Joe on kysynyt Larrylta haluaako hän myös vesijohtoyhdistyksen mailleen, mutta Larry ei ole kyennyt päättämään mitä tekee eikä tarttumaan tarjoukseen. Oikeammin hän ei ole kunnolla varma edes, mitä ja mistä hänen naapurinsa puhuu ja mitä tarkoittaa? Tuntuu kuin he puhuisivat peräti eri kieltä.
”Minkälainen se sellainen on?” hän muistaa oman epäuskoisen, epäröivän ja tunnustelevan kysymyksensä.
Kentucky-Joe ei nauranut hänelle, mutta koska mies ei naura muutenkaan, Larry ei saanut selville oliko miehen puhe pilaa vai onko Joe sekaisin nupistaan tai voiko vesijohtojuttu olla peräti totta? Tuleeko ja virtaako vesi sieltä noin vain kahden mailin päähän ja vielä kauemmas? Mikä voima mahdollistaa sen? Eikö vesi imeydy sillä matkalla kuivaan maahan? Onko naapuri seonnut oltuaan tekemisissä taikauskoisten intiaanien kanssa vai seonnut sen jälkeen, kun hänen naisensa jätti hänet? Siiseli. Larry muistaa pitkästä aikaa tämän intiaaninaisen ja -nuorikon. Siiseli lähti eikä hänestä ole kuulunut sen perään. Kentucky-Joe ei ole puhunut hänestä eikä juuri kukaan muukaan. Ihminen voi kadota noin vain ja häipyä saman tien myös kaikkien hänet nähneiden ja tunteneiden mielestä.
Larry saa siitä aiheen ajatella myös itseään ja omia vanhempiaan. Kun hän kuolisi ajastaan, joku Cal Habbardin kaltainen rikas palkkaisi todennäköisesti työmiehiä purkamaan hänen talonsa ja pajansa ja pilkkomaan puut polttopuiksi ja voi rakentaa sen jälkeen tälle tontille vaikka jonkin karjan sisäänostoaitauksen. Habbard saisi ostettua näin lisää maa-alaa ja kasvatettua omaa ranchiaan entisestään.
Larry näkee tällaisen tulevaisuuden silmissään. Pian hänestä ei tietäisi kukaan. Kukaan ei muistaisi enää, että näillä tienoin oli ennen paja ja asumus. Sellainen on elämänkierto. Tällaiseen karuun autiomaahan muuttavat edeltä hänen vanhempiensa ja Kentucky-Joen kaltaiset uskalikot, aidot uudisasukkaat, jotka tekevät tietä tuleville. Toiset ihmiset ovat ilmeisesti luontojaan jonkinmoisia tienraivaajia. Heidän osansa on siinä ja päättyy siihen. Heillä ja heidän elämällään ei ole muuta merkitystä eikä tarkoitusta kuin tehdä pohjaa jälkeentuleville.
”Tule katsomaan tuonne mäkirinteeseen, kun näet minun olevan töissä”, Kentucky-Joe kutsui oikein, viikko sitten, kun he olivat viimeksi puheissa.
Vasaran tasainen pauke alkaa jälleen ja Larry tekee päätöksensä, lyö kangen pystyyn kovaan autiomaankamaraan ja lähtee kävelemään pihatietä ensin tielle ja kääntyy sille kuin olisi menossa kohti Intiaanikaupunkia. Hän tietää Kentucky-Joen näkevän hänet ja seuraavan hänen tuloaan, mutta siinä ei ole mitään väärää eikä sanomista.
Kotka kaartelee pienenä pisteenä korkealla hailakassa sinessä. Larry kadottaa sen välillä silmistään ja löytää uudestaan. Hän pysähtyy hetkeksi tarkatakseen sitä paremmin, mutta lintu tavoittaa yläilmailmavirtauksen ja katoaa jälleen kuin taivaan nielemänä.
Tyypillinen farmari, Larry ajattelee, kun hiekkarintuuksen laidassa työtään tekevä mies ei tauo vasroimisestaan ennen kuin hän pääsee aivan tämän lähintuntumaan. Vasta silloin Kentucky-Joe heittää vilkaisun hatunlierin alta.
Onko Joen silmissä hullunkiiltoa?
