Kevättalvella on näitä kylmiä aamuja, talon mittari näytti viiden jälkeen kuuttatoista astetta pakkasta, jos uskon silmiini ja iltapäivällä lämpötila noussee nollaan tai lämpöasteille. Kevät on voimallinen. Tuuli kantaa kevyitä terveisiä lounaasta. Eilen oli Helenan vuoro lukea Pekka Kejosen Napoleonin epätoivo: Hauska. Aloitimme Stephen Kingin Mustan tornin viidennen osan nimeltä Callan sudet. Luimme prologin. Siinä esiteltiin rontit, aivottomat, isot ihmiset, jotka Sudet olivat ryövänneet Myrskyn maahansa pieninä ja palauttaneet takaisin aikuisina epäihmisinä. Kirjassa sanansaattajarobotti Andy tiedotti, että Sudet ovat tulossa kuukauden päästä. Edellisen kerran ne kävivät ja herättivät kauhua sukupolvi sitten ja nyt ne tulevat kokemaan uuden ihmissadon. Sama robotti oli havainnut, että Säteen tiellä lähestyy revolverimiehiä: Miksi näiltä ei pyydettäisi ammattiapua, tuhoamaan Sudet? Eilen luin myöhemmin itsekseni jälleen muutaman sivun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Olen Swannin tien Combrayn puolivälissä. Sen ovat suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen yhdessä. Proustin ison kirjan parissa ovat päässeet monet eri kääntäjät koettelemaan voimiaan. Hieno asia tällaisesta ranskaa taitamattomasta, että pääsee lukemaan upean ja yhä toimivan merkkiteoksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti