, Helsingin Ruskeasuolla. Se päästi meidät metrin päähän eikä lähtenyt senkään jälkeen liikkeelle. Luottavainen lapsi. Eilen kävimme Munkkiniemen kirjastossa. Helena lainasi Anna Janssonin dekkarit Murhan alkemia ja Katseelta kätketty. Taivas oli pilvessä. Otimme kuvia matkalta. Reissukuvia. Eilen aamupäivällä ja myöhemmin pariin otteeseen Helena teki pelargonia-akvarelleja parvekkeella ja minä kirjoitin Ruostetta, jossa ollaan yhä suolla ja ruska vallitsee. Aloin lukea Francoise Saganin romaania De underbara molnen. På svenska. Pehmeäkantinen painos vuodelta 1962. Siinä on vielä lehdet, jotka on leikelty auki paperiveitsellä. Vaihteeksi kirjan alussa ollaan Floridassa, kolmanneksen verran, mutta sieltä päästään kyllä New Yorkin kautta Pariisiin. Minusta teksti on parasta ja onnistuneinta Sagania, jota olen lukenut. Olen sitä lukiessani Helsingin Lauttasaaressa, muun muassa ammoisen elokuvateatterin uloskäytävän kallioilla. Helena luki loppuun Anna Janssonin dekkarin Pahaa unta.

Tilkankadulla

    

Hienot kesäpäivät jatkuvat täällä etelärannikolla. Kuva on otettu eilen aamupäivän kauppareissulla Tilkantorilta, Helsingin Pikku Huopalahdesta. Helena tekee innokkaana akvarelleja, My Garden -sarjassa on vuorossa pelargonia. Minä jatkan vauhdilla Ruostetta. Sitä on satakolme sivua. Helikopterikin pörräsi siinä. Helena lukee Anna Janssonin Pahaa unta. Näkeekö hän unta? Luin, herkuttelin Don DeLillon Cosmopoliksen loppuun. Muistin tarinan ja tapahtumat yleispiirteisesti, mutta tekstiin mahtui paljon sellaista, mikä tuli kuin uutena. On lukemista ja ajanvietelukemista ja varmaan tasoja siltä väliltä. Kirjoittamiseen koskee sama. Lisänä vielä se missä määrin kirjoittajalla on valmis etukäteiskartta mielessään ja missä määrin hän seikkailee tapahtumien eteen tulevassa saaristossa. Varasin kirjastosta DeLillon romaanin Hiljaisuus, joka on tulossa noutopaikkaan. Huomasin sen jälkeen, että olen lukenut sen vuosi sitten. Ei haittaa. Hyviä romaaneja lukee kerran toisensa jälkeen. Eilen illalla Hollanti ja Englanti kohtasivat miesten em-jalkapallon toisessa välierässä. Se päättyi peliajan viimeisellä minuutilla 1 - 2. Eli Englanti ja Espanja ratkaisevat sunnuntaina Euroopan mestaruuden.

Tilkankadulla

    

Kuvassa eilen tuulen nostattamat aallot ajautuvat Helsingin Pikku Huopalahden kaislarantaan. Ukkospilvet ohittivat rannikon. Teimme eilen pidennetyn kauppareissun ja iltapäivällä rantakävelyn. Helena teki akvarelleja parvekkeella aamulla ja pitkin päivää. Minä kirjoitin aamurupeamalla viisi sivua Ruostetta. Sivuja on koossa yhdeksänkymmentäyhdeksän. Lopetin kesken lauseen, kun Helena sanoi, että: - No niin. Se tarkoitti, että kaupalle. Parvekkeella oli eilen tuulista, mutta aurinko lämmitti. Helena luki Anna Janssonin dekkarin Synnin vartijat. Valikoin kirjahyllystämme seuraavaksi lukukirjaksi Don DeLillon romaanin Cosmopolis. Kirjailija on omistanut sen kollegalleen Paul Austerille. Teos on vuodelta 2003 ja sen on suomentanut Helene Bützow. En pitänyt kirjasta ensilukemalta, mutta olen alkanut ymmärtää ja nauttia siitä enemmän lukukertojen myötä. Ehkä olen lukemassa sitä nyt neljättä kertaa. Aarre on hyvät kirjat. Valvoimme eilen puoleen yöhön, kun Espanjan ja Ranskan jalkapallojoukkueet kohtasivat välierässä. Espanja voitti 2 - 1 ja pelaa sunnuntaina Euroopan mestaruudesta.

