Kaksi astetta lämmintä
aamukuudelta Luumäen Taavetissa. Hienoista utua. Kevättaskuruohoa tai
ketotaskuruohoa on runsaasti kukassa tienvierillä. Jostain syystä olen luullut,
että kasvi on harmio. Huonoa tunnistamista. Vappu oli aurinkoinen, mutta tuuli oli
yhä kylmä. Ulkoilimme eilen kaksi eri kertaa. Riippuliitäjä kierteli Taavetin keskustan
yllä. Helena piirsi eilen luonnoksia ja katsoi jotain sarjaa läppäriltä. Minä
kirjoitin aamusella Vanhan-tarinaa, jota on alun seitsemän sivua. Kävimme
kirjastossa lukemassa lehtiä, mutta emme lainanneet mitään. Helena lukee
edelleen James Joycen romaania Finnegans Wake. Minä aloitin toissa päivänä
Robert Musilin kirjan Mies vailla ominaisuuksia toisen osan. Ensimmäisen osan
lopussa Ulrich saa tiedon isän kuolemasta ja lukija pääsee toisessa osassa tutustumaan
Ulrichin siskoon Agatheen. Paralleeliaktio jää vaihteeksi sivuraiteelle. Olen
lukenut neljänneksen tästä Musilin kirjan toisesta osasta. Ulrich palaa
hautajaisten ja perintöselvitysten jälkeen Wieniin. Agathe on kai tulossa
asumaan veljensä luo. Se selviää. Tänään illalla jääkiekon Suomen mestaruus on katkolla
ensimmäisen kerran.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti