Terveisiä Taavetista

    

Eilen päivällä näimme mustan kyyn metsässä. Kahteen kesäkauteen en ollut nähnyt elävää kyytä, vain raatoja. Eli eilen aamusella teimme fasaanihavainnon ja päivällä kyy luikersi lämpimällä metsälaikulla. Toiset Luumäellä, kaupassa ja torilla kertovat meille näköhavainnoista karhusta, ilveksestä, kauriista ja lukuisista harvinaisista linnuista, mutta me seuraamme taviksia, variksia, harakoita, kalliokyyhkyjä, varpusia, talitiaisia ja västäräkkejä ja olemme ihastuksissamme käärmeestä. Luin eilen loppuun Pakenijan, joka on Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toiseksi viimeinen osa. Siinä on juoniromaanimaisia käänteitä ja päähenkilö toteaa surukseen, että ihmiset muuttuvat. Äiti vie hänet vihdoin Venetsiaan, jota nuori mies on aina haaveillut ja kaupunki vastaa hänen toiveitaan. Helena lukee James Ellroyn kirjaa White jazz. Ääneen luimme iltapäivän tunteina Roberto Bolañon kirjaa 2666, Rikosten osaa, jossa selviää, että rikollinen voi olla kuka vain. Ellroyn ja Bolañon kirjassa, molemmissa, poliisit ovat yhtä lailla potentiaalisia konnia ja rikollisia kuin itse aitorikolliset. 2666 kirjan Rikosten osassa pääjuonteena on kadonneet ja tapettuina löytyneet naiset, enimmäkseen nuoria meksikolaisia neitoja, mutta siinä kohdassa, jossa jätimme tekstin lepäämään ja odottamaan seuraavaa lukukertaa, kaksi amerikkalaisnaista tuli seuraamaan santateresalaista yöelämää sillä seurauksella, että toinen on ollut nyt vuorokauden ajan tietymättömissä.

Terveisiä Taavetista

    

Katsoimme eilen illalla televisiosta jalkapallokulttuuria, kun AS Roma ja Leicester ratkoivat Conference Leaguen loppuottelupaikan. Roma voitti yksi nolla ja pelaa myöhemmin Tiranassa Feyenoordia vastaan. Eurooppa -liigan vastaavassa, ratkaisevassa välierässä Rangers voitti Leipzigin kolme yksi ja pelaa loppuottelussa Frankfurtia vastaan. Kamara Rangersista pelasi koko ottelun ja teki maalin. Helena luki kännykästä, että Super cup pelataan tänä vuonna Helsingissä. Eilen kiersimme ensimmäisen kerran tälle kesäkaudelle kuutostien pohjoispuolen metsäharjanteella. Tänään aamuviideltä Luumäen Taavetissa lämpömittari näyttää nollaa. Tuuli käy lounaasta. Helenan lukukirjana on nyt James Ellroyn L.A. -kvartetin viimeinen kirja White Jazz. Hän mainitsi, että se alkaa nyrkkeilystä. Muistui siitä mieleen, että meillä kesken olevassa Roberto Bolañon kirjassa 2666, Faten osassa oli toimittajia tekemässä juttua nyrkkeilyottelusta Santa Teresassa. Meksikolaiset olivat sitä mieltä, että urheilun täytyy pysyä vapaana. Sitä ei saa sotkea politiikan kanssa. Toisin on länsimaissa ja Euroopassa. Täällä urheilu on brändi. Kaukana on rehti urheiluhenki. Eilen luimme ääneen 2666 -kirjan Faten osan lopun ja aloitimme Rikosten osan. Mietin lukiessani ensimmäisen kerran tätä kirjaa, miksi kirjailija ottaa näin monta esimerkkiä, tapausta ja nimillä mainiten? Nyt yritän lukea tarkemmin ja tarkkaavaisemmin. Oletan, että rikokset ovat kehyksenä ja asia on siinä muussa, joka pääsee tässä yhteydessä esiin. Luin eilen taas jonkin matkaa Wallacen Pale Kingiä. Palasimme juuri aamulenkiltä. Näimme pitkästä aikaa fasaanin, Palolammintiellä.

Terveisiä Taavetista

    

Kirjoitan näitä mustia merkkejä ja luen samalla Luumäen Lehteä. Helena selasi lehden ensin ja siellä oli Viikon luontoääni -palstalla varpusesta: Citylaji, joka on kadonnut Taavetista. Aha. Luin tekstin: Pikkuvarpunen on ja varpunen off. Vallitien ja Joukolantien risteyksessä lentelee ja sirkuttelee kyllä varpusia tai minä pidän ja luulen niitä varpusiksi. Paljon juttuja pienessä lehdessä. Eilen pelasivat Mestarien liigan viimeisen välieräottelun Espanjassa. Yhteenvedosta näkyi, että Manchester City johti peliajan täyttyessä yhdellä tai kahdella maalilla, sillä Real Madrid kavensi vasta, kun pelikello näytti 90. Ja tuli tasoihin ajassa 90+1. Ja voitti jatko-ottelussa rankkarilla. Katsoimme iltamyöhällä Tarantinon läpimurtoelokuvan Reservoir Dogs. Näin sen kai kolmannen kerran. Utuisessa muistissani on, että ensimmäisellä tutustumisella näin elokuvan vain osittain, toisella kerralla katsoin ja katsoimme kopion, josta puuttui suomenkielinen teksti eli jossain mielessä tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Dogsin. Siinä erottui Tarantinon kädenjälki ja kerontatapa. Se tuntuu harjoitustyöltä, edeltäen Pulp Fictionia ja myöhempiä kuvia. Helena lukee edelleen Slaughterin Epäluotettavaa todistajaa ja minä jatkoin Proustin Pakenijaa. Ääneen luimme noin viisikymmentä sivua Bolañon 2666 -kirjan Faten osaa.

Terveisiä Taavetista

   

Kevätmarkkinapäivä Luumäen Taavetissa valkenee viileänä. Viisi astetta pakkasta ja tuuli käy luoteesta. Ilmatieteen laitoksen sivuilta näkee, että kevätlämpimät myöhästyivät kaksi päivää. Ennusteessa ylihuomenna päivän ylin lämpötila on viisitoista astetta. Eilen katsoimme jälleen elokuvan, myöhään, kun ei jaksanut lukea enää. Nimi oli kenties In the shadow of the Moon. Rikos- ja jännitysosastoa. Helena alkoi lukea lainakirjaa, Karin Slaughterin Epäluotettava todistaja. Roberto Bolañon kirjassa 2666 jatkoimme Faten osaa. Musta, värillinen mies, toimittaja on menossa kirjoittamaan Santa Teresassa pidettävästä nyrkkeilyottelusta. Hän tuuraa urheilutoimituksen asiantuntijaa. Häneltä kysytään tuliko hän tekemään raporttia naisten murhista, joita on tapahtunut lukemattomia juuri tässä kolkassa Meksikoa? Fate ei tiedä asiasta. Faten osa on kolmas osa kirjaa 2666 ja seuraava, muita pidempi osa, on nimeltään nimenomaan Rikosten osa. Se ennakoi, että sinne on kerätty nämä kuona-aiheet. Tiedän. Olen lukenut kirjan aiemmin. Kun lopetin ääneenluvun, luin vielä muutamia sivuja David Foster Wallacen The Pale King -romaania. Tekstistä tunnistaa Wallacen äänen.

 

Terveisiä Taavetista

    

Aste miinusta Luumäen Taavetissa aamuviideltä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Mustuneet ja likaantuneet lumikasat ovat hiipumassa. Pururadalla on talven jäljiltä varjopaikoissa jäisiä kohtia, mutta joka päivä nämä kutistuvat. Helena alkoi lukea välilukemisina Annikki Kariniemen kirjaa Veren kuva. Tänään tulee kirjastoauton kyyti Lappeenrannasta ja Helenalla on kaksi kirjaa tulossa noutopaikkaan, Karen Slaughteria ja James Ellroyta. Vai pitääkö sanoa varautuneesti tullee? Olen lukenut yli puolenvälin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toiseksi viimeistä osaa Pakenija. Päähenkilö on surrut silmät päästään rakkaudesta kuollutta Albertinea kohtaan. Kadulla hän saa muuta ajateltavaa nähdessään kolme nuorta naista, kadottaa nämä näkyvistään, palaa kotiin ja hämmästyy, kun nämä tulevat Guermantesin yksityishotellista. Päähenkilö tiedustelee asiaa porttivahdilta ja selviää, että yksi neitosista on tulossa Guermantesin herttuattaren illanviettoon. Päähenkilö menee sinne, totta kai ja nuori nainen esitellään hänelle: Hänen lapsuuden ja ensi rakkautensa aikainen ystävänsä Gilberte, jonka äiti on uudessa aviossa ja nuori nainen on ottanut uuden isänsä sukunimen. Nainen on Pariisin rikkaimpia perijättäriä. En muistanut tätä tarinan käännettä. En muista kaikkea, vaikka olen lukenut useampaan kertaan. Roberto Bolañon kirjassa 2666 luimme eilen loppuun toisen, Amalfitanon osan ja aloitimme kolmatta, Faten osaa.

