Kaunis kesäpäivä

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

     









Eilen oli Luumäen Taavetissa keväinen sää. Aamupakkasen jälkeen päivällä lämpötila kipusi yli kymmenen asteen. Iltamyöhällä katsoimme pitkästä aikaa Tarantinon elokuvan Kill Bill ykkösen. Taitaa olla neljäs kerta, kun näimme sen. Helena on lukenut nyt James Ellroyn Alamaailma -trilogian sekä ensimmäisen että toisen osan ja aloitti kolmatta osaa, Levoton veri. Stephen King on keksinyt uudissanoja Musta torni -sarjaansa. Ka on sama kuin kohtalo Rolandin muinaismaailman mukaan. Tuli tässä eräänä päivänä mieleen, että onko kirjailija tutustunut vanhoihin suomalaisiin elokuviin taikka kirjoihin, joissa saatetaan replikoida: ”Kah, enpä tiiä.” Toisaalta en ole lukenut Dark Toweria alkuperäisenä eli en tiedä, mitä suomeksi käännetty ka on in English? Marcel Proust oli uraauurtava kirjailija teoksellaan Kadonnutta aikaa etsimässä. Marcel ei selittele, että hänen päähenkilönsä on fiktiivinen henkilö, hän antaa lukijan samaistaa itsensä ja päähenkilön, mutta sekoittaa silti mielensä mukaan ja iloisesti faktan ja sepitetyn. Sepite tuntuu todelta. Aikamoinen rohkeudenosoitus sekin, että ottaa aiheeksi seurapiirien karkeloinnin, siteeraa ja sepittää ihmisten rupattelua ja lemmenkipeiden juonitteluja ja saa lopputulokseksi nautittavan lukukokemuksen. Esimerkiksi päähenkilön sairaalloinen mustasukkaisuus on niin liioiteltua, että se menee kliseeksi. Oletan, että Marcel Proust olisi hykerrellyt huvittuneena saatuaan minut inhoamaan päähenkilön tiettyjä luonteenpiirteitä ja tavatonta lapsellisuutta, josta tämä ei tunnu kasvavan ohi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti