Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Muutto

    






Sää jatkuu koleana ja muutto käy kuumana. Tein pakkauspahvista – suojapahvia tuli pahvipakkausten mukana kylkiäisinä – suojan iMacille. Teippiä ja narua ympärille. Televisiota varten on varattuna sivuun isompi suojapahvirakennelma. Narutin lopuista irrallisista tauluista paketit, jotta niitä saa kannettua ja pakattua paremmin muuttokuljetuksessa. Vahvistin nyöritystä. Pakkasin yhden banaanilaatikon, mutta se jäi vajaaksi odottamaan sopivaa tilkettä. Kaksi laatikkoa on auki tällä tavoin. Tarkistimme, että polkupyörien kumeissa on ilmaa ja sidoin sen jälkeen pumpun varastohyllyn yläritilän päälle. Helena niputti vaatehuoneen ja makuuhuoneen henkareissa riippuvat asusteet valmiiksi pakkaamista varten. Jätesäkit odottavat. Puhelin hälytti. Myöhemmin tuli tekstiviesti: Sähkötilauksessa on epäselvyyttä. Voisitteko ottaa yhteyttä? Helena soitti annettuun numeroon, jonotti melkein täyden tunnin, mutta pääsi läpi ja epäselvä asia liikahti pykälän eteenpäin. Muutto on kaikenlaista. Välillä Helena lukee Agatha Christien laatudekkareita. Hän lainasi niitä eilen neljä tai viisi lisää. Kuolema Niilillä näyttää olevan loppusivuilla. Minä kävin Parnasson tämän vuoden numeron kolme valikoiden läpi. En lukenut tällä kertaa yhtään kirja-arvostelua. En ole aikeissa lainata luettavaa, vaan saatan tehdä paluun omaan kirjalliseen mielikuvitusmaailmaani. Toissayönä aamulla heräsin siihen, kun pää muodosti lauseita. Ne olivat mestarillisia lauseita johonkin alkavaan tai jatkuvaan teokseen, lauseita, jotka hukkuivat unohdukseen.










tiistai 6. syyskuuta 2022

Muutto

    






Eilen keskiyön aikaan talon mittari näytti yhtä astetta, mutta aamulla oli onneksi sentään jo neljä. Pienen tytön askartelema peili tuli vastaan, kun kävimme läpi muistojen laatikoita. Teimme karsintaa ja enemmän tavaraa siirtyi pois heitettäviin kuin säilytettäviin. Kellari on tyhjä. Saimme kaupasta viisi banaanilaatikkoa. Otin niistä kannet ja pohjat erilleen, mutta en pakannut niihin vielä mitään. Ihailin niitä. Keskityin sen sijaan täyttämään muistojen laatikoiden vajeet sopivalla tilketavaralla ja jotka laatikot avaamme uudessa kodissamme ja ohessa nyöritin seuraavan taulunyytin. Välillä istuin tietokoneen ääressä ja kirjoitin ja kirjoitin myös siihen vihkoon, jossa on muistelusta kaunokirjoituksella ja luin Buchholzin Revolverherziä. Luin sen loppuun, viisikymmentä sivua. En vaikuttunut. Hyvää kirjassa oli se, että se oli originaali, auf Deutsch. En tiedä olisinko lukenut sen kokonaan, jos se olisi ollut suomeksi? Helena luki eilen Agatha Christien Salaperäiset rukiinjyvät ja Golfkentän murhan. Nyt hän aloitti seuraavan dekkarin, Kuolema Niilillä. Agatha-muutto. Otin eilen kirjastosta kotiin lainaan Parnasson numero kolmen. Luen sitä mieluummin kotona kuin kirjaston lukusalissa tai lukuhuoneessa. Sain tietää, että tämä vuosi on juhlavuosi ja että Ezra Pound otti tavaksi päivätä kirjeensä 1922 alkaen vuosimerkinnällä p.s.U. ja joka tarkoittaa: post scriptum Ulixi. James Joycen Ulysses tuli julki sata vuotta sitten. Samana vuonna ilmestyivät myös T.S.Eliotin Autio maa ja Virginia Woolfin Jaakobin huone. Marcel Proust kuoli 1922. Tommi Melenderin hieno essee Parnassossa.







maanantai 5. syyskuuta 2022

Muutto

    





Viikonloppu ohi jalkapallo-otteluineen. Sohva on ollut käytössä, tosin se on siirtynyt tilantarpeen vaatimana viime viikkojen aikana ensin sivuun keskilattialta ja sen jälkeen nykäys nykäykseltä lähemmäs televisiota ja telkku puolestaan on ajautunut kauemmas seinästä, jonne television taakse on ollut paras sijoittaa muutama taulupaketti. Olohuoneeseen on muodostunut sellainen nurkkaus, johon voi käpertyä likeisesti vastaanottimen ääreen. Siinä välissä on kulku parvekkeelle, sen ovelle. Nurkkauksesta pääsee pois kiertäen taulutelinehyllyn ja laatikkoseinämän välistä eteiseen tai keittiöön. Keittiössä on myös muuttolaatikoita, neljä pinoa rinnakkain ikkunan edessä. Tuuletusluukun saa kurkotettua auki tai kiinni. Kahden viikon päästä on muuttopäivä. Kolme viikkoa sitten olimme katsomassa yhtä asuntoa, joka seuraavana päivänä vaihtui kaksi neliötä isompaan, josta teimme vuokrasopimuksen. Kaksi viikkoa takaperin odotimme vielä tilaamiamme pahvisia muuttolaatikoita. Viikko sitten olimme kai työn touhussa. Eilen naputtelin isoon kehykseen tulevan maalauskehikon töineen kiinni ja sommittelin ja sidoin tähän tauluun kiinni taulupaketin, jossa on kovaa pahvia suojaamassa pingoitetun kankaan ja taulut asetettuina niin, että pohjapuut tulevat vastatusten. Tein joka solmun kaksinkertaisena, jotta, kun pakkaus oli koossa, saatoin tiukata ja kiristää sitä lisänaruilla näistä pitävistä solmukohdista. Toimme myös kellarista ylös yhden pahvilaatikon ja kovapahvisen vanhan matkalaukun, mutta emme avanneet niitä vielä. Teemme sen parvekkeella jossain vaiheessa. Kellarikomerossa on enää vanha vaneriaski tai -laatikko ja kaksi lyhyttä käytävämattoa. Kopin pääsee lakaisemaan tänään.






sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Muutto

    







Sunnuntaiaamu valkenee pilvisenä. Ilmavirtaus käy yhä pohjoisen puolelta. Muutossa eilen aamulla kokeilin miten onnistuu pyörittää isoja maalauskankaita rullatun bambuverhon ympärille? Helposti. Se kävi kuin ajatus. Teippasin ja sidoin näppärän paketin, joka kulkee muuttokyydissä missä hyvänsä kolossa. Muuten päivä sujui pienessä askarruksessa. Emme saaneet banaanilaatikoita kaupasta, mutta täytin viimeiset kaksi kotona olleista muun muassa cd-levyillä, sekä musiikkia että elokuvia, isoäidin neliöistä tehdyillä kudonnaisilla, eteisen seinästä irrottamallani peilillä ja kelloilla. Toinen laatikoista on vielä auki ja odottaa sopivia täsmälisäyksiä. Kellarissa oli kaikkiaan viisi pahvista muuttolaatikkoa edellisestä muutosta, täynnä tauluja ja joihin olen lisännyt tilkkeeksi vaateparsia ja lankakeriä. Kolme niistä on sidottu ja pantu pinkkaan ja kaksi odottavat täyttymistä. Varsinaisia muuttolaatikoita meillä on siis käytössä yhteensä kaksikymmentä, banaanilaatikoita kolmekymmentä ja näitä pienempiä, kahta kokoa olevia pahvilaatikoita kolmekymmentäviisi ja täydennyksenä lähinnä kenkälaatikoista niputettuja ja nyöritettyjä laatikkopaketteja neljä. Helena on lukenut Agatha Christien romaanin Seitsemän kellon salaisuus ja lukee parhaillaan Christien kirjaa Ruumis kirjastossa. Minä luin eilen alkuillasta muutaman sivun Buchholzin Revolverherziä. Seitsemältä meitä hemmoteltiin Milanin ja Interin paikalliskamppailulla, jonka Milan vei kolme kaksi. Jalkapallon jälkeen alkoi Wim Wendersin elokuva Paris, Texas, joka on ohjaajan ja Sam Shepardin yhdessä käsikirjoittama. Laskin, että näin ja näimme tämän kolmannen kerran. Kun googlasin wikipediasta nyt aamulla, totesin, että Wenders on ohjannut lisäksi muun muassa elokuvan Berliinin taivaan alla, erinomainen filmi ja jonka kirjailija Sirpa Kähkönen on nimennyt suosikkielokuvakseen.









lauantai 3. syyskuuta 2022

Muutto

    





 



Talon mittari näytti puolitoista astetta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Suunnittelemme tai suunnittelimme ainakin vielä eilen, että teemme tänä aamuna ensin reippailulenkin metsään ja käymme kaupalla vasta iltapäivällä. Ja kysymme banaanilaatikoita? Todennäköisesti. Muutto on ollut meneillään yli kaksi viikkoa, aluksi valmistelevana, kun meillä ei ollut vielä laatikoita, mutta kiihtyen siitä. Eilen oivalsin, miten voi pakata maalauskankaita laatikkoon, jos ne ovat liian isoja mahtuakseen laatikkoon suorana latoen? Kietomalla kankaan laatikossa olevan materiaalin ympärille. Samalla lailla kuin banaanit ovat laatikoissaan vahvan, ruskean paperin tai pahvin ympäröiminä. Tein varmaan havainnon siitä. Niin isot kankaat, jotka eivät mahdu näinkään, ovat ongelma. Ne pitää laittaa tötterölle. Silloin olisi hyvä, jos löytyisi jokin putki, pahvinen vaikka, jonka ympäri niitä voisi kietoa. Tajusin, että meillä on rullalla sellainen yhteen aikaan yleinen bambuverho. Mietin onnistuuko kieputtaa isot kankaat sen ympärille, levittää kankaat lattialle, laittaa bambuverho niiden päälle, käyttää teippiä ja rullata matto kasaan ja sitoa kiinni. Tänään näen onnistuuko se? Eilen siis saimme kaupalta neljä banaanilaatikkoa lisää. Olemme kantaneet niitä kotiin kaikkiaan kolmekymmentä laatikkoa. Kaksi niistä odottaa parhaillaan tyhjänä laatikkopinojen päällä täyttymistään. Eilen toimme kolmeen otteeseen tauluja ja vanhoja valokuvakansioita kellarista ylös asuntoon ja pakkasimme ne.








