Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 25. toukokuuta 2025

Taavetissa

    









Heräsin aamulla vähän ennen kellonsoittoa. Olin rakennustyömaalla, jossa kännykkä ei toiminut. Se ei saanut tukea. Eilen reaalimaailmassa, Luumäen Taavetissa, ilahduimme, sillä penkit olivat ilmestyneet katukuvaan. Hienoa. Huonojalkaiset voivat levähtää välillä kylällä liikkuessaan. Helena istui poseeraamaan sepän pajan viereiselle penkille. Otin kuvan. Eilen, kun palasimme aamulenkiltä, kurki lensi Joukolantien yli. Pihalla näin pääskysiä korkealla taivaalla, mutta Helena ei erottanut niitä. Hän näki niitä, kun lähdimme kauppareissulle ja pääskysiä lensi matalammalla risteyksen kohdalla. Sitten Helena kuuli käen kukkuvan, kuuli monta kertaa, mutta minä en kuullut. Toinen kuulee ja toinen näkee. Urheilukentällä kunnantaloa vastapäätä oli telttoja, ihmisiä ja koiria. Koiraväen tapaaminen. Helena oli ottanut edellisenä iltana pakastimesta valmiiksi sulamaan puolikkaan ahvenkukkoa ja hän lisäsi ateriaan lyhyttä makaronia, kukkakaalia, porkkanaa, yrttejä ja ruokakermaa ja laittoi kaikki uuniin hautumaan. Kirjoitin eilen aamulla muutaman rivin jatkoa Vanhan-tarinaan. Helena piirsi päivän aikana luonnoslehtiöönsä, pääskysiä ja tuomenkukkia. Hän lainasi kirjastosta Pirkko Arhippan dekkarin Kuoleman koordinaatit. Minä luin eilen kuusikymmentä sivua Marguerite Youngin mielikuvituksekasta ja kiehtovaa romaania Miss MacIntosh, My Darling.








































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti