Terveisiä Taavetista

    

Lankalauantai. Hyviä lankoja kaikille kutojille. Aamu valkenee pilvettömänä Luumäen Taavetissa. Talon mittari näytti miinus neljää viiden jälkeen. Kuu on näkymättömissä talon takana. Eilen muistelin dokumenttiohjelmaa Peter Greenawaystä. Hän lukee kirjan päivässä, kirjoitettua historiaa, joka on hauskoja tulkintoja. Koska noloja mokia ja kömmähdyksiä tapahtuu, mutta eihän sentään nykyaikana. Eilen luin ääneen eteenpäin McCarthyn seikkailukirjaa, kun nuoret karkulaiset tunkeutuvat syvälle Meksikoon. He tekevät nurinkurisen tempauksen ja saavat osakseen ihmetteleviä silmäyksiä. Kuka muka haikailee Meksikoon? Luin eilen Wallacen Pale Kingiä ja aloitin Proustin Vangin. Rinnakkaisluentaa. Päähenkilö vierailee Guermantesin herttuattaren luona ja kyselee tältä vaatetus- ja muotivinkkejä osatakseen lahjoittaa omalle kullalleen eli henkisesti kahlehtimalleen vangille hienoja ja ylellisiä vaateparsia. Niin huomaavainen nuori mies. Helena lukee yhä Ellroyn Levotonta verta, jossa ei kuulemma hienostella, mutta kieroillaan, valehdellaan ja tapetaan. Kuka ansaitsee kuolla ja kuka ei. Ura ja menestys ammutaan auki aseilla. Sitä tapahtuu siellä ja täällä. Aseet puhuvat, vaikka sitten omalla kielellään.

Terveisiä Taavetista

    

Pitkänperjantain aamu Luumäen Taavetissa. Viime yönä lämpötila on pysynyt ilmeisesti plussan puolella. Eilen sulivat viimeiset lumet tien toisella puolella olevan rivitalon meille päin antavalta katonlappeelta. Lokit ovat palanneet. Eilen päiväkävelyllä näimme västäräkin piharakennuksen katonharjalla Ukkopekankaarella. Kuvasin mennävuotisia pajun- ja koivunlehtiä likaisessa lumipenkassa. Joukolantielle päästyä rivitalon pihassa tuttu, rapakivinen hieho lepäsi lumessa laitumella. Luin eilen viimeiset sivut Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin seitsemännestä osasta Sodoma ja Gomorra I-II. Se on viimeinen, jonka Proust sai valmiiksi ennen kuolemaansa. Kirjailijan veli toimitti loput kolme osaa. Otin valmiiksi esiin kahdeksannen Vanki -nimisen osan, mutta aloitin sen sijaan David Foster Wallacen kesken jääneen teoksen The Pale King, jonka sain lahjaksi. Olen lukenut siitä ensimmäiset kymmenen sivua. En tiedä mitä se tarjoaa. Helenalla on kesken James Ellroyn Levoton veri. Minä en ole lukenut Ellroyn Alamaailma -trilogiaa. Aloin lukea ääneen Cormac McGarthyn kirjaa Kaikki kauniit hevoset. Luin sen viime vuonna ja koko Raja -trilogian, mutta aion lukea tällä kertaa vain tämän ensimmäisen osan. Toisessa osassa puoli kirjaa on upeaa kuvausta, päähahmona susi, mutta se päättyy ikävästi ja masentavasti eikä kirja ole enää sen jälkeen entisensä. Kolmas Raja -trilogian osa on romanttista jäähdyttelyä, joka ei innosta lukemaan sitä uudestaan.

Terveisiä Taavetista ja Lappeenrannasta

   

Tänään on kiirastorstai. Hiljennymme pääsiäisen viettoon. Sillä mielellä millä kukin sen tekee. Eilen reissasin taas asioilla Lappeenrannassa. Paluumatkalla bussinkuljettaja laittoi radiota kovemmalle, kun sieltä tuli uutisia. Kuulin ja kuuntelin sen verran, että tajusin Mustan tornin murtajien päässeen niskan päälle. Eilen heitimme jäähyväiset Stephen Kingin Tornille, josta jätin lukematta tietoisesti Mejisiin sijoittuvat muistelukset Velho -kirjassa ja kokonaan jälkeenpäin lisätyn osan Tuulen avain. Muutin tänä lukuaikana, joka alkoi talvella, tammikuun lopulla ja päättyi näin kevään korvalla, muutin mieltä siltä osin, että merkkaan Mustan tornin yhdeksi kirjaksi. Se on 21. tänä vuonna lukemani kirja ja toinen ääneen. King kirjoitti tarinan viimeisen osan jälkeen päiväykset 19.6.1970 – 7.4.2004. Kirjailija eli teoksensa mukana yli kolmekymmentä vuotta, kaikkien muiden kirjojen ohella. Olen hyvilläni, että päätin lukea sen viimein viisi vuotta sitten ja yhtä mielissäni, että lahjoitin tälle tarinalle kolmen kuukauden ajalta muutaman iltapäivätunnin joka päivä. Roland kuuntelee ruusua ja siitä on hyvä ottaa mallia.

 

Terveisiä Taavetista

    

Mordred on henkilöhahmo Stephen Kingin Musta torni -tarinassa. Mordred on sekä Purppurakuninkaan että Rolandin poika, joka pystyy muuttumaan hämähäkiksi ja jolla on hirveä nälkä, koska se kasvaa niin nopeasti. Löysin yli kymmenen vuotta sitten Mannerheimintieltä Helsingistä meille romumetallista askarrellun hämähäkin. Eilen illalla katsoimme jalkapalloa, Mestarien liigan puolivälieräottelun, jossa Bayern München ja Villareal pelasivat tasan ja jälkimmäinen selviytyi neljän parhaan joukkoon. Illan toisessa ottelussa Chelsea tasoitti otteluparin Real Madridia vastaan, oli jo voittamassa sen, kun espanjalaisjoukkue nousi rinnalle ja voitti vastustajansa jatkoajalla. Hyvä suoritus Chelsean pelaajilta, kun tietää miten sekava tilanne seurassa on. Politiikkaa ei pitäisi sotkea urheiluun. Päinvastoin urheilujärjestöjen ja -pomojen kuuluu suojella urheilijoita eikä antaa politiikkojen ja propaganda-agendojen omia omiin tarkoituksiinsa riippumatonta urheilua. Mihin puhdas urheiluaate katosi? Seuraavaksi kai kulttuuri valjastetaan samoin poliitikkojen palvelukseen? Ennen vanhaan sellaisen toiminnan nimi oli propagandaa. Onneksi on vanhoja kirjoja, joista voi ammentaa menneen maailman henkeä. Helena on lukemassa Ellroyn kirjaa Levoton veri, joka valottaa fiktiivisesti yhtä puolta lähihistoriasta ja minulla on yhä kesken Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, joka tuo oman tuulahduksensa yli sadan vuoden takaa.

Terveisiä Taavetista

     

Eilen oli Luumäen Taavetissa keväinen sää. Aamupakkasen jälkeen päivällä lämpötila kipusi yli kymmenen asteen. Iltamyöhällä katsoimme pitkästä aikaa Tarantinon elokuvan Kill Bill ykkösen. Taitaa olla neljäs kerta, kun näimme sen. Helena on lukenut nyt James Ellroyn Alamaailma -trilogian sekä ensimmäisen että toisen osan ja aloitti kolmatta osaa, Levoton veri. Stephen King on keksinyt uudissanoja Musta torni -sarjaansa. Ka on sama kuin kohtalo Rolandin muinaismaailman mukaan. Tuli tässä eräänä päivänä mieleen, että onko kirjailija tutustunut vanhoihin suomalaisiin elokuviin taikka kirjoihin, joissa saatetaan replikoida: ”Kah, enpä tiiä.” Toisaalta en ole lukenut Dark Toweria alkuperäisenä eli en tiedä, mitä suomeksi käännetty ka on in English? Marcel Proust oli uraauurtava kirjailija teoksellaan Kadonnutta aikaa etsimässä. Marcel ei selittele, että hänen päähenkilönsä on fiktiivinen henkilö, hän antaa lukijan samaistaa itsensä ja päähenkilön, mutta sekoittaa silti mielensä mukaan ja iloisesti faktan ja sepitetyn. Sepite tuntuu todelta. Aikamoinen rohkeudenosoitus sekin, että ottaa aiheeksi seurapiirien karkeloinnin, siteeraa ja sepittää ihmisten rupattelua ja lemmenkipeiden juonitteluja ja saa lopputulokseksi nautittavan lukukokemuksen. Esimerkiksi päähenkilön sairaalloinen mustasukkaisuus on niin liioiteltua, että se menee kliseeksi. Oletan, että Marcel Proust olisi hykerrellyt huvittuneena saatuaan minut inhoamaan päähenkilön tiettyjä luonteenpiirteitä ja tavatonta lapsellisuutta, josta tämä ei tunnu kasvavan ohi.

Terveisiä Taavetista

    

Loskaa eilen puolenpäivän jälkeen kevyen liikenteen väylällä Savitaipaleentien varrella. Vielä saamme odottaa leskenlehtiä. Viisi kuukautta sitten tartuin uudestaan yhteen vanhaan romaanikäsikirjoitukseeni, Rotoon. Luin sen silloin marraskuussa ja päätin kirjoittaa tekstin valmiiksi. Arvioin, että siinä oli vikana sellainen pikkujuttu, että olin jättänyt homman kesken, en varsinaisesti juonen kannalta, vaan muuten. Olin luullut sen olevan valmis, mutta se ei ollut. Annoin itselleni aikaa työstää teksti uusiksi syyspimeiden ja talven yli, jotta olisin vapaa siitä kesän kynnyksellä. Näin näyttää käyvän. Käsikirjoitus on viimein siinä kunnossa, että päästän sen käsistäni. Hovilukijani Helena on lukenut sen myös ja hyväksynyt ja minä selasin sen eilen vielä kertaalleen läpi ja aloin sommitella saatesanoja. Jospa kevät ja kesä koittaa nyt todella. Marcel Proustin romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä, sen neljännessä tai seitsemännessä osassa Sodoma ja Gomorra I-II päähenkilö tilaa auton, auton ja kuljettajan ja ajeluttaa tyttöystäväänsä maaseudun ja rannikon maisemakohteissa. Helena jatkaa Ellroyn Amerikan tabloidi -romaania Kennedyn riitaisten veljien parissa. Luin eilen iltapäivällä ääneen Stephen Kingin lopuilleen kääntyvää Mustan tornin viimeistä osaa. Revolverimiehet kaatavat peuroja, pystyttävät leirin puron varteen ja työstävät itselleen nahkoja pukimiksi talvea varten. He vaeltavat Valkeille maille, jossa lumikinokset ovat puitten korkuisia, seuraavat Säteen polkua, joka erottuu taivaan pilvissä ja jonka tuntee sisuksissaan.

Terveisiä Taavetista

   

Lumipenkat ovat yhä korkeita Luumäen Taavetissa. Säätieto lupaa uutta lunta myös tänään. Stephen Kingin Mustan tornin viimeisessä osassa vaeltajat ovat myös tulossa lumisille alueille. Muistin ja muistan sen ennalta, vaikka yllättävän paljon tarinassa on tullut vastaan kaikkea sellaista, joka ei ollut jäänyt mieleen. Helena lukee Ellroyn Amerikan tabloidi -romaanissa Yhdysvaltain viisi- ja kuusikymmenluvun häikäilemättömästä poliittisesta pelistä ja jossa murhat ja salaliitot ovat vallalla. Kuinka paljon tapahtumissa on lisää ja ylimääräistä kirjailijan mielikuvituksesta ja miltä osin Yhdysvaltain politiikka on ja on ollut kähmintää ja sotien ja väkivallantekojen lietsontaa? Kirjailijan fiktioihin ei voi luottaa, mutta sama pätee sotapropagandaan. Miten se vanha sananlasku meni, että sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot luvallisia. Olen maininnut aikaisemmin Kaunis kesäpäivä -blogissa, että Marcel Proustin romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä puheena ollut sota-aika tarkoitti vuosien 1870-71 Saksan ja Ranskan välistä sotaa. Samoin Proust on laittanut yhden upseerin sanomaan tässä kirjassa, että nykyään ei voi tulla enää pitkäkestoisia sotia. Kun lukee vanhoja kirjoja, romaaneja, muistelmia tai historiankirjoitusta, sieltä löytyy samoja selityksiä, käsityksiä, luuloja ja fraaseja, joita ladellaan yhä nykyään. Onneksi varsinkin romaaneissa kirjailijoilla on mahdollista ja lupa antaa mielikuvituksensa siivittää tarinoitaan ja karistaa itsensä vapaaksi propagandan alistavasta vallasta. Romaanit jäävät eloon.