perjantai 2. syyskuuta 2022

Muutto

    



Kahden euron kirjat. Kirjamessuilta 2019. Toivottavasti tänä vuonna myös. 



Tuuli huitelee kylmänä Salpausselän yli. Tänään aamuviideltä ja tarkistaessani asian varttia vailla kuusi – kyllä – talon mittari näyttää kahta ja puolta astetta Luumäen Taavetissa. Joko Lappeenrannan, entisen Joutsenon Konnunsuolla on pakkasta? Eilen muutossa pakkasin valmiiksi yhden muutto- ja kaksi banaanilaatikkoa. Kaupasta saimme aamulla kaksi banaanilaatikkoa lisää ja olen pakannut ne melkein täyteen ja viimeinen muuttolaatikko odottaa sopivaa materiaalia lisukkeeksi. Tein viisi pakkausta kahdeksankymmenen senttimetrin hyllytasoista. Ne ovat pinkassa odottamassa. Lyhemmät hyllytasot ovat vielä sitomatta ja pinkkaamatta. Silityslauta pitää nyörittää, bambuverho, joka on ollut vuosia rullalla odottamassa vuoroaan, tässä asunnossa vaatehuoneen nurkassa, sauvakävelysauvat, onkivapa, katuharja. Toimme kellarista lisää tauluja yläkertaan ja ensimmäisen, edellisessä muutossa käyttämämme, pahvisen muuttolaatikon, joka on täynnä tauluja. Näitä laatikoita taitaa olla neljä tai viisi. Lukema täsmentyy. Taulukankaita on rullina. Ne ovat litistyneet, joten levittelimme niitä täytettyjen laatikkopinojen päälle oikenemaan ja odottamaan, miten pakkaisimme ne parhaiten seuraavaa muuttoreissua varten. Muovikasseissa on pahvien välissä akvarelleja, pastelleja, hiilitöitä ja luonnoksia ja jotka odottavat sopivaa laatikkoa, tilaa. Laitoimme pois valaisimia ja hehkulamppuja, jotka olivat olleet keittiön yläkaapissa viimeiset kaksi vuotta.








torstai 1. syyskuuta 2022

Muutto

     





Syyskuu alkaa pohjoispuhurilla. Luumäen Taavetissa on ennusteessa kuusi metriä pohjoistuulta. Talon lämpömittari näytti kuutta ja puolta astetta aamuviideltä. Muutossa olemme saaneet pakattua kirjat, lukuunottamatta niitä vähiä, joita luemme oheisena. Helena nappasi laatikosta pois Agatha Christien Aikataulukon arvoitus -salapoliisiromaanin. Hän halusi varman kirjan, koska ei pitänyt Harrisin Arkkienkelistä. Minä olen juuttunut Buchholzin Revolverherzin puoliväliin. Saimme jälleen neljä banaanilaatikkoa kaupasta. Eilen pakkasimme neljä niitä ja loput kaksi pahvilaatikkoa ja kasasin valmiiksi viimeiset kaksi muuttolaatikkoa ja nostin toiseen niistä kaksi koria. Tarpeen mukaan yksi tai molemmat laatikot pitää jättää auki, jotta niihin saa pakattua viime hetkellä loput astiat ja ruokatarpeet. Ajatus pitää suunnata siihen ajankohtaan kahden ja puolen viikon päähän. Purin eilen viimeisen kirjahyllyn. Niiden hyllytasot odottavat nyörittämistä. Vaatehuoneessa on vielä paljon pakkaamista. Makuuhuoneen yläkaapissa on palapeittoja. Kellarissa riittää tauluja. Eilen vein talviturvakenkäni keräyslaatikkoon. Olin käyttänyt niitä vain välinkulussa ja viime aikoina talvella, kun olen vienyt roskia ulos. Kellarissa oli muovikassissa uudenveroiset kumisaappaat, jotka viemme tänään keräykseen. Lisäksi on sitä poistettavaa, huonoa tavaraa, jonka kannamme suoraan roskiin. Emme rasita muita omilla ylimäärärojuillamme. Teimme myös eilen kävelyn metsään. Illalla katsoimme jalkapalloa televisiosta.