Kaunis kesäpäivä

torstai 3. maaliskuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    



Torstai aamun herkut. 






 


Pilvet ja auringonpaiste vaihteli eilenkin Luumäen Taavetissa. Iltapäivähetken lämpöasteissa lumi suli paikoin teitten pohjalla loskaksi ja jääti sen yötä kohti. Nyt on neljä astetta pakkasta. Kevät henkii. Valoa riittää päivä päivältä pitempään. Helena alkoi lukea eilen James Joycen Finnegans Wakea. Hän nauttii tekstistä, antaa mennä. Minä luin pitkän rupean Marcel Proustin Swannin rakkautta. Rakkaus, rakastuminen ja mustasukkaisuus kiertävät kehää, jahtaavat häntäänsä. Reissaan kieseissä pimeää Pariisia pitkin. Välillä otetaan vuokrahevonen ja annetaan kiireesti osoite. Ihmiset panettelevat ja parjaavat, ovat tahallaan ilkeitä ja puhuvat pahaa toisistaan selän takana niin kuin ovat tehneet iän ajan. Iltapäivällä istuimme sohvassa, Helena teki käsityötä ja minä luin eteenpäin Kingin Mustan tornin viidettä osaa, Callan sudet. Rolandin ka-tet meni yöllä koko joukko todashiin ja siirtyi seitsemänkymmentäluvun New Yorkiin, näkymätön ryhmä, jonka kadulla kulkijat aavistavat ja ohittavat kiertäen. He halusivat nähdä ruusun ja kuulla sen hyrinän. Mutta ruusu sairastaa. Maailmat ovat vaarassa luhistua. Stephen King ennustelee.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Terveisiä Taavetista

     









Tänään aloitan kymmenettä perättäistä päivää työstämään tätä kirjoituskertaa Roto -käsikirjoitusta. Eilen, kun lopetin olin siinä sivulla sata ja koko käsikirjoitukseen on kertynyt 326 sivua. Ulkona on vielä pimeää, kello on tulossa kuusi ja lämpötila kaksi astetta miinuksella. Helena on lähdössä sauvakävelemään. Helena sai kirjastosta varaamansa Jillianne Hoffmanin jännärin Morfeus ja luki sen eilen yli puolenvälin. Minä otin toisen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä niteen. Kääntäjänä on nyt ja jatkossa edesmennyt Inkeri Tuomikoski, jolta jäi viimeinen osa Proustia suomentamatta ja joka päätösosa on Annikki Sunin tekemä. Suomalaiset naiset ovat käsitelleet Proustia. Kadonneen ajan ensimmäisen kirjan Swannin tien alkuosa Combray oli teemojen esittelyä. Nyt aloittamani toinen nide jakaantuu kahteen osaan, Swannin rakkaus ja Paikannimet: nimi. Swann on jo tuttu Combrayn kaunokirjallisesta esittelystä, mutta uusina tulevat mukaan Verdurinin seurapiiri. Odette, johon Swann rakastuu, kokotti, on myös esiintynyt jo Combrayn tekstissä. Luimme eilen myös eteenpäin revolverimiehien seikkailua siinä oudossa maailmankaikkeudessa, johon heidän tiensä on vienyt Stepehen Kingin Mustan tornin osassa Callan sudet. Aikovatko he taistella Ukkosjylyn Susia vastaan vai ei ja joita vastustajia on suuri ylivoima?








tiistai 1. maaliskuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    









Eilen täällä Salpausselällä Luumäen Taavetissa puolenpäivän jälkeen pilvet väistyivät ja lopun päivää aurinko paistoi, oli lämpöasteita, mutta se ei sulattanut vielä lumia. Traktori kuormasi lunta pois katuvarsilta ja pihoilta toisen traktorin lavalle ja kuorma-auton kyytiin ja nämä kuskasivat sen kerrostalomme viereiselle kesantopellolle, niitylle. Tänään on laskiaistiistai. Paikkakunnan koululaisilla on sopivasti hiihtoloma. Helena lukee seuraavaa Perry Masonia: Huoleton amor. Minä sain loppuun Proustin Combrayn. Nautittava lukukokemus yhä edelleen. Teksti on sadan vuoden takaa ja siinä on kiertoilmauksia, kun kirjailija käsittelee uskaliaita aiheita ja niinpä eteen tulee myös sellaisia kohtia, joissa tuntuu, että Marcelin kieli menee solmuun, mutta en antanut sen vaivata mieltäni. Huomioin samalla lailla kuin painatuksessa tulleet virheet. Stephen Kingin Mustassa tornissa jatkoimme Callan susien ääneenlukua. Musta torni -sarjassa Kingin mielessä selkeytyy tarinan jatko – oletan näin – ja se yhtenäinen ote alkaa neljännen osan, Velhon loppuluvussa ja jatkuu loppuun asti. King ottaa esiin luvun 19 ja se on mukana kaikissa käänteissä. Ruusu on toinen käsite, josta Revolverimiehen, Rolandin ka-tet joutuu kantamaan huolta ja Säteet, jotka johtavat väistämättä itse Tornille.



maanantai 28. helmikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    










Helmikuun viimeinen päivä ja Kalevalan päivä. Liputuspäivä. Luin vuoden alussa viimeinkin tämän kansalliseepoksen kannesta kanteen, Lönnrotin Kalevalan. Se kesti kansainvälisen vertailun. Siinä käytettiin sanoja ennemmin kuin aseita ja usein konflikti ratkesi ilman verenvuodatusta. Mallikkaasti. Helena luki eilen loppuun Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkarin Ruskeaverikön tapaus. Unilukemisiksi hän otti Pekka Kejosen Jamit. Eilen iltapäivällä luimme viisikymmentä sivua Stephen Kingin Mustan tornin viidettä osaa, Callan sudet. Eddie, Jake ja Oi, mäyriäinen on mukana, totta kai, siirtyvät unissaan tai hypnoosissa tai sen tapaisessa tilassa New Yorkiin suojelemaan Ruusua. Ruusu kasvaa siellä puretun rakennuksen tontilla ja sitä täytyy varjella rakentajilta ja raivaustraktoreilta. Susannah taas livahtaa öisin yksin syömään sammakoita ja verijuotikkaita, jotta Heppu saisi ravintoa. Roland seuraa ja varjelee salaa naista vaaroilta ja murehtii maailman menoa. Siitä maailmasta siirryin kevyesti Marcel Proustin Combrayn kuvitteelliseen pikkukaupunkiin junamatkan päähän Pariisista ja jossa ei tunneta vielä sähköjä eikä autoja pikkupojan varttuessa, lukiessa ja tutkiessa erikoisia yhteiskuntasuhteita, sovinnaisuuksia ja pinttyneitä tapoja. Combray alkaa: ”Pitkät ajat menin varhain nukkumaan. Toisinaan...”







sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    










Kevättalvella on näitä kylmiä aamuja, talon mittari näytti viiden jälkeen kuuttatoista astetta pakkasta, jos uskon silmiini ja iltapäivällä lämpötila noussee nollaan tai lämpöasteille. Kevät on voimallinen. Tuuli kantaa kevyitä terveisiä lounaasta. Eilen oli Helenan vuoro lukea Pekka Kejosen Napoleonin epätoivo: Hauska. Aloitimme Stephen Kingin Mustan tornin viidennen osan nimeltä Callan sudet. Luimme prologin. Siinä esiteltiin rontit, aivottomat, isot ihmiset, jotka Sudet olivat ryövänneet Myrskyn maahansa pieninä ja palauttaneet takaisin aikuisina epäihmisinä. Kirjassa sanansaattajarobotti Andy tiedotti, että Sudet ovat tulossa kuukauden päästä. Edellisen kerran ne kävivät ja herättivät kauhua sukupolvi sitten ja nyt ne tulevat kokemaan uuden ihmissadon. Sama robotti oli havainnut, että Säteen tiellä lähestyy revolverimiehiä: Miksi näiltä ei pyydettäisi ammattiapua, tuhoamaan Sudet? Eilen luin myöhemmin itsekseni jälleen muutaman sivun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Olen Swannin tien Combrayn puolivälissä. Sen ovat suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen yhdessä. Proustin ison kirjan parissa ovat päässeet monet eri kääntäjät koettelemaan voimiaan. Hieno asia tällaisesta ranskaa taitamattomasta, että pääsee lukemaan upean ja yhä toimivan merkkiteoksen.







lauantai 26. helmikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    












Katot ovat kovilla. Eilen, kun päivä valkeni, huomasin, että yhden rivitalon katolta ovat valuneet lumet alas ja jääneet vanhojen kinosten varaan nojaamaan katonreunaa vasten ränni taipuneena kaarelle. Helena luki yötä vasten loppuun Stephen Kingin kirjan Billy Summers. Hän sanoo siitä: Loistava, jännittävä, hyvä juoni ja parasta Kingiä. Minä tyydyin ajelehtimaan Proustin pitkien lauseiden varassa. Ajatukset keinuivat samaan tahtiin. Luimme ääneen Kingin Mustan tornin Velhon viimeisen, lyhyen osan. Eli sivuutimme kaksi osaa, kuusisataa sivua Rolandin nuoruudenseikkailua. Olemme lukeneet molemmat sen aiemmin, joten muistamme sen pääpiirtein. King kirjoitti Velhon loppuun, että hän suunnittelee vielä kahta tai kolmea kirjaa sarjaan ja kehottaa koputtamaan puuta. Ai, ai. Kolme vuotta myöhemmin pakettiauto tai tila-auto, luulen, puskee kirjailijan aamulenkillään ojan pohjalle ja hengenhätään. Koira oli ollut vallaton auton takapenkillä ja kuski oli läimäyttänyt sitä ja samalla auto oli heilahtanut tien laitaan, kun se ylitti pikkutien kumpareen. King selviytyi, palasi tietokoneen ääreen ja kirjoitti pikavauhtia Callan sudet, Susannan laulun ja Mustan tornin. Myöhemmin vielä itsenäisen osan Tuulen avain, jonka jätämme omaan arvoonsa. Kirjoitti tukun muitakin kirjoja ja jatkaa aina vain.








perjantai 25. helmikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

   









Kumua maailmalta. Uutisia seuraamattomana ihmisenä tulin vasta eilen illalla tietämään, että jotain tapahtuu. Kun en nimeä niitä, ne ovat poissa vaivaamasta mieltä. Pienen ihmisen päivittäiset askareet ovat tärkeämpiä, suorastaan välttämättömiä. Eilen luin Pekka Kejosen 1964 julkaistun kirjan Napleonin epätoivo. Se oli hauska, lukukokemuksenakin. Muistaakseni olen lukenut sen aikoinaan, mutta en voi olla varma. Kahdeskymmeneskolmas lukemani kirja tänä vuonna. Helena lukee Stephen Kingin uusinta, Billy Summers -jännäriä ja on innoissaan. Luimme ääneen Kingin Mustan tornin Velhon ensimmäisen osan, jossa ka-tet vaeltaa moottoritietä hylättyjen autonromujen välistä ja oheikko huokailee ja soi tien kahtapuolen. Tämä näkymä on se hienoin kohta Tornissa ja jota olen odottanut. Se ei ollut minkään osan alussa. Oheikko on paikka, jossa ihminen voi solahtaa toiseen maailmaan ja samalla vaaran paikka. Seuraavaksi Roland toteuttaa ystäviensä pyynnön ja kertoo yöllä nuotiolla nuoruuden seikkailustaan menneillä mailla. Me hyppäämme sen yli Velhon neljänteen ja lyhimpään osaan. Saako kirjoja lukea näin? Saa kai sentään kokeilla? Saa näemmä maailmakin tehdä yhtä ja toista.