Tilkankadulla

    

Joku on hiihtänyt marraskuussa vuonna 2024 Helsingin Pikku Huopalahdessa. Kuva on otettu eilen sunnuntaiaamuna auringonnousun aikaan. Kirjoitin eilen aamupuolella neljä sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa, jota on 131 sivua. Helena otti kännykällä kuvia vanhoista töistään, joita hän on käynyt läpi. Keskipäivällä menimme jatkamaan varaston järjestämistä, joka ei tullut vieläkään ihan valmiiksi asti. Tosin olemme nyt viikon ajan tehneet työtä niin lyhyinä rupeamina, ettei niistä osista kerry kokonaista työpäivääkään. Toivoakseni tänään saamme viimeiset solmut solmittua. Luimme eilen ääneen historiaa Marko Tapion romaanissa Arktinen hysteria, samannimisessä osassa, jossa eletään 1800-luvun viimeistä kymmentä ja lähestytään veljesvihan aikoja. Kirvesmies Janne Björkharry ja nuorikkonsa Hiltu tulevat myllylle, Janne mylläriksi. Janne on lähtöisin Pohjanmaalta ja Hiltu pienestä mökistä Keuruulta. Illemmalla Helena luki loppuun Janet Evanovichin jännärin Ensin rahat ja minä luin jonkin matkaa eteenpäin David Foster Wallacen kirjaa Infinite Jest. Olen kirjassa sivulla 776, vajaa neljännes lukematta.

Tilkankadulla

    

Tuomiosunnuntai almanakan mukaan. Kuvassa koristepensaan vihreitä lehtiä valkoista lunta vasten eilen kauppamatkalla Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa. Aamulla kirjoitin kolme sivua – Pidät tästä varmaan tarinaa. Helena oli tietokoneella, täytti sanaristikkolehteä ja pelasi pasianssia. Söimme eilen päivällä munakasta, jossa oli herneitä ja tomaatinsiivuja. Keskipäivällä järjestimme vajaan tunnin ajan Helenan tauluja varastossa. Toimme ylös kassillisen kankaita. Tänään tutkimme loput varastohyllyn ja kiinteän hattuhyllyn päällä vielä nippuina olevat kankaat. Kun palasimme eilen kellarista ja aloin lukea ääneen Marko Tapion Arktista hysteriaa, Helena kävi läpi ylös tuomamme kassin sisällön, erotteli kankaat, öljy- ja akryylityöt paperisista akvarelleista ja pastelleista. Luimme kaksi tuntia Arktista hysteriaa, Janne Björkharryn, myllärin, kuvitellun kertojan isoisän hautajaisista, joissa vaimo loukkaantuu miehensä, Jannen pojan käytöksestä, koska mies meni pois vaimonsa ja poikansa vierestä seisomaan yksinään puun viereen ja seurasi sieltä rakkaan isänsä arkun peittymistä miesten lapioidessa hautaa umpeen. Naiset veisasivat virsiä. Lunta satoi.

Tilkankadulla

  

Vietimme eilen kotipäivän. Kokosimme sisänäkymistä oheisen kollaasin. Helena huomasi, että meidän ei tarvitse käydä kaupassa, joten ulkoilimme vain sen verran, että kuljimme mennen tullen pihan poikki, kun menimme päivällä kellariin. Eilen aamulla Helena teki piirroksia, oli tietokoneella ja pelasi pasianssia ja teki sanaristikoita. Minä kirjoitin viisi sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Päivällä inventoimme kellarissa Helenan tauluja, viides perättäinen päivä, kun teemme sitä. Loppusuora. Tänään tai huomenna saamme varaston selväksi. Luimme eilen ääneen tunnin ajan Marko Tapion romaania Arktinen hysteria. Olemme lukeneet kirjan Prologin ja seuraavaksi alkaa varsinaisesti Vuoden 1939 ensilumi. Näen Arktista hysteriaa lukiessani osin maisemaa Levälammen työmaasta Toivakassa, jossa meitä oli kymmenhenkinen työporukka tekemässä armeijan varastoaluetta korpeen kahdeksankymmentäluvulla. Illalla Helena otti unilukemiseksi Janet Evanovichin jännärin Ensin rahat. Minä luin David Foster Wallacen tulevaisuusromaanissa kanadalaisnuorukaisista, jotka pelasivat venäläistä rulettia junan kanssa: Se kuuden pojan porukasta on voittaja, joka syöksyy viimeisenä radan yli lähestyvän junan edestä.

Tilkankadulla

    

Tänä perjantaiaamuna on lunta maassa myös täällä Helsingin Pikku Huopalahdessa ja aste pakkasta. Kuvassa eilen pihalla oli vesilätäkkö ja sohjoa, kun kävimme kaupalla. Laitoimme silti varalta liukuesteet. Helena piirsi eilen, oli tietokoneella ja pelasi pasianssia. Minä kirjoitin kolme sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa, jota on 119 sivua. Puolen päivän jälkeen menimme kolmeksi vartiksi kellariin järjestelemään Helenan tauluja. Arvioin, että olemme käyneet puolet tauluista läpi. Helena otti muutamista töistä kuvia kännykällä. Kotona luimme ääneen yli tunnin ajan Marko Tapion romaania Arktinen hysteria, sen ensimmäistä osaa Vuoden 1939 ensilumi. Hyvää kerrontaa. Osaavaa sanankäyttöä. Illemmalla Helena luki loppuun Michael Dibdinin jännärin Salaseura ja minä jatkoin David Foster Wallacen kirjaa Infinite Jest. Luimme ja katselimme lumimyräkkää ulkona.

Tilkankadulla

    

Kauppamatkalla eilen kuvasin Pikku Huopalahden asukastalon, Tapanilan aseman, lumisia rappuja ja ruukkua portaalla, jossa oli asetelmana vihreää kasvustoa tai havuja pohjana, pihlajanmarjaterttuja väri-ilona ja luonnon lumikuorrutus. Lunta, räntää ja vettä satoi vaihtelevasti koko päivän. Märkää ja sohjoista on myös tänä aamuna. Kirjoitin eilen kolme sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Toissailtana sain idean juonen käänteeksi, mutta eilen aamulla en muistanut sitä enää eli ei tullut ainakaan sitä käännettä tai ei vielä. Helena oli eilen aamulla tietokoneella, pelasi välillä pasianssia korteilla ja täytti sanaristikkolehteä. Naapuri samasta rapusta tuli hississä vastaan, kun menimme päivällä kellariin jatkamaan Helenan taulujen inventointia ja naapuri tuli mukaamme. Hän oli aikaisemmin huomannut, että meillä on hyllymetreittäin tauluja kehyksissä, kiilakehyksissä ja pahvipohjina omassa varastokomerossamme. Otin niitä esiin samoin kuin aiempinakin päivinä, näyttäen yksitellen jokaisen työn Helenalle, tosin nyt ensin tälle naapurille ja hän katseli, nyökytteli ja kommentoi. Kävimme läpi ehkä kolmekymmentä työtä. Naapuri kiitti ja lähti ja me lajittelimme työt takaisin hyllyille, valmiit ja keskeneräiset erikseen. Kotona aloitimme seuraavan kirjan, jonka olimme valinneet luettavaksi ääneen, Marko Tapion Arktinen hysteria, sen ensimmäinen osa, Vuoden 1939 ensilumi. Hyvää ja hienoa tekstiä.

Tilkankadulla

    

Lunta paikoin pihalla näin Lapsen oikeuksien päivän aamuna. Lapsille sopii varmaan laittaa sammakko postauskuvaksi. Kuva on Helenan marraskuun luonnosvihosta. Eilen oli Pikku Huopalahti osin riitteessä ja rannassa jäähileitä. Nurmikentän ruohikko valkeassa kuurassa. Helena vietti eilen aamua tietokoneella ja teki välillä sanaristikkoa. Minä kirjoitin kolme sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Söimme perunoita ja rouskukastiketta. Iltapäivän aluksi jatkoimme kellarin tauluvaraston inventointia. Helena otti kuvia joistain töistään. Palattuamme kotiin luimme ääneen loppuun Dostojevskin romaanin Rikos ja rangaistus. Raskolnikov passitettiin Siperiaan kahleissa kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöhön. Sonja seurasi vankisaattueen mukana ja viimeisillä sivuilla kaiken voittava rakkaus silotti kirjan lopun. Helena on sytyttänyt parina iltana tuikun suolakynttiläämme. Se oli kauan sitten joululahjapaketissa emmekä osanneet kumpikaan arvata, mikä voi olla näin painava esine – pyöreä suolakynttilä. Kynttilää silmäillen luimme muutamia sivuja, Helena Michael Dibdinin jännäriä Salaseura, jota hän on lukenut kohta viikon ja minä David Foster Wallacen mielikuvituksellista tulevaisuuskuvausta Infinite Jest ja jonka otin lukuun oheisena kesän lopussa

Tilkankadulla

    

Parvekkeelta näkyy nyt aamulla kuu ja tähdet. Pakkasen puolella. Kuvassa olemme eilen puolenpäivän jälkeen kellarissa tekemässä inventaariota Helenan tauluvarastosta. Eilen aamulla kirjoitin kolme sivua jatkoa – Pidät tästä varmaan -tarinaan. Helena piirsi sillä aikaa ja oli tietokoneella. Hän katsoi myös jonkin sarjan uuden jakson. Kävimme kaupalla, rannan kautta. Kun Helena kokkasi sardiinispaghettia, otin kuvia luonnoslehtiöstä, jonka sain häneltä lahjaksi marraskuun puolivälin merkeissä. Helena sai silloin minulta yhden päiväkirjavihon, jossa vietimme vielä kesää. Kerrostalomme sisäpihalle on ilmestynyt nostin ja työmiehet siirsivät sillä sirkusnäytäntönä rakennustarpeita talon katolle. Päiväunien jälkeen järjestelimme puoli tuntia kellarissa ja sieltä palattuamme luimme ääneen yli kaksikymmentä sivua Dostojevskin traagista romaania Rikos ja rangaistus. Lukutuokion jälkeen muokkasin luonnoslehtiöstä ottamiani kuvia ja tallensin niitä kansioon läppärille. Illemmalla luimme Helena Michael Dibdinin jännäriä Salaseura ja minä David Foster Wallacen romaania Infinite Jest.