Tilkankadulla

    

Onnea Minna Canthille ja tasa-arvolle. Me olemme asuneet nyt puolitoista vuotta Tilkankadulla Helsingin Pikku Huopalahdessa. Toinen keväämme koittaa täällä. Eilen kävimme iltapäivällä Munkkiniemen kirjastossa. Aurinko paistoi ja otimme kuvia. Helena neuloo tilkkuja yhteen. Siitä tulee seinävaate. Minä poistin seitsemän sivua Muistumia menneestä -tekstistä, jolloin jäljelle jäi vain avauslause. Nyt raakatekstiä on sivun verran. Kirjastossa oli noudettavissa kolme varausta, Helenalle kaksi Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan teosta ja meille yhteiseksi ääneenlukuun Günter Grassin Rottarouva, jonka aloitimme saman tien. Lainasin myös Michel Houellebecqin kirjan Maasto ja kartta. Ehkä olen lukenut sen ennen. Neljä muuta varaamaani kirjaa ovat kaikki Matkalla. Helena luki loppuun Clintonin ja Pennyn jännärin Terrorin valta ja aloitti Lessingin Väkivallan lapsien ensimmäisen niteen Parempien ihmisten lapsi. Minulla on menossa edelleen Peter O’Donnellin jännäri Modesty Blaise. Olen lukenut siitä kaksi kolmasosaa.

Tilkankadulla

    

Pakkasaamu. Tähdet katoavat vaalenevan taivaan sineen. Eilen satoi lunta ja räntää myös täällä etelässä. Kuva on Korppaanmäentien ja Mannerheimintien risteyksestä. Helena neuloo kutomiaan neliöitä yhteen. Sitten hän kutoo uusia ja katsoo televisiota. Minulla on koossa kahdeksan sivua Muistelmia menneestä -tekstiä, mutta nyt aamulla epäröin sitä, aihetta. Onko siitä? Eilen luimme iltapäivällä ääneen loppuun Victor Hugon romaanin Kurjat. Lopussa siinä on harmeja, mutta ne selviävät, Hugo pitää siitä huolen ja Jean Valjean kuolee onnellisena. Luin loppuun Leena Krohnin esseeteoksen Mitä en koskaan oppinut. Hyvää ja taidokasta tekstiä. Helena otti Krohnin unikirjaksi. Hänellä on vielä kesken Clintonin ja Pennyn yhteiskirja Terrorin valta. Minä otin omasta hyllystämme Peter O’Donnellin jännärin Modesty Blaise, joka on vuodelta 1965 ja ensimmäinen suomennos 1966. Olen lukenut sen ennen, kerran tai kahdesti. Haluan nähdä miltä se tuntuu nyt? Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen voin todeta, että teksti on hyvin kirjoitettu, laadukasta.

Tilkankadulla

    

Varttia vaille kuusi valkoinen, puhdas räntäkerros pihan hiekkakäytävällä. Vain yksinäiset askeleet ylittävät sen. Nollakeliä. Helena on lähdössä sauvakävelylenkille. Keräsin eilen lainakirjat esille ruokapöydälle. Pariin päivään ei ole tullut lisää raakatekstiä Muistumia menneestä -tarinaan, mutta olemassaoleva aineisto on kokenut perustavia muutoksia. Siitä on karsiutunut sanoja ja muuttunut, vaihtunut toisiksi ja korvautunut uusilla. Miten käy tänään, jatkuuko sama peli? Helena on neulonut kutomiaan neliöitä yhteen ja pitänyt päiväkirjaa lisääntyvistä käsityö- ja maalausideoistaan. Eilen iltapäivällä luimme ääneen reilut kymmenen sivua Victor Hugon Kurjia. Jätimme päätösluvun tälle päivälle. Saa nähdä kuinka kurjasti kaikki päättyy? Helena on lukenut yli puolet Clintonin ja Pennyn jännäristä Terrorin valta. Minä luen Leena Krohnin älykkäitä ja kantaa ottavia esseitä, hitaasti, jotta ymmärtäisin kaikki. Esseitä, jotka ovat myös muistelmia, kirjailijan omia analyysejä nuoruudestaan ja koulunkäynnistä ja kaikesta maailmassa, katukivistä, lätäköistä, tekoälystä, netistä ja n-määrästä sukupuolia.

Tilkankadulla

    

Munkkiniemen kirjaston shakkipöytä ikkunanäkymineen. Teimme eilen kirjastoreissun. Palautin aiemmat kirjalainamme ja Helena lainasi uutena Hillary Rodham Clintonin ja Louise Pennyn yhteiskirjan Terrorin valta. Minä lainasin Patti Smithin valokuvakirjan Päivien kirja, Steven Hallin Haitekstin ja Leena Krohnin esseeteoksen Mitä en koskaan oppinut. Tapailen edelleen Muistumia menneestä -tekstin alkua. Raakatekstiä on seitsemän sivua. Helenan muistikirja täyttyy maalausideoista. Hänellä on myös piirrettynä suunnitelma kudottujen neliöiden asettelusta, mutta siihen on tullut vaihdoksia ja muutoksia niin paljon, että se on jäänyt viitteelliseksi - jos ymmärrän oikein. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon Kurjista kuinka Jean Valjean paljastaa Mariukselle menneisyytensä kaleeriorjana. Loppupäivästä Helena luki Clintonin & Pennyn dekkaria Terrorin valta. Minä aloitin Hallin Haitekstin ja luin kymmenen sivua. En jatka. Silmäilin Patti Smithin valokuvia, Päivien kirjan läpi. Lopulta luin jonkin matkaa Leena Krohnin erinomaista esseekirjaa Mitä en koskaan oppinut. Olen lukenut sen ennen, vasta ilmestyneenä, samoin kuin Helena.

Tilkankadulla

    

Sade lankeaa täällä etelässä alas vetenä. Näin usvaista, märkää ja jäistä oli eilen Tilkantorin rannassa Helsingin Pikku Huopalahdessa. Meille riitti ulkoiluksi kauppareissu ja korttelin matka Mannerheimintietä edestakaisin. Purkutontin ja kadun välissä oli vilkkuvaloja, kuorma-auto ja kaivinkone. Ovatko ne merkkejä tulevasta työmaasta? Siinä meillä on seuraamista vuodeksi tai kahdeksi. Helena jatkaa neliöiden kutomista. Minä nimesin uuden tekstini kokeeksi: Muistumia menneestä. Tekstiä on kuusi sivua. Eilen iltapäivällä luimme liikuttuneina ääneen Victor Hugon romaanista Kurjat kuinka Cosette ja Marius löytävät toisensa ja minkä miljoonaperinnön morsiamen “isä” ojentaa nuorten käsiin. Kirjaa on jäljellä vielä viisikymmentä sivua. Odotan mitä yllätystä kirjailija valmistelee näillä etukäteen turhilta tuntuvilla sivuilla? Maalaileeko hän vain Pariisin ja Seinen rantojen perspektiiviä? Helena luki Breton & Soupaltin Magneettikentät. Minä sain loppuun Oscar Wilden romaanin The Picture of Dorian Gray. En kokenut suuria enkä järisyttäviä tunteita.

Tilkankadulla

    

Sumuista ja märkää. Helena löysi hyllystämme Breton & Soupaltin Magneettikentät. Hänellä on olohuoneen pikkupöydällä esillä muun muassa vanhat sakset, tummat kaunottaret saksiksi. Eilen kevään levottomuus sai meidät lähtemään kävelemään iltapäivällä kolmen aikaan. Tein eilen toista päivää uutta tekstiä. Sitä on viisi sivua. Helena kutoi ja järjesteli kudottujen neliöiden pinkkoja. Hän purki välillä jonkin vanhan, pois käytöstä jääneen neuleen. Sopivaa askarrusta, kun mielessä on monia maalausideoita. Iltapäivällä jatkoimme Victor Hugon Kurjien ääneenlukua. Oikooko kirjailija mutkia saadakseen lopun siloiteltua mieleisekseen? Helena aavistelee, että tulossa on onnellinen loppu. Hän varasi kirjastosta kaksi Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan kirjaa, jotka puuttuvat meidän hyllystämme ja alkaa lukea niitä järjestyksessä, kun ensimmäinen osa on käsissä. Minä olen loppupuolella Oscar Wilden teosta The Picture of Dorian Gray. En ole aivan kotonani tässä aristokratiassa.

Tilkankadulla

    

Yhtenä päivänä oli kaupan tuulikaapin roskiksen päällä ruukkuruusu ja teksti lapulla: Ota minut mukaasi. Helena kuvasi kukkaraaskun illan pimenevää ikkunaa vasten. Eilen päivällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja teimme kävelyretken rantaraitilla ja istuimme hetken aikaa penkillä. Yksinäinen lokki seisoi valaisinpylvään päässä. Nyt keskiviikkoaamuna Helena tekee lähtöä sauvakävelylenkille. Eilen hän teki töitä läppärillään ja kutoi välillä telkun ääressä. Minä tapailin aamupäivällä uutta fiktiota, jossa on myös aineksia menneistä tapahtumista ja tapauksista. Teen keitosta, aloittelen sitä. Aloitin sen oikeastaan jo jonkin aikaa sitten eli kirjoitin Ernest Hemingwayn hengessä yhden toden lauseen. Se oli aika pitkä, nelisen riviä ja eilen jatkoin siitä. Kaksi sivua raakatekstiä. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon Kurjista vaelluksesta maan alla, Pariisin lokaviemäreissä. Hugo kirjoitti siinä myös asiaa siitä kaksinkertaisesta typeryydestä, kun ihmislanta huuhdotaan vesiin eikä käytetä maanparannusaineena ja kun samalla pilataan puhdas vesi. Tämä järkikannanotto on siis lähes kaksisataa vuotta vanha. Helena luki eilen illalla loppuun Doris Lessingin kirjan Kissoista. Minulla on luvussa Oscar Wilden romaani The Picture of Dorian Gray. En ole lukenut sitä ennen, en millään kielellä, en tietääkseni.