Terveisiä Taavetista

    

Loskaa eilen puolenpäivän jälkeen kevyen liikenteen väylällä Savitaipaleentien varrella. Vielä saamme odottaa leskenlehtiä. Viisi kuukautta sitten tartuin uudestaan yhteen vanhaan romaanikäsikirjoitukseeni, Rotoon. Luin sen silloin marraskuussa ja päätin kirjoittaa tekstin valmiiksi. Arvioin, että siinä oli vikana sellainen pikkujuttu, että olin jättänyt homman kesken, en varsinaisesti juonen kannalta, vaan muuten. Olin luullut sen olevan valmis, mutta se ei ollut. Annoin itselleni aikaa työstää teksti uusiksi syyspimeiden ja talven yli, jotta olisin vapaa siitä kesän kynnyksellä. Näin näyttää käyvän. Käsikirjoitus on viimein siinä kunnossa, että päästän sen käsistäni. Hovilukijani Helena on lukenut sen myös ja hyväksynyt ja minä selasin sen eilen vielä kertaalleen läpi ja aloin sommitella saatesanoja. Jospa kevät ja kesä koittaa nyt todella. Marcel Proustin romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä, sen neljännessä tai seitsemännessä osassa Sodoma ja Gomorra I-II päähenkilö tilaa auton, auton ja kuljettajan ja ajeluttaa tyttöystäväänsä maaseudun ja rannikon maisemakohteissa. Helena jatkaa Ellroyn Amerikan tabloidi -romaania Kennedyn riitaisten veljien parissa. Luin eilen iltapäivällä ääneen Stephen Kingin lopuilleen kääntyvää Mustan tornin viimeistä osaa. Revolverimiehet kaatavat peuroja, pystyttävät leirin puron varteen ja työstävät itselleen nahkoja pukimiksi talvea varten. He vaeltavat Valkeille maille, jossa lumikinokset ovat puitten korkuisia, seuraavat Säteen polkua, joka erottuu taivaan pilvissä ja jonka tuntee sisuksissaan.

Terveisiä Taavetista

   

Lumipenkat ovat yhä korkeita Luumäen Taavetissa. Säätieto lupaa uutta lunta myös tänään. Stephen Kingin Mustan tornin viimeisessä osassa vaeltajat ovat myös tulossa lumisille alueille. Muistin ja muistan sen ennalta, vaikka yllättävän paljon tarinassa on tullut vastaan kaikkea sellaista, joka ei ollut jäänyt mieleen. Helena lukee Ellroyn Amerikan tabloidi -romaanissa Yhdysvaltain viisi- ja kuusikymmenluvun häikäilemättömästä poliittisesta pelistä ja jossa murhat ja salaliitot ovat vallalla. Kuinka paljon tapahtumissa on lisää ja ylimääräistä kirjailijan mielikuvituksesta ja miltä osin Yhdysvaltain politiikka on ja on ollut kähmintää ja sotien ja väkivallantekojen lietsontaa? Kirjailijan fiktioihin ei voi luottaa, mutta sama pätee sotapropagandaan. Miten se vanha sananlasku meni, että sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot luvallisia. Olen maininnut aikaisemmin Kaunis kesäpäivä -blogissa, että Marcel Proustin romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä puheena ollut sota-aika tarkoitti vuosien 1870-71 Saksan ja Ranskan välistä sotaa. Samoin Proust on laittanut yhden upseerin sanomaan tässä kirjassa, että nykyään ei voi tulla enää pitkäkestoisia sotia. Kun lukee vanhoja kirjoja, romaaneja, muistelmia tai historiankirjoitusta, sieltä löytyy samoja selityksiä, käsityksiä, luuloja ja fraaseja, joita ladellaan yhä nykyään. Onneksi varsinkin romaaneissa kirjailijoilla on mahdollista ja lupa antaa mielikuvituksensa siivittää tarinoitaan ja karistaa itsensä vapaaksi propagandan alistavasta vallasta. Romaanit jäävät eloon.

 

Terveisiä Taavetista

   

Eilen lämpötila kävi Luumäen Taavetissa kymmenen asteen yläpuolella, mutta putosi yöllä pakkaselle, vaikka taivas veti auringon laskettua pilveen ja on pilvessä nyt aamullakin. Helena ja minä olemme lukeneet molemmat Stephen Kingin Musta torni -sarjan aikaisemmin, mutta nyt olen lukenut sitä ääneen Helenan tehdessä käsitöitä. Tällä kertaa jätimme välistä osan Velho siltä osin, kun tarina liikkui muinaisessa Mejisissä ja aion jättää myös Tuulen avain -lisäosan lukematta. Edellisestä lukukerrasta on viisi vuotta ja paljon on unohtunut tarinasta. Nyt tajusin esimerkiksi ensimmäisen kerran, että King viittaa useamman kerran Manhattanin kaksoistorneihin ja syyskuun yhdenteentoista 2001. Kirjailija työsti Torniaan, sen loppuosia tämän terrori-iskun aikaan. Eilen huomasin yhteyden – ison, pitkän ja tuhatjalkaisen – joka on sekä Kingin kirjassa Liseyn tarina Lumokuussa ja joka iso ja pitkä on olemassa myös Tornin viimeisessä osassa Musta torni. Se viihtyy pimeässä ja sen päästämistä äänistä käy ilmi miten valtavan iso se on. Helena lukee edelleen James Ellroyn Alamaailma -sarjan ykkösosaa Amerikan tabloidi, joka ammentaa todellisista tapahtumista. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanin osassa Sodoma ja Gomorra I-II päähenkilö käsittää olevansa epäkohtelias ja loukkaavansa isäntäväkeä, kun hän mainitsee ja kehuu tässä ennen vierailemattomassaan linnassa kaikkia niitä piirteitä, jotka saavat mielikuvituksen lennähtämään muinaisiin aikoihin, lattialankkujen narinaa ja vihreällä liinalla paikatun kuistinikkunan, mutta ei huomaa kattausta, posliineja eikä pitsiverhoja.

 

Terveisiä Taavetista

    

Taivaalla erottui halo eilen aamupuolella Vallitien yllä, kun palasimme kaupalta. Viime yön ulkolämpötila on pysynyt ilmeisesti plussan puolella ja äsken, aamuviiden jälkeen talon lämpömittari näytti puoltatoista astetta. Kevättä kohti. Jos muistan oikein, iltapäivälehtien lööpit tiesivät jo helmikuussa, että tiedossa on aikainen ja lämmin kevät. Luin eilen vain muutaman sivun Marcel Proustin suurromaania Kadonnutta aikaa etsimässä. Muistan osin tekstiä, sillä siitä on vierähtänyt vain kaksi vuotta, kun luin sen aikaisemmin. Ei kyllästytä vielä. Helena on puolivälissä Ellroyn Amerikan tabloidi -romaania. Stephen Kingin Musta torni -päätösosaa samannimisestä sarjasta olemme lukeneet ääneen kuusisataa sivua. Arvioin, että meillä menee kirjan lopun parissa rattoisasti viikon päivät. Mustasta tornista muistan vähemmän kuin Proustin muisteloista, mutta tutustuin siihen ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Siinä ajassa unohtuu paljon ja tässä välillä olen ja olemme ehtineet lukea lukuisia muitakin kirjoja.

Terveisiä Taavetista

    

Olemme katsoneet kahtena iltana televisiosta Mestarien liigan jalkapalloa. Hyviä pelejä ja valiopelaajia. Toissaillan pelissä kotijoukkueen kannattajat heittivät rojua kentälle vastapuolen pelaajien päälle, urheiluhenkisesti ja eilen illalla taasen katsomon ja kentän välissä näkyi olevan verkko suojaamassa pelaajaesiintyjiä. Urheiluhenki? Mitä ihmettä se on? Muuttunut käsite, luulisin. Luumäen Lehti tuli. Etusivulla näkyy lukevan, että kunta varaa miljoonan parannettaviin tietoliikenneyhteyksiin. Taavetti, Jurvala ja Niemelä on mainittu kohteina. Lukijaviesteissä yksi perää lähiliikenneyhteyttä Imatran ja Kouvolan välille, kun toinen raide on valmiina. Oikein. Se luulisi olevan itsestäänselvyys. Taavetin ja Jurvalan kohdalle voisi viritellä ja ennakoida jo laitureita matkustajaliikenteeseen. Eilen luimme jälleen kahden tunnin ajan Stephen Kingin Mustaa tornia. Siitä ei voi oikein puhua ilman vakavia juonipaljastuksia. Helena lukee Ellroyn Alamaailma -trilogian ensimmäistä osaa Amerikan tabloidi. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin maailmassa päähenkilö tekee matkaa pienessä paikallisjunassa kadonneessa maailmassa ja ajassa. Pieni ”sisärengas” on menossa Verdurinien keskiviikkotapaamiseen näiden kesäkaudeksi vuokraamaan linnaan. Lukija pääsee ylhäiseen seuraan.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen satoi Luumäen Taavetissa lunta, räntää, vettä, tihkua ja tuuli. Aamuyöstä johonkin aikaan kuulin, kun auraustraktori ajoi Vallitietä pitkin. Keskiviikkoaamu valkenee pilvisenä, mutta idän taivaalla päivä kajastaa pilviverhon läpi. Eilen luimme Stephen Kingin Musta torni -tarinan viimeisessä osassa kirjailijan liikenneonnettomuudesta tai lähinnä siitä kuinka fiktiiviset henkilöhahmot yrittivät estää tapahtuman. Se jäi vaiheeseen. King käyttää elämäntapahtumiaan tarinoidensa käyteaineena. Helena aloitti James Ellroyn kirjan Amerikan tabloidi. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin osassa Sodoma ja Gomorra I-II päähenkilö on mustasukkainen. Senaikainen ranskalainen, paremman väestönosan mies on läpeensä sovinistinen. Päähenkilö pitää ilmeisesti luonnollisena sitä, että hän saa nauttia kaikkien nuorten ja kauniiden naisten suosiosta samaan aikaan , kun hänen valittunsa ei saa käydä tansseissa ja illanvietoissa eikä edes vilkuilla ympärilleen sillä silmällä. Vai antaako Proust tahallaan tällaisen ja kärjistetymmän kuvan luodakseen särmää teokseensa? Faktaa, että se on fiktiota, mutta mikä on fiktion fakta?

Terveisiä Taavetista

    

Toissapäivänä, sunnuntaina otetussa kännykkäkuvassa näkyy paljonko lunta on Luumäen Taavetissa kerrostalomme pihalla. Eilen lunta satoi lisää ja tänään on tulossa myös. Pehmentääkö uusi, märkä lumi hankien kovia pintoja? Helena lukee Simenonin dekkaria Maigret lomailee. Stephen Kingin Musta torni -tarinan päätösosa on siinä vaiheessa, että en voi puhua mitä juonessa on menossa parhaillaan. Olemme lukeneet sitä melkein viisisataa sivua ja vajaa viisisataa on edessä. Marcel Proust kirjoittaa romaanissaan Kadonnutta aikaa etsimässä minä -muodossa enimmäkseen, mutta siirtyy joustavasti kuvailemaan ja kertomaan myös muiden henkilöiden ajatuksia ja mielenliikkeitä. Proust tarkkailee, on kulttuurihenkilön ja tulevan kirjailijan maineessa, mutta potee astmaa ja heikkohermoisuutta, luulee ja luulottelee asioita, jotka voi käsittää monin eri tavoin. Hänen lähipiirinsä odottaa hänen ryhtyvän töihin, aloittavan romaaninsa, mutta Marcel siirtää aloitushetkeä jonnekin tulevaan, vaikka tietää ajan kuluvan tiimalasissa. Sodoma ja Gomorra I-II -osassa päähenkilö on tullut Balbeciin terveyslomalle ja ensimmäiseksi hän muistaa, että ollessaan siellä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, hänellä oli tukena ja turvana isoäitinsä ja joka on ollut jo vuoden kuollut. Marcel asettaa isoäidin valokuvan yöpöydälleen, viruu sängyssä ja tuijottaa surullisissa muistoissa rakkaan henkilön kuvaa.