Ohi on. Saipa
taisteli viimeiseen asti, mutta Kalpa voitti. Onnittelut molemmille joukkueille.
Postauskuva on otettu eilen Taavetin kevätmarkkinoilta. Tuulta oli sopivasti,
että leijat pysyivät ilmassa. Muuten sää oli syksyisen harmaa. Yksi torimyyjä
sanoi, että on ihan kuin olisi syksy. Sitten hän lisäsi perään, että ei
haittaa, kunhan ei vain alkaisi sataa. Ostimme muikku- ja ahvenkukon,
perunarieskan ja mustikkapiirakkaa. Eilen iltapäivällä kiersimme pururadan
kautta sähkölinjalle. Tummia pilviä kulki lännestä itään. Sukeltaja-kuoriainen
riensi hiekkatien yli varvikon suojaan. Vanhan-tarinassa olen sivulla
kahdeksan. Teksti tiivistyi, kun ymmärsin poistaa toiminnon, joka lisäsi tyhjää
tilaa samanlaisten kappaleiden väliin. Helena teki eilen luonnoksia ja viihtyi
läppärillä. Hän luki loppuun Pirkko Arhippan dekkarin Kyyn punainen maito ja
otti uudeksi unilukemiseksi seuraavan lainaamansa Arhippan, Lukinmerkki. Minä
luin sata sivua Robert Musilin romaania Mies vailla ominaisuuksia, sen toista
osaa. Mitä siitä seuraa, kun Ulrichin sisko Agathe muuttaa asumaan veljensä luo.











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti