Tilkankadulla

    

Kaksi rinnakkaista kuvaa, toissapäivältä ja eilen. Kävin eilen itsekseni kaupalla ja palasin rannan kautta. Kirjoitin sitä ennen kaksi sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Helena leipoi raparperipiiraan. Hän kirjasi ylös muuttuneita osoitetietoja, päivitti niitä. Päivällä luimme ääneen kolmekymmentä sivua Marko Tapion Arktista hysteriaa, Sano todella rakastatko minua. Aloitimme osan Talvisota, jossa on kehyskertomuksena voimalaitostyömaan sulkuporttivalut kovana pakkastalvena ja Vihtori Kautto kertoo minä -kertojalle muistumiaan talvisodan ajalta. Illemmalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki -sarjan avausosaa Huonemiehen poika ja minä luin loppuun David Foster Wallacen Infinite Jestin. Hal on kirjan minä -hahmo, mutta Don Gaetly on eniten seurannassa. Vajaat kaksisataa sivua kirjan lopussa Gaetly on kaiken aikaa teholla hoidettavana ampumahaavan takia, letku kurkussa, puhe- ja liikuntakyvyttömänä ja tekee havaintoja ja muistelee. Kirja päättyy hänen muistumiinsa, kun hän on sekopäisesti aineissa huumekaverinsa kanssa, pitkän aikaa, kunnes heidän käy huonosti, kosto kohtaa, mutta ei sentään Gaetlyä, joka herää onnekseen merenrannasta laskuveden aikaan. Loppu kääntyy tällä tavoin kirjan sisään.