Kolme astetta aamupimeällä Luumäen
Taavetissa. Postauskuvana on rekka vauhdissa heinikossa. Kuva on otettu eilen
aamun metsäretkellä. Siitä voi päätellä, että kävimme vain metsänlaidassa
ihailemassa mäntyjä, sammalia ja koivujen keltaisia ja ruskeatäpläisiä lehtiä.
Kuvasatoa tuli myös kylältä ja yksi kirjan kansikin päätyi mukaan, eilen
kirjastosta lainaamamme Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -sarjan
uusin suomennettu teos, Valitettavien vastoinkäymisten hotelli. Pilvinen sää
jatkui eilen. Siirsimme kellon herätyksen vähän myöhemmälle, jotta päivä ehtii
valjeta ennen kuin lähdemme liikkeelle. Kirjoitin eilen aamupuolella kaksi sivua
Viilipytty -tarinaa. Lounaaksi Helena keitti marjapuuroa eli vispipuuroa. Hän
teki sen ohessa luonnoksia ja taltioi omia tunnelmiaan ”metsän pyhätöstä”, joka
on se sammaleinen kuusikkonotko, josta keräsimme viikko takaperin
suppilovahveroita. Iltapäivällä Helena jatkoi luonnostelua, virkkasi välillä
isoäidinneliöitä ja katsoi sarjoja läppäriltä. Hän otti välilukemiseksi McCall
Smithin hyvän mielen kirjan. Minä luin iltapäivällä James Joycen teosta
Finnegans Wake. Illalla katsoimme tallenteena Lontoossa sunnuntaina pelatun
nfl-ottelun Jacksonville Jaguars vastaan Philadelphia Eagles. Amerikkalaisen
jalkapallon aidot emämaan joukkueet Euroopan kiertueella. Jacksonville voitti 19-17
viime sekunnilla tehdyllä potkumaalilla.






Hämmästyin että Parnasso elää vieläkin, monia kulttuuurilehtiä lopetetaan. Muistan että ainakin Juhani Niemi (professor emeritus Tampereen yo) on kirjoittanut Kerttu-Kaarina Suosalmesta mutta siitä on jo aikaa. - Onnea kertomuksillesi. Oikein luit, minäkin kirjoitan sinne sun tänne vaikka juuri nyt on aiheet hieman lopussa. Kylmää ja pimenevää ulkona, siinä toisessa lehtimaisemassa. Terveisiä.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Olen lukenut joskus vuosikymmeniä sitten Kerttu-Kaarina Suosalmen Hyvin toimeentulevat ihmiset ja ehkä jotain muutakin häneltä, Ihana on Altyn-köl soittaa jotain mielessäni. Jahka olen piehtaroinut tarpeeksi Joycen Finnegans Wake -tarinassa, saatan lainata Suosalmea. Kirjailijat unohtuvat ja löytyvät uudelleen. Kirjoitukset itsessään ovat kuin syksyn lehtiä, niitä ihastellaan ennen kuin ne tungetaan kompostiin. Hyvää alkanutta viikkoa.
VastaaPoista