Eilen päivällä näimme mustan kyyn metsässä. Kahteen kesäkauteen en ollut nähnyt elävää kyytä, vain raatoja. Eli eilen aamusella teimme fasaanihavainnon ja päivällä kyy luikersi lämpimällä metsälaikulla. Toiset Luumäellä, kaupassa ja torilla kertovat meille näköhavainnoista karhusta, ilveksestä, kauriista ja lukuisista harvinaisista linnuista, mutta me seuraamme taviksia, variksia, harakoita, kalliokyyhkyjä, varpusia, talitiaisia ja västäräkkejä ja olemme ihastuksissamme käärmeestä. Luin eilen loppuun Pakenijan, joka on Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toiseksi viimeinen osa. Siinä on juoniromaanimaisia käänteitä ja päähenkilö toteaa surukseen, että ihmiset muuttuvat. Äiti vie hänet vihdoin Venetsiaan, jota nuori mies on aina haaveillut ja kaupunki vastaa hänen toiveitaan. Helena lukee James Ellroyn kirjaa White jazz. Ääneen luimme iltapäivän tunteina Roberto Bolañon kirjaa 2666, Rikosten osaa, jossa selviää, että rikollinen voi olla kuka vain. Ellroyn ja Bolañon kirjassa, molemmissa, poliisit ovat yhtä lailla potentiaalisia konnia ja rikollisia kuin itse aitorikolliset. 2666 kirjan Rikosten osassa pääjuonteena on kadonneet ja tapettuina löytyneet naiset, enimmäkseen nuoria meksikolaisia neitoja, mutta siinä kohdassa, jossa jätimme tekstin lepäämään ja odottamaan seuraavaa lukukertaa, kaksi amerikkalaisnaista tuli seuraamaan santateresalaista yöelämää sillä seurauksella, että toinen on ollut nyt vuorokauden ajan tietymättömissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti