>>>jatkuu>>>
Menin nettiin ja hain esiin radio paikallisradion. Sain Kaken kiinni. Laitoin sähköpostia, odottelin, viheltelin, nousin tuolilta, kiepahtelin sambaa lattialla ja sitten kuulin vastauksen: ”Hieno idea. Tunnemmeko ennestään vai otitko yhteyttä, koska radio on käypä lähetysalusta?”
Pitkä löpölöpö. Kirjoitin vastauksen: ”Tiedän sinut näöltä. Sama koulu. Kuuntelen ehkä puoli tuntia päivässä radiota. Kysyn: Milloin viesti pitää olla valmiina paketissa?”
Taas odotuksen aikoja. Ajattelin herätinkö kenties miehen? Tai ajattelin paremmin otinko yhteyttä muuten sopimattomaan aikaan? En pyydellyt anteeksi enkä selitellyt. Sähköposteissa ei ole tarve sellaiseen. Lyhyttä ja ytimekästä.
”Kun saat sen jutun sähköpostin liitteenä tänne, se lähtee avaruuteen sanotaan viidessä minuutissa.”
Vastasin: ”Hyvä. Sopiiko päivää ennen tuhoa?”
Nimimerkki vastausta odotellen. Se tuli nopeammin kuin edelliset, koska asiasisältö oli pienempi: ”Miten vaan.”
Kirjoitin: ”Palaan. Moi.”
Minuutti: ”Moi. Kuulolla.”
Kirjaan, liitän tähän samaan sarjaan ne viestit, viestitykset, jotka olivat vuorossa kahta tuntia myöhemmin: ”Lähde bailaan. Kake.”
Vastasin: ”Ei tänään.”
Kake uudelleen hetkeä myöhemmin: ”Milloin? Sano päivä?”
Ajattelin, että tämä ei ollut tarkoitus, koska se ei ollut tarkoitus.
Mietin niin kauan, että Kakelta tuli uusi kilahdus: ”En tahdo tyrkyttäytyä. Tuli mieleen, että miksi ei?”
Toistin sitä mielessäni. Mantrailin.
”Okei”, vastasin harkinnan jälkeen. ”Muutin mieltä. Tänään käy. Monelta? Milloin? Missä?”
”Sture Jazz. Aikataulu vapaa.”
”Selvä”, vastasin. ”Käy.”
>Sinä jälkeentuleva 2>
Olen parhaillaan kirjailemassa mitä kaikkea tapahtui eilen illalla kaiken muun ohessa. Eli kertomattomat. Nyt on aamu, aamupäivä ja kohtalonnumero on viisi. Viisi päivää kolariin. Ei muutoksia näissä tiedoissa, ei viivytyksiä, mutta ei onneksi vastakohtaa eli nopeutettua päätösosaa.
Hienoa, kun tietää etukäteen tulevan kolaroinnin. Siihen osaa suhtautua.
Kuka kirjoittaa noin hulluja?
Eilen illalla puhelinkeskustelujen, -viestittelyjen aa ja bee välillä otin suihkun. En pessyt tukkaa. Laitoin uunin päälle, kökkö ranskalaisia pellille ja makkaranpaloja kuutioina. Kokkailin roskaruokaa. Siitä ei tarvinnut tässä tilanteessa kieltäytyä niin kuin ei tarvinnut harkita muovipussien käyttöä. Tuntui typerältä, että olin edes hetken miettinyt asiaa. Asetelmat muuttuvat tosiasioiden myötä.
Täsmällisemmin olin syömässä kylpynutussa, kun Kaken jälkimmäiset viestit ja ehdotukset tulivat. Koska en ollut pukeissa enkä ollut ajatellut pukeutua, vaan mennä ajastaan nukkumaan, olin kielteisellä kannalla. Myös, koska kyse oli henkilöstä nimeltä Kake. En ollut nähnyt miestä muuten luonnossa kuin koulun yhteydessä ja siitäkin oli aikaa. Silloin Kake oli ollut vatsakas nuorimies. Mielikuvani hänestä oli värittynyt tämän takia. Huomioni ja päätelmäni hänestä olivat näin ulkokohtaisia. Olin kuullut tyypin äänen, hänen tarinointiaan radiossa ja ne menettelivät. Joten okei, mutta pitkin hampain.
Sture on mesta, jossa kävin eilen illalla ensimmäisen kerran. Elämäni ensimmäisen ja samalla kenties viimeisen kerran. Veikkaan näin. Lukijan ei kannata ihmetellä asiaa. Muistutan, että olen kahdeksantoista. Olin paikassa ensimmäistä kertaa. Jännitin ovella pääsenkö sisään? Sinne taisi olla ikäraja? Portsari istui baarijakkaralla kapakan sisäpuolella peliautomaattien luona. Kaveri istui jalat ylhäällä koukussa, kun pyrähdin sisään, veti toisen koiven suoraksi lattiaa vasten, mutta katsoi kai, ettei tarvitse nousta kokonaan. Tulijoita oli vain yksi.
Tänään, päivää vanhempana ja viisaampana ajattelen, että portsarilla oli kenties sana kielellään, aikomus pysäyttää meikäläinen ja sanoa, että tänne ei huolita pikkulikkoja, mutta syystä tai toisesta hän tyytyi virnuilemaan.
Sturessa oli jokin pumppu soittamassa ja toistamiseen saman päivän aikana minusta tuntui, että olin tullut toiseen maailmaan, siihen maailmaan ja maailmanaikaan, jossa kukaan ei ollut kuullut sanaa, tapausta nimeltä maailmanloppu tai ei välittänyt siitä. Ehkä paikalliset dokailijat olivat kokeneet vastaavia uhkia ennenkin? Katastrofeja. Ehkä heillä oli henkilökohtaisia kokemuksia vastaavan vakavuusluokan uhista?
Olut loppuu. Apua. Katastrofi.
Löysin Kaken. Sama mies, mutta miehekkäämpi kuin koulussa. Aikuistunut. Vatsa oli jäänyt. Eli jäljellä.
Meikäläisellä on ilmeisiä vaikeuksia sananvalinnassa.
Samassa pöydässä Kaken seurana, loosissa, jossa oli pöytä keskellä ja korkeaselkäiset penkit sen kahtapuolen, oli jokin vanhempi aviopari tai pari, ykköset päällä.
”Hei!” Kake ilahtui. ”Mä luulin, että sä et tulekaan.”
Hän tunnisti siis heti. Tai arvasi.
Meikäläisellä kesti lähdön kanssa, mutta toisaalta en ollut edes suunnitellut mitään tulevaa, varsinaisesti pitkää istuntoa. Enemmän poikkeaminen. Minulle sopi tulla paikalle vasta niillä minuuteilla, kun bileet olivat kunnolla käynnissä. Olen kai tältä osin vaativainen tai poikkeava, ehkä molempia.
”Vau”, oli toinen, mitä Kake sanoi seuraavaksi. Hän nousi seisomaan ja tarjosi minulle paikkaa ikkunan vierellä eli päästi minut hiissaamaan luisen takalistoni ikkunan viereen.
Mitä tarkoitti Vau? ajattelin.
”Olutta?” herra kohtelias kysyi ja neiti arka hipsulainen myöntyi: ”Vaikka.”
”Käykö tuoppi?”
”Käy.”
Seuraava hankaluus. Nainen tiskin takana halusi nähdä paperini. Joten kömmin takaisin lattialle ja tiskille. Olen aika lyhyt, alle sataseitsemänkymmentä, laiha, pieniluinen ja täyden kakaran näköinen. Jos minulla ei olisi ollut henkkareita mukana, olisin saanut oletettavasti lähdöt. Maailmanloppu tai ei, jotain rajaa.
Portsari, mies, joka oli istunut jakkaralla peliautomaattien luona, ei ollut oikea portieeri. Se selvisi jossain välissä, kun huomasin, että tyyppiä ei näkynyt enää. Selvisi lopullisesti, kun kysyin asiaa seuralaisiltani.
”Portsari?” Kake ihmetteli. ”Missä näit? Missä sä sanoit nähneesi sen? Ei täällä ole tänään mitään pokea. Pumppu pitää harjoitukset. Muuten täällä olisi sisäänpääsymaksu.”
Minulla oli väistämättömiä kysymyksiä, jotka halusin tehdä: En päässyt siitä mihinkään, että minua hämmästytti meno kapakassa. Eivätkö he tienneet, että maailmanloppu on viiden päivän päässä tai että viiden vuorokauden päästä selviää miten kävi?
>>>jatkuu>>>
