Kaunis kesäpäivä

tiistai 13. lokakuuta 2026

Taavetissa

    











Kolme astetta aamupimeällä Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on rekka vauhdissa heinikossa. Kuva on otettu eilen aamun metsäretkellä. Siitä voi päätellä, että kävimme vain metsänlaidassa ihailemassa mäntyjä, sammalia ja koivujen keltaisia ja ruskeatäpläisiä lehtiä. Kuvasatoa tuli myös kylältä ja yksi kirjan kansikin päätyi mukaan, eilen kirjastosta lainaamamme Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -sarjan uusin suomennettu teos, Valitettavien vastoinkäymisten hotelli. Pilvinen sää jatkui eilen. Siirsimme kellon herätyksen vähän myöhemmälle, jotta päivä ehtii valjeta ennen kuin lähdemme liikkeelle. Kirjoitin eilen aamupuolella kaksi sivua Viilipytty -tarinaa. Lounaaksi Helena keitti marjapuuroa eli vispipuuroa. Hän teki sen ohessa luonnoksia ja taltioi omia tunnelmiaan ”metsän pyhätöstä”, joka on se sammaleinen kuusikkonotko, josta keräsimme viikko takaperin suppilovahveroita. Iltapäivällä Helena jatkoi luonnostelua, virkkasi välillä isoäidinneliöitä ja katsoi sarjoja läppäriltä. Hän otti välilukemiseksi McCall Smithin hyvän mielen kirjan. Minä luin iltapäivällä James Joycen teosta Finnegans Wake. Illalla katsoimme tallenteena Lontoossa sunnuntaina pelatun nfl-ottelun Jacksonville Jaguars vastaan Philadelphia Eagles. Amerikkalaisen jalkapallon aidot emämaan joukkueet Euroopan kiertueella. Jacksonville voitti 19-17 viime sekunnilla tehdyllä potkumaalilla.





































































maanantai 12. lokakuuta 2026

Taavetissa

    










Neljä astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on koru kynsikkäässä ja toki kynsikäs on siltäänkin koru. Eilen teimme aamulenkin hakkuuaukealle. Helena asettui puupinolle tekemään luonnoksia ja ottamaan kuvia. Hänellä oli järjestelmäkamera mukana. Minä keräsin pussiin puolukoita. Taivas pysyi pilvisenä. Ilmavirta kävi pohjoisen puolelta ja sai silmät vuotamaan hetkittäin. Myöhemmin kirjastossa Helena luki samaa jännäriä, jota hän on lukenut monena aamupäivänä, istuen samassa lukunurkkauksen nojatuolissa. Minä luin uudesta Parnassosta artikkelin Sinä, Kerttu-Kaarina Suosalmi. Valitettavasti en painanut kirjoittajan nimeä muistiin. Meillä oli eilen lounaana tattipizzan toinen puolikas. Päivän mittaan Helena virkkasi isoäidinneliöitä ja katsoi samalla sarjoja läppäriltä. Hän luki välillä David Foster Wallacen kirjaa The Pale King. Minä luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Lähestyn kirjan puoliväliä. Sunnuntait ovat näemmä amerikkalaisen jalkapallon varsinaisia pelipäiviä. Näimme illalla suorana lähetyksenä Green Bay Packersin ja Chicago Bearsin välisen ottelun, joka päättyi 31-7. Altavastaaja voitti. Helena piti Packersin puolta.








































































sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Taavetissa

    










Kaksi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on Helena lukemassa jännäriä kirjaston hyvässä lukutuolissa. Hän lepuuttaa siinä mielellään jalkojaan. Minä kävin vilkaisemassa lehtiä lukusalissa ja palatessani otin kuvan kännykällä. Näytti kuin aamu olisi vasta valkenemassa ikkunan takana. Eilen emme lähteneet aamulenkille, vaan tulimme kahdeksalta suoraan kirjastoon. Olimme palauttamassa rautakauppaan edellisenä päivänä ostamamme kasvivalaisimen, joka ei soveltunut meille. Eli teimme lenkin Taavetin asemanseudulle ja otimme matkalta erinäisiä kuvia. Kävimme seuraavaksi kaupassa, jossa etsimme muun muassa E27 -kannalla olevaa kasvilamppua, mutta ei ollut. Kävimme myös kukkakaupassa kysymässä sitä, mutta heillä ei ollut. Olimme eilen takaisin kotona ennen kymmentä. Helena alusti pizzataikinan ja minä valikoin ja muokkasin postaukseen tulevia kuvia ja luonnostelin tätä postaustekstiä. Eilen varhemmin aamulla kirjoitin uutta tarinaani. Sillä on nimi – Viilipytty. Sitä on nyt kolme sivua. Tarina on osahahmotelmana mielessäni, mutta ei kokonaan. Niin tarinat ovat tainneet kehkeytyä mielessäni ennenkin. Eilen iltapäivällä Helena kutoi villasukkia – yksi pari oli tulossa valmiiksi – ja hän katsoi samalla sarjoja läppäriltä. Välillä hän luki David Foster Wallacen kirjaa The Pale King. Minä luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Illalla katsoimme tallenteena Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet lehdet ja sen jälkeen Veljko Vidakin dokumenttikuvan Cinema Laika.








































lauantai 10. lokakuuta 2026

Taavetissa

    











Hyvää Aleksis Kiven päivää ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Aamulla oli kuusi astetta Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on kolmen kuvan kollaasi, josta tarkkaavainen seuraaja löytää varmaan kiviä, vanhan rakennuksen ja loimuavan taivaanrannan, kaikki tämän lokakuun alun aikana otettuja kuvia. Eilen kiersimme aamulla hiihtoladun lenkin. Emme keränneet mitään, mutta otimme kuvia muun muassa koiranheisin vaaleanpunaisista marjoista, pätkityistä ja karsituista puunrungoista ja syksyn lehdistä siellä ja täällä. Eilen aamupäivän piti poutaa, mutta iltapäivästä alkaen saimme sadetta ja sitä on riittänyt yön yli, mutta nyt aamulla pilvet ovat väistymässä. Eilen etsimme omasta varastostamme kasvilamppua, mutta emme löytäneet ja kaupassa oli väärällä kannalla olevia lamppuja. Jatkamme kuitenkin etsimistä. Helena kutoi eilen läppärin ääressä ja katsoi samalla sarjoja. Hän luki David Foster Wallacen keskeneräiseksi jäänyttä kirjaa The Pale King. Minä otin eilen aamulla uuden tiedoston ja kirjoitin siihen vähän muistiinpanoja. Kuulostelen sitä. Luin iltapäivällä James Joycen teosta Finnegans Wake. Illalla katsoimme tuoreen nfl-ottelun tallenteen, Dallas Cowboys vastaan Tampa Bay Buccaneeres, jonka vierasjoukkue voitti 16-24. Helena veikkasi pelin alkuminuuteilla, että Tampa voittaa. Tähän mennessä Tampa oli hävinnyt kaikki neljä tämän kauden ottelua ja Helena päätteli, että tilastollisesti on aika sen voittaa.