Terveisiä Taavetista

    

Neljä astetta pakkasta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Eilen satoi ripauksen. Kesä on yhä jossain edessäpäin. Se siintää siellä. Eilen illalla katsoimme ensin italialaista ja sen jälkeen espanjalaista jalkapalloa. Luin kymmenkunta sivua David Foster Wallacen The Pale Kingiä, jossa päähenkilö tai yksi heistä huomioi, että hänen äitinsä on alkanut ruokkia lintuja nyt, kun hänen ex-miehensä on kuollut. Päähenkilö menee sekaisin samanlaisissa rakennuksissa kampuksella ja huomaa olevansa väärällä luennolla, mutta taitaa jäädä sinne istumaan. Helena lukee Ellroyn väkivaltakirjallisuutta, L.A. Langennut kaupunki menossa ja kun hän vertasi sitä kilttiin ja siistiin Roberto Bolañon kirjaan 2666, sanoin, että elä huoli, odota vaan. Kirjassa 2666 saksalaiskirjailija Archimboldin etsintä tai näennäinen etsintä on harhautunut Amalfitanoon, chileläissyntyiseen, italialaista verenperintöä omaavaan yliopiston professoriin, joka on seitsemäntoistavuotiaan neidon yksinhuoltaja ja jotka ovat muuttaneet Espanjasta Barcelonasta Meksikoon Santa Teresaan, siihen kirjailijan uudelleen nimeämään pahamaineiseen, rikollisuutta rehottavaan rajakaupunkiin, joka on Sonoran autiomaassa Yhdysvaltain rajan pinnassa. Amalfitano miettii miksi olen täällä, miksi tulin tänne ja toin tyttärenikin?

Terveisiä Taavetista

    

Eilen vapun aattona päiväkävelyllä Luumäen Taavetissa aurinko pilkisti sen verran, että leskenlehtien keltaisia kukintoja avautui pitkin tienpenkkoja. Juonipaljastuksia: Luimme loppuun ääneen Roberto Bolañon romaanin 2666, Tutkijoiden osan. Nainen, tutkija, yksi neljästä valitsi ja tajusi rakastavansa pyörätuolipotilasta, kollegaansa. Hän kirjoitti sähköpostikirjeet molemmille kahdelle muulle tutkijakollegalleen, joiden kanssa hänellä oli ollut vipinää ja kertoi, että näin on. Tutkijat ovat lähtötunnelmissa Santa Teresassa, kun Tutkijoiden osa päättyy. Olenko kirjoittanut postauksessa, olen ainakin ajatellut kirjoittaa, että minulle Bolañon teksti tuo mieleen lähinnä Vladimir Nabokovin. Helenalla on Ellroyn L.A. Langennut kaupunki -kirja puolessavälissä. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin osassa Pakenija olen melkein sen puolivälissä. Juonipaljastus: Päähenkilön rakas kulta on menehtynyt onnettomuudessa. Hän on kuollut, mutta muistot elävät. Päähenkilö laittaa jopa tutun tarjoilijan kiertämään kyselemässä, mitä ja kenen kanssa tämä nuori nainen on ollut tekemisissä ja suhteissa ja ennen kaikkea onko hän tehnyt sitä ja tätä naisten kesken, kauhistus sentään. Draamaa, muistutan itseäni. Herra kirjailija sommittelee särmää teokseensa.