Kuin lapsi, joka on innokas näyttämään aikaansaannoksiaan ja urotöitään, Joe kääntää puhumatta katseensa viittaamaan vasta naulaamaansa seinänpätkään. Seinälaudoitus on valmiina osin kolmelta sivulta. Larry ottaa askeleen vielä kattamattoman seinän viertä. Puhdas puu, lauta tuoksuu ja toisena hyvänä vesi.
Puu ei ole vasta sahattua. Larry tietää Joen keränneen vähä vähältä lautoja purkukunnossa olevista vajoista ja ladoista niin kuin kaikki paikkakuntalaiset tekevät. Puun tuoksu on silti tuore ja hyvä. Se saattaa johtua myös veden hajusta. Veden kimmellystä ei tosin näe missään, koska allasta verhoaa katto, mutta se tekee toisaalta tästä valtavasta vesisäiliöstä uhkaavan mustan syvänteen. Samanlaisia syviä onteloita ja katveisia altaita saattaa löytää paikoitellen jokivarren kallioiden luolastoista.
”Olet löytänyt vesisuonen”, Larry ihmettelee.
”Vettä on eikä se lopu.”
”Miten?” Larry aloittaa, mutta unohtaa, mitä oli aikeissa kysyä.
Vesi painaa. Sen tietää. Kestääkö altaan seinä, pato? Se huolestuttaa ja epäilyttää Larryä. Tai hän ajattelee niin, että kuinka kauan vie ennen kuin uupumaton vesi syö tiensä patoseinämän läpi? Se tapahtuu. Muuta ei voi kuvitellakaan.
”Jaa”, hän sanoo.
Vesi lirisee jo nyt. Kaiken aikaa. Larry huomaa, että vesi valuu laidan yli tai padon läpi. Hän pudistaa päätä, pysyy padon sivupuolella ja katsoo padonmyötäistä lautaseinää, suojarakennuksen alalaidan seinää. Häntä ei saisi mikään menemään sille puolelle. Kentucky-Joe on uhkarohkea seisoessaan siinä niin varman tuhon alla.
”Vesi virtaa”, Joe huomauttaa.
”Huomaan ja kuuluu”, Larry vastaa.
”Ennen se pysyi piilossa hiekan sisällä, mutta nyt vesi nousee pintaan.”
Larry nyökkää. Sen näkee ja ymmärtää jokainen. Mutta mikä vitsi on rakentaa ja padota tällainen ylimitoitettu kaivo ylös rinteeseen? Mikä vitsi on tehdä siitä ylipäätään näin suuri?
Hän keksii järkiselityksen ja kysyy sen saman tien: ”Kuivuiko sun kaivo?”
”Ei.”
Larry nyökkää Joen talon suuntaan. Pihakaivo on siellä entisellä paikallaan. Ehkä se ei ole muuten niin hyvä ja onnistunut kuin piti? hän miettii. Jospa Kentucky-Joen on pakko etsiä uutta vettä muualta? Mutta silti miksi näin kaukaa pihamaalta? Aikooko mies hankkia muuleja ja kuljettaa vettä nahkaleileissä niiden selässä? Eikö lähempänä ollut riittoisaa vesisuonta?
”Voi kuivua, tietenkin”, Joe lisää. ”Sitä ei tiedä koskaan, kun tekee uusia kaivoja, mitä vanhoille tapahtuu. Sillä minä ajattelin, että vedän vesijohdon sun talolle asti.”
Larry katsoo yhä karua näkymää Kentucky-Joen tiluksille ja omalleen vielä etäämpänä. Hän pudistaa päätä, vaikka tuskin huomaa sitä itse.
”Jos vettä tulee liikaa, sitä pitää juoksuttaa”, Joe selittää.
”Niin tietenkin.”
”Pengersin ja kivesin ensin yhden kaivon ja toisen rinnalle. Nyt niitä on kaikkiaan viisi.”
”Viisi?”
Larry kapuaa uudelleen laudoittamattoman seinän viertä ylemmäs rinnettä ja hahmottaa pimeässä, varjoisassa kaivannossa, ei mitään soikeaa, yhtenäistä lampea, vaan kaarena peräkkäisiä, vierekkäisiä kaivoja.
Joe kuuluu jatkavan puhetta. Mies on puhunut tähän mennessä enemmän kuin Larry on kuullut tämän puhuvan koskaan ennen: ”En luottanut siihen, että ne kestäisivät muuten veden painetta.”
