Vuoden avaus. Olemme lukeneet ääneen ensimmäisen kirjan tälle vuodelle. Theodore Roszakin Flicker oli seitsemäs lukemani kirja tänä vuonna ja ensimmäinen ääneen. Sopiva kirja sellaiselle, joka pitää pitkästä, polveilevasta tarinasta, joka etenee verkkaisesti, jossa on paljon puhetta vanhoista ja myös kuvitteellisista, olemattomista ja keksityistä filmeistä ja joka on hauska. Juoni hyödyntää kaikki kliseet maltanrististä, temppeliherroista ja vastaavista. Niin kuin kirjoitin jossain aiemmassa Kaunis kesäpäivä -blogin Terveisiä Taavetista -postauksessa. Henkilöhahmot ovat eläviä karikatyyrejä. Luin tämän teoksen nyt kolmannen kerran, koska sen teksti on nautittavaa ja halusin myös vakuuttautua, että kirjan lopetus menee niin kuin muistin. En paljasta sitä. Sanon vain, että se on kehämäinen. Jos joku arvaa asian siitä, ei mahda mitään. Koko kirja pysyi samassa rauhallisesti etenevässä tyylissä. Ne haarajuonet, joita siinä oli, ovat kokonaisuuden kannalta perusteltavia, syventävät ja kietovat perustarinaa. Tekstiä oli hetkittäin ylenpalttisesti, mutta enpä tiedä, mitä siitä ottaisi pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti