Taavetissa

    

Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on lähikuva sinisestä orvokista. Huomasimme eilen ohi kulkiessamme, että Luumäen hyvinvointiaseman sisäänkäynnin kahta puolen olevissa isoissa ruukuissa oli kukat jo istutettuina. Samoin oli orvokkeja torin vierustan ruukuissa. Eilen aamupuolella Helena piirsi luonnoksia, pelasi pasianssia ja järjesti jotain vaatehuoneessa. Minä muokkasin Kynttilöitä. Tarinaa on kaksikymmentä sivua. Tarina on itsessään mielessäni, juoni kokonaisuudessaan, mutta ei sanatarkasti. Kiersimme eilen aamulenkillä pururataa pitkin, poikkesimme vanhalle polulle, jonka varrelta keräsimme viime vuonna nokkosia kuivatettavaksi. Yllätimme rusakon, joka lähti pinkomaan pakoon jalkojemme juuresta. Kirjastossa vilkaisimme päivän lehtiä ja Helena rentoutui ja istui hetken hyvässä lukunojatuolissa. Lounaaksi Helena teki kangastattipizzaa. Sitä jäi yli palaset pakkaseen. Iltapäivän aluksi luimme ääneen Charles Dickensin romaania Kolea talo. Helena keitti ison kattilallisen sosekeittoa kuunnellessaan. Hän luki illemmalla loppuun Matti Laineen dekkarin Pelon liekit. Sen jälkeen hän luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenettä osaa Liekkejä laulumailla. Minä luin kymmenen sivua Günter Grassin romaania Der Butt.

Taavetissa

    

Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Pilvistä. Postauskuvana on kollaasi, jossa on lady penkillä ja harakka toisaalla nokkimassa lumikinosta. Eilen myös oli pilvinen sää. Kävelimme aamulenkin pururataa pitkin ja jatkoimme Vallikujaa alikulun kautta Saviniementielle ja kuljimme sitä sähkölinjalle ja palasimme keskustaan kauppaan ja kirjastoon. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja minä otin joitain kuvia kännykällä. Aamupäivä oli enimmäkseen kuvien kanssa puuhaamista. Iltapäivällä luimme ääneen Charles Dickensin romaania Kolea talo. Varoitus juonipaljastuksista: John Jarndyce, joka isännöi Koleaa taloa, kokee aina, jos jokin asia vaivaa häntä, että tuuli kääntyy. Hän on järjestänyt orpojen Adan ja Richardin, kanslerinoikeuden holhottien, elämän niin, että nämä muuttivat asumaan hänen luokseen Koleaan taloon ja heitä kaikkia emännöimään hän otti kolmannen orvon, nuoren suojattinsa, Estherin, jonka hyväntekijä John Jarndyce on ollut vuosikaudet. Taustalla, kaukana Lontoossa kumisee kanslerinoikeus, jossa käsitellään tällä hetkellä lähinnä kuluja. Toisaalla ovat kaukaista sukua olevat aateliset Dedlockit ja heidän kuulumisiaan selvitetään aina välillä. Tämä on kolmas kerta, kun luemme tätä upeaa teosta, joka ottaa lukijaa kädestä ja opastaa hänet 1800-luvun takkatulien ääreen ja hevosvetoisten postivankkurien kyytiin, kynttilöiden valaisemiin käytäviin kummituksineen. Lukusession jälkeen muokkasin Kynttilöitä ja mikä sopii tähän yhteyteen. Myöhemmin eilen Helena luki Matti Laineen dekkaria Pelon liekit ja sen jälkeen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenettä osaa Liekkejä laulumailla. Minä luin Günter Grassin romaania Der Butt, jossa kirjailija liikkuu siinäkin kaukaisessa menneisyydessä, mutta palaa sieltä noin vain yhdellä kynänvetäisyllä takaisin myös nykyhetkeen ja joka nykyisyys on mennyttä 1970-lukua.

Taavetissa

    

Kuusi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on näkymä Salpausselän harjanteen mäntyjen välistä kaukaiseen metsänrintaan. Eilen aamupuolella Helena maalasi, pelasi pasianssia ja ratkoi sanaristikoita. Minä muokkasin Kynttilöitä. Teimme kävelylenkin pururadan alikulun kautta kuutostien pohjoispuolelle, metsätietä sähkölinjalle, vanhaa tienuraa Nikinojan notkoon ja palasimme Savitaipaleentien kautta keskustaan, kirjastoon ja kaupalle. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja otimme kuvia. Linnut visersivät, mutta pysyivät kameralta piilossa puitten katveessa. Kurkiaura lensi itään harjun myötäisesti. Kerrostalon pihalla teimme ensimmäisen havainnon räkättirastaasta tälle kaudelle. Kotiin palattua Helena laittoi villavaatteita pesuun ja valmisti tonnikalasalaatin lounaaksi. Iltapäivällä luimme ääneen kahden tunnin ajan Charles Dickensin romaania Kolea talo. Jatkoin sen jälkeen Kynttilöitä. Myöhemmin Helena luki Parnassoa ja Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenettä osaa Liekkejä laulumailla. Minä luin kymmenisen sivua Günter Grassin romaania Der Butt.

Taavetissa

    

Aste pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa sorsa ui eilen Taavetin Palolammessa. Auringon säteet kimaltavat linnun vanaveden kareissa. Eilen aamupuolella Helena piirsi, pelasi pasianssia ja ratkoi ristikoita. Minä muokkasin Kynttilöitä. Ne on sentään sytytetty jo ja puhallettu sammuksiin. Teimme eilen aamulenkin aseman suuntaan. Käännyimme takaisin Koneraudan kohdalla ja kuljimme Palolammen ohi Linnalantielle ja kaupan jälkeen jatkoimme kirjastoon. Lainasimme Parnasson tämän vuoden ensimmäisen numeron ja Matti Laineen dekkarin Pelon liekit. Kuvia postauksessa on eiliseltä ja myös sitä edeltävältä päivältä. Eilen oli aamupäivällä aurinkoista, mutta päivän aikana taivaalle kertyi pilviä. Lämpötila nousi yli kymmenen asteen. Iltapäivällä luimme ääneen kahden tunnin ajan Charles Dickensin romaania Kolea talo. Aloitimme sen lukemisen sunnuntaina ja olemme eilisen lukutuokion jälkeen tarinassa sivulla 84. Jarndycen holhotit ovat saapuneet kotiinsa Bleak Houseen. Helena luki myöhemmin Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenettä osaa Liekkejä laulumailla. Minä luin Günter Grassin romaania Der Butt ja Parnassoa, yhtenä Suvi Aholan esseen Miten kaikki alkoi? Saipan ja Ässien ottelua emme nähneet. Saipa voitti ja jatkaa pelejä välierissä. Hieno suoritus.

Riivaajat

    

Riivaajat

Fedor Dostojevskin romaanista Riivaajat minulle jäi teoksen alkupuolesta epätavallisen valoisa ja leikittelevä tuntuma. Tyyli ja ääni on Dostojevskia, mutta tarina on kepeää operettia eikä synkkää jurotusta, joka on enemmän kirjailijan tavaramerkki. Ikään kuin kirjailija olisi varta vasten päättänyt vaihtaa äänilajinsa kevyemmäksi. Riittää ryppyotsaisuus. Kun kirjassa piestään mieleltään heikkoa naista, tämä nauraa ja nimittelee pieksäjäänsä lakeijakseen. Kaikki pannaan nauruksi ja pilkaksi. Kaksintaistelussa toinen ampuu tahallaan ohi ja toinen kimpaantuu siitä entistäkin enemmän. Koomista ja hullunkurista. Hullunkuriset perheet Venäjän 1800-luvun aateliston parissa, vaikka en tiedä oliko sellaista korttipeliä vielä olemassakaan missään siihen aikaan.

Sinänsä hauskaa lukea sellainen Fedor Dostojevskin kirja, johon ei ollut tutustunut ennen.

Nikolai Vsevolodovits, yksi Riivaajien tärkeä hahmo muistuttaa minusta Leo Tolstoin romaanin Sota ja rauha Pierre Bezuhovia. Riivaajat on julkaistu 1872, mutta sitä ennen se on ilmestynyt käsittääkseni osina lehdissä. Sota ja rauha -teos julkaistiin vuosien 1865-69 aikana, sekin jatkokertomuksena lehdissä eli Dostojevski on varmaan lukenut kanssakirjailijansa suurteosta.

Luettuani Riivaajat puoliväliin tein hullunkurisen huomion: Nykyinen maailmantilanne ja oman maamme poukkoilu ja tekemiset siinä muiden mukana ovat kuin suoraan Dostojevskin komediasta tai kirjoista. Suurta komiikkaa traagisilla asioilla ja venäläisen käsikirjoituksen mukaan. Onko kukaan nolona? Kuka pitäisi meille peiliä?

Teoksen loppuosa, kolmas nide täyttyy riivaajista, sosialismin kannattajista ja kumouksellisista eli kirjailija palaa synkempään aineistoon. Samalla oma arvioni ja arvostukseni kirjasta laskee. Verrattuna muihin lukemiini Dostojevskin teoksiin Riivaajat jää häntäpäähän. Rikos ja rangaistus on selvästi kirjailijan pääteos. Siinä kirjailija sanoi kaiken, mitä hänellä oli sydämellään ja kirjailijan muu tuotanto on enää saman paatoksen variointia ja uudelleen lämmittämistä. Koska kirjailijan ääni kuitenkin kantoi ja tuotti ja teksti meni kaupan, kirjailija tarjosi sitä kansalle.

Riivaajat -teosta en ole lukemassa uudestaan. Alku oli hyvä, mutta loppu meni luritellen.

 

Helenan kuuntelukokemus: Riivaajat

Olen kuunnellut ja vaikuttunut sekä kirjaan että Ilpon ranskan kielen ääntämykseen. Kirjailija kuvaa Venäjän keisarikunnassa 1800-luvun loppupuolen elämää. Tarinassa on neljä päähenkilöä ja heidän lähipiirinsä, joiden mukana kuljetaan ja eletään. Maaseutukaupungin tapahtumia ja vain kuten kirjailija aina kertoo ja kuvaa upeasti ja monisanaisen rikkaasti. Henkilöitä on paljon, mutta tapahtuu murha ja muutama itsemurha. Dostojevski kuvaa eurooppalaisen yhteiskunta-ajattelun ääriliikkeitä ja kumouksellisen venäläisnuorison toimintaa. Ensin tuntui kuin olisi liikaa ihmisiä, etten pysy matkassa, mutta kun tarina päättyi, alkoi asioita loksahtamaan päässäni. Siis pidin kirjasta kuten kaikista, mitä olen Fjodor Dostojevskiltä lukenut ja kuunnellut.