Arkana kuin lähestyisi jotain isoa ja vaarallista eläintä Larry siirtyy viimein Kentucky-Joen taitse patorakennelman alapuolelle ja löytää puronnotkon, jossa vesi lirisee hiljaa. Hän muistaa nähneensä täällä mäellä liikkuessaan alarinteillä samanlaisia vettä tihkuvia lähteitä ja ylipäänsä kosteampia kohtia muun kuivemman maankamaran keskellä. Hän on nimittänyt niitä mielessään keitaiksi ja kuvitellut, että siinä on kyse samasta ilmiöstä kuin Saharan, Arabian niemimaan ja muiden suurten hiekka-aavikoiden keskellä olevissa, pintaan nousseissa vesimuodostelmissa ja -varannoissa. Ehkä niin on. Silti hänelle ei ole tullut koskaan mieleen, että näitä paikallisia keitaita voisi hyödyntää jotenkin. Ne ovat vain muuta maastoa vehreämpiä rantuja harjanteen kyljessä.
Larry kiertää koko kaivohuoneen ympäri. Hän ei tiedä millä nimellä sitä pitäisi kutsua? Kaivohuone viittaa pienempään tilaan, joten kaivorakennus olisi ehkä osuvampi? Tai kaivopalatsi?
Ylärinteen puolella seinälaudoitus on matalampi. Sieltä pääsisi kapuamaan vaivatta katolle. Kentucky-Joe näkyy kaivaneen ojat, jotka jatkuvat kahden puolen lähteiden ja kaivoalueen ohi. Hän ei halunnut selvästikään, että maata pitkin valuva sadevesi pääsisi sekaantumaan juomaveteen.
Larry palaa Joen viereen. Suomalainen ottaa hatun pois päästä ja pyyhkii hikeä. Kirkkaassa valossa miehen nykyisin rokonarpiset kasvot näkyvät paremmin. Ne paljastavat Joen poteneen silloin ennen hankalan ja vaarallisen rokon. Hyvin tarttuvan taudin. Tai Larry on kuullut puheita ja arveluja siihen suuntaan. Hän olisi voinut saada myös tartunnan käydessään katsomassa miestä tämän sairastaessa sinä kertana, jolloin Siiseli tuli hakemaan häntä. Samoin Siiseli olisi voinut saada tartunnan mieheltään. Tai taudin kulku on saattanut olla toisin päin. Ehkä Kentucky-Joe sai tartunnan intiaaneilta tai kaatopaikalta käyvästä tuulesta tai vedestä?
”Pääskyset pääsevät pesimään räystäiden alle”, Larry huomauttaa.
Hän toteaa, että seinälaudoituksen ja vesikaton väliin jää selvä tuuletusrako.
”Laitan kananlankaverkkoa kiertämään räystäät”, Joe vastaa.
Larry nyökkää. Tietenkin. Kentucky-Joe on ajatellut kaikkea. Hänellä on selvä suunnitelma, jota hän seuraa.
Mitä on vuorossa sen jälkeen, kun saat kaivoaltaan suojattua? Sellainen kysymys on Larryn kielellä, mutta hän ei tee sitä. Joe kertoo kyllä ajastaan ja paljastaa mitä haluaa saada ja tehdä tiettäväksi.
”Pitkä matka vedellä”, Larry sanoo, sen verran sentään.
”Näin on. Olen puhunut valmiiksi Cal Habbardille, että vuokraan häneltä kaksi muulia salaojantekoon ja palkkaan pojan ohjastamaan niitä.”
Larry räpyttelee silmiään. Hän ei tiedä mitä mies puhuu nyt? Siitä hän on selvillä, että Kentucky-Joe ja Cal Habbard ovat nykyisin jollain tasolla liikekumppaneita. He rakentavat tai lähinnä Cal Habbard on puuhaamassa baseball-areenaa keskelle kaupunkia. Maan on Joe ostanut kuulemma takavuosina, mutta joutunut myymään sen jälkeen, kun Siiseli lähti ja vei miehen kullankaivuusta hankkimat, säästössä olleet rahavarat.
Kaikki nämä puheet ovat toki huhuja, mutta uskottavia silti.
Salaoja on uusinta, mitä Larry kuulee.
>>>jatkuu>>>
