Taavetissa

    

Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on kirjankansia, kolmenlaisia runoja, kaksinaisia novelleja ja yksi dekkari. Teimme eilen aamulenkin hiekkakuopalle, kun olimme ensin odottaneet aamun vitkallista valkenemista. Odotellessa luin läpi Kilpikonna -tarinan. Tein siihen taas korjauksia. Kilpikonna oli eilen viidettä päivää työn alla. Iltapäivällä luin uteliaana tekstin uudestaan läpi. Muokkasin vielä muutamaa kohtaa. Valikoin myös seuraavan kustantajan, joka pääsee nyt tutustumaan Puolinainen -käsikirjoitukseen. Lähetin tekstin ja sain saman tien automaattivastauksen: Käsikirjoitus vastaanotettu. Hyvä. Helena virkkasi eilen, hän on virkannut muutamana viime päivänä ja katsoi siinä ohessa sarjaa läppäriltä. Hän teki myös luonnoksia. Siirryin Gabriel Garcia Marquezin sanataiteen pariin. Oudot vaeltajat vuodelta 1992 ja suomeksi 1994. Takaliepeessä kirjailijan sanat: ”Luulen että näin olen onnistunut tekemään novellikokoelman, joka on mahdollisimman lähellä sitä minkä olen aina halunnut kirjoittaa.” Outoa, kun lainasin tämän kokoelman, kuvittelin lainanneeni Jorge Luis Borgesia. Olin yhä Borgesissa, kun aloin lukea kirjaa, mutta kun hain sitten netistä Garcia Marquezin, hämmästyin outoa, toki ennestään tuttua naamaa. Ei se mitään. Illalla televisiosta opin, että on vain yksi tie. Niinhän se on, sinne tai tänne. Helena luki loppuun Erle Stanley Gardnerin jännärin Vahakantinen muistikirja.

Taavetissa

    

Kolme astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on näkymä Vallikujan alikulusta ylös rinnettä. Kiersimme eilen aamuhämärissä hiihtoladun. Otin muutaman kännykkäkuvan. Helenalla oli järjestelmäkamera ja siinä lyhempi objektiivi. Luin ja muokkasin Kilpikonna -tarinaa. Yllättävän paljon tuli muutoksia. Noloa, että luulin sitä valmiiksi jo kolme päivää sitten. Helena teki eilen aamulla talousaskareita. Niiden ohessa hän siirsi valokuvat läppärille ja muokkasi niitä. Aamupäivällä kävimme kaupassa ja iltapäivän puolella kirjastossa ja täydentämässä viinivarastoa. Helena piirsi iltapäivällä omia ideoitaan ja lisäksi syksyn lehtiä. Varisseita lehtiä on ollut painossa kuivumassa ja oikenemassa kirjojen välissä. Helena luki eilen Allen Ginsbergin runoja, kuunteli runoilijan persoonallista ääntä, joka soi korvissa ja unilukemisena hänellä oli Erle Stanley Gardnerin jännäri, Vahakantinen muistikirja. Minä luin loppuun Martti Joenpolven novellikokoelman Kauan kukkineet omenapuut. Hyvä ja laadukas novellisti. Illalla sain sähköpostia kustantajalta. Siellä oli tutustuttu mielenkiinnolla Puolinainen -käsikirjoitukseen, jota ei kuitenkaan otettu kustannusohjelmaan.

Taavetissa

    

Neljä astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on sunnuntaiaamun sieniretken antia parvekepöydällä. Meidän tämän kauden marja- ja sieniaikamme tuli samalla päätökseen. Lähetin sunnuntaina Kilpikonna -tarinan Helenalle sähköpostiin. Hän ei innostunut muovivatiin tarinassa. Eilen, maanantaina, kun aukaisin Kilpikonna -tekstin, totesin, että se ei ole vielä valmis. Olin hätiköinyt. Muokkasin tekstiä. Sitä on nyt alun neljättä sivua. Helena piirsi sunnuntaina ja eilen luonnoksia. Sunnuntai-illasta vielä sen verran, että katsoimme Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet lehdet. Meille se oli ensiesitys. Tyypillistä Aki Kaurismäkeä. Hyvä elokuva ja ihan hyvä pääosanesittäjäkaksikko. Muistan toki niitä uutisia parin vuoden takaa, kun Kuolleet lehdet oli ehdolla tavoittelemassa Oscar-palkintoa. Eilen katsoimme päivän päätteeksi Kuolleet lehdet uudestaan. Pikauusinta. Teimme eilen aamukävelylenkin pururadan alikulkutunnelista maston ohi vievälle huoltotielle, alas Saviniementielle ja sitä sähkölinjalle ja takaisin, Vallikujan alikulusta pururadalle. Iltapäivällä teimme toisen kävelylenkin Vallitietä Savitaipaleentielle, käännyimme Puusepäntielle ja siltä sähkölinjan alla kulkevalle tienuralle ja alikulkutunnelia pururadalle. Kastuimme tällä lenkillä. Helena luki sunnuntaina ja eilen Allen Ginsbergin runoja originaaleina eli in English ja Gardnerin dekkaria Vahakantinen muistikirja. Minä aloin lukea Martti Joenpolven novellikokoelmaa Kauan kukkineet omenapuut. Luin neljä novellia, puolet kokoelmasta.

Jumalainen näytelmä

    

Yritän kuvata lukukokemustani Danten kuulusta teoksesta, Jumalainen näytelmä. Luin sen lokakuun alkupäivinä. Tosin luin saman teoksen ensimmäisen kerran vajaat kaksi vuotta sitten, mutta niin hutiloiden, että päätin antaa kirjalle toisen mahdollisuuden. Viikon verran minulta vei kiertää oppaani olkapäällä mukana läpi helvetin ja kiirastulen ja päätyä paratiisiin. Näin mielessäni kuinka nunnat, munkit ja ketkä kaikki luku- ja kirjoitustaitoiset ovat kopioineet tätä pitkää runoelmaa monien vuosisatojen ajan. Sellainen näky tekee lähtemättömän vaikutuksen, satoja eri kielialueiden kirjureita kumartuneina eri maissa ja kaupungeissa ja kylissä omien työpöytiensä ääressä lukukammioissaan, ikkunasta lankeavassa valossa tai kynttilänvalossa, piirtämässä musteella tarkkaa tekstiä sulkakynällä pergamentille tai jonkinlaiselle paperille. Dante itse on tehnyt suuren työn saattaessaan nämä näkynsä jälkipolville ja samoin kaikki lukuisat kirjurit ansaitsevat kiitoksen. En unohda Eino Leinoa, joka on myös omalta osaltaan antanut merkittävän panoksensa suomentaessaan tätä pitkää runodraamaa. Jumalainen näytelmä tuo mieleeni Raamatun ja Homeroksen Iliaan ja Odysseian. Niissä runous on kietoutunut erottamattomasti tarustoon ja uskontoon, jumaliin ja taivaisiin, sotiin, taisteluihin, uniin ja leirinuotioilla öisin kerrottuihin pelottaviin satuihin.

Taavetissa

    

Kaksi astetta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on vesihelmiä männynneulasissa ja keltainen koivunlehti. Eilen teimme pelkän kuvauskierroksen vanhalle hiekkakuopalle. Menimme kuopan perukalle asti. Helena ehdotti, että kävisin notkossa katsomassa, näkyykö haaparouskuja. Ei ollut, mutta suppilovahveroita oli sen verran, että piti katsoa tarkkaan mihin astui. Tänään aiomme käydä aamulla metsässä ja kerään suppiksia kuivatettavaksi ja Helena kiertelee sillä aikaa kuvaamassa näkymiä ja tarkkailemassa lintuja, varsinkin töyhtötiaisia. Poikkesimme eilen kirjastoon kauppamatkalla ja lainasin tarkoituksella novelleja, Martti Joenpolven kokoelman Kauan kukkineet omenapuut ja Gabriel Garcia Marquezin Oudot vaeltajat. Garcia Marquezilta olen lukenut romaanit Sadan vuoden yksinäisyys ja Rakkautta koleran aikaan. Martti Joenpolvea en ole lukenut ennen. Eilen oli pilvisen aamun jälkeen aurinkoinen sää. Helena piirsi luonnoksia. Minä kirjoitin kolmen sivun pituisen tarinan nimeltä Kilpikonna. En usko, että se tuli kerrasta valmiiksi. Muistin tätä kirjoittaessani, että näin lauantain vastaisena yönä unta, että muutin tai muutimme. Heräsin siihen. Helena luki eilen Eeva Kilven ja Pentti Saarikosken runoja. Unilukemiseksi hän valikoi Erle Stanley Gardnerin dekkarin Vahakantinen muistikirja. Minä luin iltapäivän päätteeksi Hannu Salaman romaania Juhannustanssit. Huomenna on postauksena vuorossa lukukokemukseni Danten runoelmasta Jumalainen näytelmä.

Taavetissa

    

Neljä astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on ruskan punertama marja-aronia. Eilen kello oli puoli kahdeksan, kun lähdimme metsälenkille. Helenalla oli ajatuksena tehdä ruuaksi joko perunoita ja rouskukastiketta tai sienipizza riippuen siitä, mitä sieniä löytäisimme. Ensimmäisenä oli polun pielessä kaksi pientä voitattia. Halkaisin ne ja nyljin niiden limaisen pintakerroksen. Kiersimme hiihtolatua pitkin ja nousimme sähkölinjan notkosta ylös harjulle. Metsärinteestä löysin yhden voitatin lisää ja herkkutatin, joten meillä oli herkullista pizzaa omalla taikinapohjalla eilen päivällisenä. Aloin luonnostella tekstiä Danten Jumalaisen näytelmän lukukokemuksesta. Se meni tällä kertaa Vanha -tarinan edelle. Suunnittelin, että Jumalainen näytelmä voisi olla maanantain postauksena. Oikean tyylin hakeminen vaati useamman kirjoituskerran. Kirjoita, hylkää ja kirjoita uudelleen. Helena piirsi eilen luonnoksia omista aiheistaan. Hän otti lukuun omasta hyllystämme Allen Ginsbergin tuotannon yksissä kansissa, Collected Poems. Tätä paksua, tuhat sivuista teosta lukee mieluimmin pöydän ääressä. Minulla on odottamassa klaffipiirongin päällä Hannu Salaman Juhannustanssit, kolmas painos vuodelta 1964. Olen lukenut sen ennen, kai kahteen kertaan, mutta se ei ole ollut suosikkejani. Saa nähdä, mitä pidän siitä nyt?