Tilkankadulla

    

Eilen patikoimme vaihteeksi Munkkiniemeen kirjastoon. Helenalla oli noudettavana kaksi Anna Janssonin dekkaria, Synnin vartijat ja Pahaa unta. Kuljimme Munkkiniemen puistotien puistokujannetta. Lokki lepäsi kuolleena raitiotiekiskojen vieressä. Kuvasimme mennen tullen takiaisen kukkia, kaisloja, korkeita putkikasveja, heiniä ja pilvimuodostelmia taivaalla. Helena teki akvarelleja aamulla parvekkeella. Tuuli kuivatti ne pian. Minä jatkoin Ruostetta. Sitä on yhdeksänkymmentäneljä sivua. Jatkoideoita on, mutta enemmän seuraan niitä kuin ohjaan tarinaa. Luin eilen loppuun Anna Magdalena Bachin Pikku kronikan. Hienoa lukea tällaista tekstiä kolmensadan vuoden takaa. Siinä ei valitettu eikä ruikutettu. Usko Jumalaan oli vahva, vaikka puolet lapsista kuoli pieninä. Murhe kuului asiaan, itku ja musiikki. Helena alkoi lukea heti Anna Janssonin Synnin vartijoita.

Tilkankadulla

    

Eilen oli heinäkuun ensimmäinen sunnuntai ja lähdimme aamupäivän työputken jälkeen Hakaniemen maalaismarkkinoille, vaikka ilma oli uhkaava. Yksi ukkosrintama oli mennyt jo yli ja kun pääsimme kotoa ulos kadulle, alkoi pisaroida ja menimme kaupan ulko-oven katoksen alle, kun taivas aukeni ja vettä tuli kaataen muutaman minuutin ajan. Hakaniemessä ei satanut. Ostimme leipiä, raparperiä, loimulohta, saunavastan ja tuokkosen paistettuja muikkuja, jotka söimme kotona. Kirjoitin eilen aamupäivällä neljä sivua Ruostetta. Helena teki akvarelleja vasta iltapäivällä. Hän on lukenut enimmäkseen James Joycen romaania Finnegans Wake. Minä otin lukuun omasta hyllystämme A. M. Bachin Pikku kronikan, jonka on kirjoittanut J. S. Bachin vaimo. Bachin joku oppilas, jo ikämiehenä oli pyytänyt Anna Magdalena Bachia kirjoittamaan miehestään: “Rouva kirjoittaa toki pienen kronikan tuosta suuresta miehestä...” Tämä kaksisataasivuinen muistelma on ollut III palkinto Y. K. O. harrastuskilpailujen laulukilpailussa 30.3.1950. Kirjan on WSOY painattanut 1932. Suomennos Eeva Mikkola. Helena on löytänyt tämän teoksen luullakseni Antikvariaatti Sumasta, Lappeenrannasta ja päivännyt sen 24.6.2019. Nykyisten auto- ja biografioiden aikaan en tosin tiedä, mitä uskoa lukemastani, mikä pitää paikkansa, mutta kai Bach sentään on elänyt? Olen lukenut kaksi kolmasosaa kirjasta. Henkilökohtaisesti kuulen siinä myös Hannu Taanilan radioäänen, hänen puhuvan Leipzigin Tuomas -kirkon kanttori-urkurista.