Terveisiä Taavetista

    

 

Homeroksen Odysseia oli kahdeksas tänä vuonna lukemani kirja. Siinä huomaa eron Iliakseen, joka on muinaisempi. Odysseia on seikkailukirja. Yhdenlainen Odysseus ja seikkailija on myös Kalle Päätalo Iijoki -sarjassaan. Varsinaisia harharetkiä ennen kuin kirjailija asettui lopullisesti kirjoituskoneensa ääreen. Helena luki Epätietoisuuden talvi -romaanin ja aloitti seuraavan, Ijoelta etelään. Saan väliaikatietoja. Odysseus -henkilö on myös Stephen Kingin Revolverimies, Roland. Iliaassa ja Odysseiassa, joka lukemani on Otto Mannisen runoilemaa sadan vuoden takaa, tulee vastaan muun muassa yhdyssana: varusääret. Koostuuko se sanaparista varus ja ääret vai varu ja sääret? Luulen, että varus ja ääret. Luin Odysseian nyt toisen kerran, mutta en muistanut, että siinä kerrotaan näin pitkästi kosijoiden häätämisestä eli teloituksesta. Painopiste on siinä eikä varsinaisissa harharetkissä. Odysseia päättyy sovintoon. Kilpakosijoiden isät ja veljet varustautuvat kostoon, tappoihan Odysseus apureineen ison joukon Ithakan ylhäisiä, mutta kun hankkeen pääkiihkoilija saa surmansa, muut tyytyvät osaansa. Tietenkin jumalainen Pallas Athene tulee kuiskimaan vimmastuneiden korviin tyynnytteleviä sanoja. 

Terveisiä Taavetista

    

Akryylityö vuodelta 1980.  

 

Eilispäivän suojasään jälkeen on tänään aamulla pikkupakkanen. Aloitan arkailematta Mustasta tornista, vaikka tässä voi olla seassa juonipaljastuksia: Stephen Kingin Mustassa tornissa on karkeasti kysymys siitä, että päähenkilö, Revolverimies etsii Tornia – se idea kulkee kaiken aikaa mukana taustalla – ja tarinan alkaessa pakeneva mustiin pukeutunut mies on haamu, joka tietää reitin Tornin luo. Lainasin kirjastosta sellaisen niteen, jossa on Mustan tornin kolme ensimmäistä kirjaa yhdessä. Ensimmäisen osan nimi on siinä Musta torni ja Revolverimies on sen ensimmäinen luku. Toinen luku on nimeltään Väliasema. Se on hylätty postivaunujen ja kauttakulkijoiden pysähdyspaikka. Väliasema -osan sivuilla Revolverimiehelle ilmaantuu nimi, Roland ja siinä taustoitetaan miehen varhaisia aikoja. Revolverimies on reliikki, viimeinen lajiaan. Mutta väliasemalla on poika, Jake, jonka Roland luulee edellään pakenevan noidan jättäneen hänelle ansaksi. Revolverimies hypnotisoi pojan uneen pyörittelemällä kiiltävää patruunaa sormiensa välissä ja Jake muistelee olleensa koulumatkalla New Yorkissa ja jääneensä kadulla auton alle ja kuolleensa. Jake on ensimmäinen siinä ryhmässä, joka liittyy matkan varrella Rolandin ympärille. Näitä asioita palaa mieleen edelliseltä lukukerralta. Ne heräävät. Vallitseva olotila Tornin sivuilla on jonkinlainen aikatasku, jonne he ovat katoamassa ja jossa ohuen kalvon takana on kaiken aikaa toinen todellisuus, nykyaika, joka virtaa eteenpäin entisellään ja jonne tapahtumien pyörteet heittävät kulkijansa toveiksi kerrallaan. Huimia ajatuksia. Huima lähtökohta.

Terveisiä Taavetista

    

Talventörröttäjiä on kuin neuloja lumikinoksessa. Luonnon nuppineuloja. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki -sarjan kirjan Muuttunut selkonen. Alkaa Epätietoisuuden talvi. Homeroksen Odysseian tarinoissa Kirke muutti miehet sioiksi. Äkkiä ajatellen ei paha. Aloimme lukea ääneen Stephen Kingin Revolverimiestä, Mustan Tornin ensimmäistä osaa. Luin koko Tornin viisi vuotta sitten. Muutama päivä sitten ajattelin, että voisin lukea sen uudestaan päivitettynä. Jätän pois Velhon, joka on sukellus varhempiin aikoihin, kuvitteellisiin ja Tuulen avain -lisäyksen. Jäljelle jää kuusi osaa, Revolverimies, Kolme korttia pakasta, Joutomaa, Callan sudet, Susannan laulu ja Musta torni. Kun kerroin Helenalle tästä lukusuunnitelmasta, hän sanoi heti, että lue ääneen. Joten eilen iltapäivällä kolmen tietämissä päästimme Revolverimiehen seuraamaan mustiin puettua miestä autiomaan poikki. Luin vajaat kolme tuntia. Aikakausi on tarinassa joku tuleva, mutta autiomaa itsessään on pysynyt samana. Teksti on hyvää, nautittavaa, kuvaus tarkkaa ja eteneminen rauhallista, vaikka Revolverimies joutuu antamaan välillä aseidensa laulaa.

Terveisiä Taavetista

      

Vuoden avaus. Olemme lukeneet ääneen ensimmäisen kirjan tälle vuodelle. Theodore Roszakin Flicker oli seitsemäs lukemani kirja tänä vuonna ja ensimmäinen ääneen. Sopiva kirja sellaiselle, joka pitää pitkästä, polveilevasta tarinasta, joka etenee verkkaisesti, jossa on paljon puhetta vanhoista ja myös kuvitteellisista, olemattomista ja keksityistä filmeistä ja joka on hauska. Juoni hyödyntää kaikki kliseet maltanrististä, temppeliherroista ja vastaavista. Niin kuin kirjoitin jossain aiemmassa Kaunis kesäpäivä -blogin Terveisiä Taavetista -postauksessa. Henkilöhahmot ovat eläviä karikatyyrejä. Luin tämän teoksen nyt kolmannen kerran, koska sen teksti on nautittavaa ja halusin myös vakuuttautua, että kirjan lopetus menee niin kuin muistin. En paljasta sitä. Sanon vain, että se on kehämäinen. Jos joku arvaa asian siitä, ei mahda mitään. Koko kirja pysyi samassa rauhallisesti etenevässä tyylissä. Ne haarajuonet, joita siinä oli, ovat kokonaisuuden kannalta perusteltavia, syventävät ja kietovat perustarinaa. Tekstiä oli hetkittäin ylenpalttisesti, mutta enpä tiedä, mitä siitä ottaisi pois.

Terveisiä Taavetista

   

Öljytyö vuodelta 2011. 

 

Aurauskalustolla on ollut viime päivinä töitä Luumäen Taavetissa, mutta nyt lauantaiaamuna myräkkä on asettunut. Englannin Valioliigassa Norwich nousi eilen illalla putoamisviivan yläpuolelle. Roto -käsikirjoitus ei tunnu olevan pelkkä läpilukujuttu. Olen lukenut sitä nyt kahtena päivänä ja eilen lopetin sivulle 60. Koko käsikirjoituksen sivumäärä on 313 sivua. Teenkö liian herkästi muutoksia tai varsinaisesti lisäyksiä? Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoen kutsun. Seuraava, Iijoki -sarjan kirja, numero 21 on Muuttunut selkonen. Tänään iltapäivällä nautiskelemme viimeiset neljäkymmentä sivua Roszakin Flickeriä. Homeroksen Odysseiassa olen sivulla kahdeksankymmentä. Ensimmäiset seitsemänkymmentä sivua tarina kulki Telemakhoksen, Odysseuksen pojan mukana, mutta nyt jumalat ovat päästäneet sankarin lautalla merelle. Joycen Odysseus on nykyaikaan eli sadan vuoden takaiseen nykyaikaan sovitettu Odysseia. Joycen Odysseuksessa on alussa viitisenkymmentä sivua Stephen Dedaluksen aamua ja aamupäivää. Vasta sitten Leopold Bloom nousee keittämään teetä Mollylle ja paistamaan munuaisia. Sisikunnassa on sellainen tuntu, että saatan lukea piakkoin Joycen Odysseuksen kymmenennen kerran. Tai ehkä se olisi kuudes tai seitsemäs kerta.

Terveisiä Taavetista

    

Teekannu vuodelta 2009.  

Täällä Salpausselällä, Luumäen Taavetissa pyryttää ja tuulee. Maisema puineen ja pensaineen on verhoutumassa jälleen valkoisen lumivaipan alle. Roto -käsikirjoitus on siinä vaiheessa, että aloin eilen lukea sitä läpi. Tekstissä on sivuja 312. Korjaan lyöntivirheitä ja yhtenään tulee eteen solmu- tai sotkukohtia, joita selvin. Etenin näin eilen runsaat kolmekymmentä sivua. Yhteisluku- eli ääneenlukuprojektissamme, Roszakin Flickerissä on lukematta viimeiset sata sivua. Täsmäannokset tänään iltapäiväksi ja huomiselle. Helena on puolivälissä Kalle Päätalon Iijoen kutsua ja minä tartuin Homeroksen Odysseiaan. Huomaan, että kouluopetuksesta on jäänyt sittenkin kaikenlaista mieleen tai koulusta ja muusta vuosien varrella lukemastani ja filmeistä, joita olen katsonut. Homeroksen eepokset ovat sellainen kivijalka, jolle länsimainen kulttuuri rakentuu. Tuttua tarinaa, mutta niinhän kaikki tarinat ovat. Nimet vaihtaen kertomukset säilyvät. Eilen illalla, kun uni painoi silmiä, suljin kirjan, avasin iPadin, laitoin kuulokkeet päähän ja kuuntelin Amy Winehousea.

Terveisiä Taavetista

   

Iijoki. 2004 maalattu. 

 

Nollakeliä. Säätutka näyttää yhtenäisen pilvialueen lähestyvän Luumäen Taavettia. Eilen luin Etelä-Saimaan Keskiviikko -liitteestä, että Ylämaan viimeinen kampaamo lopetti eli siirtyi Lappeenrantaan. Hm. Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teoksesta Oman katon alle. Seuraavana odottaa Iijoen kutsu, kahdeskymmenes osa tätä saagaa. Roszakin Flickerissä tapahtumat etenevät. Mietin onko kirja liian pitkä? Toisa ja toisa. Otto Mannisen suomentamassa Homeroksen Iliaassa on kohtia, joissa runoillaan ”toisa ja toisa”. Luin sen loppuun eilen iltamyöhällä. Ilias oli kuudes lukemani kirja tänä vuonna. Odotin milloin tulee Troijan hevonen ja milloin Akhilleun kantapää saa tuhoisan iskun, mutta ne tullevat jatko-osassa, Odysseiassa. Ilias loppui rauhanomaisiin tunnelmiin, väliaikaiseen aselepoon. Akhaijit polttivat roviolla oman itketyn vainaansa, pitivät sen jälkeen kisat tanhualla. Akhilleus kyllästyi vetämään Hektor -vainaata hevosten perässä ympäri Troijaa, Zeus pani lähettiläänsä asialle ja Troijan väki pääsi hakemaan Hektorin ruumiin ja alkoi pitää sille omia kahden viikon peijaisiaan.