Kuvan kivi ei ole leipä, vaikka siltä näyttää. Kivellä on käyttönsä, koristeena ja se on samalla Helenan paperipaino parvekkeella, haljennut tai katkennut kivi. Vai pitäisikö sanoa murtunut. Siinä on halkeama, josta se jakaantuu kahdeksi. Palapelikivi. Tänään on luvassa auringonpaistetta. Eilen oli pilvistä. Patikoimme Munkkivuoren ostoskeskukseen ja takaisin. Ohitimme ankkalammen ja sitä reunustavia parsakaalipuita eli Terijoen salavia. Koiraa ulkoiluttava nainen kuuli sanailumme ja kertoi, että hänen naapurinsa kutsuu niitä parsakaalipuiksi. Ostimme torimyynnistä leipää. Kävimme kahvilla Fazerilla ja teimme kauppaostokset. Helena jatkoi eilen pelargonia-akvarelleja ja minä tein neljä sivua Ruostetta. Sitä on satakymmenen sivua. Helena otti lukuun Anna Janssonin dekkarin Murhan alkemia. Minä luin loppuun Francoise Saganin romaanin De underbara molnen. Loppu oli yhtä hyvää tekstiä kuin koko kirja. Sagania perinteisimmillään, mutta tässä teoksessa kirjailijan tyypilliset, ajelehtivat henkilöhahmot yrittävät ryhdistäytyä ja vaikuttaa elämäänsä, mutta voimat uupuvat mahdottoman edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti