Viisi astetta aamulla Luumäen
Taavetissa. Postauskuvana on kirjankansia, kolmenlaisia runoja, kaksinaisia novelleja
ja yksi dekkari. Teimme eilen aamulenkin hiekkakuopalle, kun olimme ensin odottaneet
aamun vitkallista valkenemista. Odotellessa luin läpi Kilpikonna -tarinan. Tein
siihen taas korjauksia. Kilpikonna oli eilen viidettä päivää työn alla. Iltapäivällä
luin uteliaana tekstin uudestaan läpi. Muokkasin vielä muutamaa kohtaa. Valikoin
myös seuraavan kustantajan, joka pääsee nyt tutustumaan Puolinainen
-käsikirjoitukseen. Lähetin tekstin ja sain saman tien automaattivastauksen:
Käsikirjoitus vastaanotettu. Hyvä. Helena virkkasi eilen, hän on virkannut
muutamana viime päivänä ja katsoi siinä ohessa sarjaa läppäriltä. Hän teki myös
luonnoksia. Siirryin Gabriel Garcia Marquezin sanataiteen pariin. Oudot
vaeltajat vuodelta 1992 ja suomeksi 1994. Takaliepeessä kirjailijan sanat: ”Luulen
että näin olen onnistunut tekemään novellikokoelman, joka on mahdollisimman
lähellä sitä minkä olen aina halunnut kirjoittaa.” Outoa, kun lainasin tämän
kokoelman, kuvittelin lainanneeni Jorge Luis Borgesia. Olin yhä Borgesissa, kun
aloin lukea kirjaa, mutta kun hain sitten netistä Garcia Marquezin, hämmästyin
outoa, toki ennestään tuttua naamaa. Ei se mitään. Illalla televisiosta opin,
että on vain yksi tie. Niinhän se on, sinne tai tänne. Helena luki loppuun Erle
Stanley Gardnerin jännärin Vahakantinen muistikirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti