Katot ovat kovilla. Eilen, kun päivä valkeni, huomasin, että yhden rivitalon katolta ovat valuneet lumet alas ja jääneet vanhojen kinosten varaan nojaamaan katonreunaa vasten ränni taipuneena kaarelle. Helena luki yötä vasten loppuun Stephen Kingin kirjan Billy Summers. Hän sanoo siitä: Loistava, jännittävä, hyvä juoni ja parasta Kingiä. Minä tyydyin ajelehtimaan Proustin pitkien lauseiden varassa. Ajatukset keinuivat samaan tahtiin. Luimme ääneen Kingin Mustan tornin Velhon viimeisen, lyhyen osan. Eli sivuutimme kaksi osaa, kuusisataa sivua Rolandin nuoruudenseikkailua. Olemme lukeneet molemmat sen aiemmin, joten muistamme sen pääpiirtein. King kirjoitti Velhon loppuun, että hän suunnittelee vielä kahta tai kolmea kirjaa sarjaan ja kehottaa koputtamaan puuta. Ai, ai. Kolme vuotta myöhemmin pakettiauto tai tila-auto, luulen, puskee kirjailijan aamulenkillään ojan pohjalle ja hengenhätään. Koira oli ollut vallaton auton takapenkillä ja kuski oli läimäyttänyt sitä ja samalla auto oli heilahtanut tien laitaan, kun se ylitti pikkutien kumpareen. King selviytyi, palasi tietokoneen ääreen ja kirjoitti pikavauhtia Callan sudet, Susannan laulun ja Mustan tornin. Myöhemmin vielä itsenäisen osan Tuulen avain, jonka jätämme omaan arvoonsa. Kirjoitti tukun muitakin kirjoja ja jatkaa aina vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti