Kaunis kesäpäivä

tiistai 9. heinäkuuta 2024

Tilkankadulla

    










Eilen patikoimme vaihteeksi Munkkiniemeen kirjastoon. Helenalla oli noudettavana kaksi Anna Janssonin dekkaria, Synnin vartijat ja Pahaa unta. Kuljimme Munkkiniemen puistotien puistokujannetta. Lokki lepäsi kuolleena raitiotiekiskojen vieressä. Kuvasimme mennen tullen takiaisen kukkia, kaisloja, korkeita putkikasveja, heiniä ja pilvimuodostelmia taivaalla. Helena teki akvarelleja aamulla parvekkeella. Tuuli kuivatti ne pian. Minä jatkoin Ruostetta. Sitä on yhdeksänkymmentäneljä sivua. Jatkoideoita on, mutta enemmän seuraan niitä kuin ohjaan tarinaa. Luin eilen loppuun Anna Magdalena Bachin Pikku kronikan. Hienoa lukea tällaista tekstiä kolmensadan vuoden takaa. Siinä ei valitettu eikä ruikutettu. Usko Jumalaan oli vahva, vaikka puolet lapsista kuoli pieninä. Murhe kuului asiaan, itku ja musiikki. Helena alkoi lukea heti Anna Janssonin Synnin vartijoita.
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti