Yritän kuvata lukukokemustani
Danten kuulusta teoksesta, Jumalainen näytelmä. Luin sen lokakuun alkupäivinä.
Tosin luin saman teoksen ensimmäisen kerran vajaat kaksi vuotta sitten, mutta
niin hutiloiden, että päätin antaa kirjalle toisen mahdollisuuden. Viikon
verran minulta vei kiertää oppaani olkapäällä mukana läpi helvetin ja kiirastulen
ja päätyä paratiisiin. Näin mielessäni kuinka nunnat, munkit ja ketkä kaikki
luku- ja kirjoitustaitoiset ovat kopioineet tätä pitkää runoelmaa monien
vuosisatojen ajan. Sellainen näky tekee lähtemättömän vaikutuksen, satoja eri
kielialueiden kirjureita kumartuneina eri maissa ja kaupungeissa ja kylissä omien
työpöytiensä ääressä lukukammioissaan, ikkunasta lankeavassa valossa tai
kynttilänvalossa, piirtämässä musteella tarkkaa tekstiä sulkakynällä
pergamentille tai jonkinlaiselle paperille. Dante itse on tehnyt suuren työn
saattaessaan nämä näkynsä jälkipolville ja samoin kaikki lukuisat kirjurit
ansaitsevat kiitoksen. En unohda Eino Leinoa, joka on myös omalta osaltaan antanut
merkittävän panoksensa suomentaessaan tätä pitkää runodraamaa. Jumalainen
näytelmä tuo mieleeni Raamatun ja Homeroksen Iliaan ja Odysseian. Niissä runous
on kietoutunut erottamattomasti tarustoon ja uskontoon, jumaliin ja taivaisiin,
sotiin, taisteluihin, uniin ja leirinuotioilla öisin kerrottuihin pelottaviin
satuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti