Tilkankadulla

    

Syksyn lehdet siirtyvät siveltimellä luonnoslehtiön sivuille. Helena tekee akvarellipäiväkirjaa. Hän pääsi tällä viikolla vihdoin siihen mielentilaan, että voi keskittyä maalaamiseen. Minä luin eilen loppuun Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoituksen. Se jäi aamupäivällä vähän kesken, mutta jatkoin sen loppuun, kun palasimme kaupungilta. Puolenpäivän jälkeen lähdimme seikkailemaan, ajoimme ratikalla muutaman pysäkinvälin ja poikkesimme ensimmäiseksi kameraliikkeeseen. Meillä on vanha objektiivi, joka ei käy nykyisen järjestelmäkameramme runkoon ja etsimme nyt objektiiviin yhteensopivaa, kunnostettua kamerarunkoa. Ei löytynyt. Jatkoimme metrolla Itäkeskukseen, koska tiesimme, että siellä toimii Kontti. Myymälä oli samaa kokoluokkaa kuin Lappeenrannan liike. Siellä ei ollut sellaista pöytää, jota havittelemme ruokapöydäksi. Laskimme, että on kulunut kaksitoista vuotta siitä, kun olimme viimeksi Itäkeskuksessa. Tällä välin tämä kauppakeskus on kasvanut kooltaan noin kaksinkertaiseksi. Se on käsittämättömän ja typerryttävän suuri. Emme pitäneet paikasta erityisemmin. Saimme kävellä pitkän lenkin kauppakeskuksen sisätiloissa ennen kuin löysimme hakemamme. Samaan vaivaan pistäydyimme myös paikalliseen kierrätyskeskukseen, jossa ei ollut sielläkään meidän tulevaa pöytäämme. Uskon kyllä, että se löytyy ja runko objektiiviin myös, mutta eilen ei ollut vielä niiden aika.

Tilkankadulla

   

 

Tänään aamuviideltä oli jälleen kirkas tähtitaivas. Orion näkyi tietenkin ja Seulasten himmeä tähtiryhmä. Sirius jäi meidän parvekkeelta katsoessa poppelien taakse piiloon. Poppelit ovat kellastuneet, mutta enimmät lehdet ovat pysyneet kiinni oksissa. Nyt, tuntia myöhemmin pilviä ajelehtii katonlappeen yli peittämään tähdet. Eilen meillä täyttyi kuukausi Tilkankadulla. Saranapäivä, koska saranankorjaaja tuli kunnostamaan keittiön kaappeja, kiristeli saranoita tarpeen mukaan ja vaihtoi kahden oven saranat uusiin. Saimme myös uudet, ehjät vetimet makuuhuoneen kaapinoviin. Puuttuu enää, että sähkömies käy asentamassa ehjän työpistevalaisimen tiskipöydän yläpuolelle. Helena teki lehtiakvarelleja. Minä luin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta. Olen siinä sivulla 276. Jo lukiessa mielessä virisi ajatus, että jos sittenkin teen niin, että yhdistän olemassaolevat kaksi tulevaisuusaiheista käsikirjoitustani ja liitän samoihin kansiin myös sen vasta idullaan olevan kolmannen tulokkaan. Illalla saunan lauteilla tämä ajatus palasi voimakkaana ja vakuuttavana. Mietin sitä löylytellessämme. Sauna on ajatusten kehto, olen todennut, vaikka täällä Tilkankadulla tämä ajatushautomo ei ole toiminut vielä kunnolla. Luultavasti tarvittava ja vaadittava ajatusrauha on puuttunut.

Tilkankadulla

    

Kolme astetta. Tuuli käy luoteesta. Tähtitaivas, vajaa puolikas kuu on pienenemässä. Tänään meillä on merkkipäivä, kuukausi takana Tilkankadulla. Miten on mennyt? Hyvin. Viihdymme. Peruutan, ei aivan putkeen eikä kaikki ole vielä tiptop, mutta pääasia on, että olemme kotiutuneet. Eilen saimme tehtyä sen olennaisen, että poistimme kolme vanhinta ja raihnaisinta laitetta, iMacin, josta aika oli ajanut ohi, iPadin, joka ei pysynyt perässä ja läppärin, joka ei ollut alkuaankaan mikään onnistunein ostos. Veimme ne asianmukaisesti alan liikkeeseen kierrätykseen. Siinä meni puoli tuntia ennen kuin oli varmistettu, että nykyinen tietoturvamme on poistettu näistä raakeista eikä kummittele eikä pompi kutsumatta esiin haitoille. Niinpä olimme keskustassa ja kävimme kahvilla Cafe Aallossa ja hengitimme kulttuuri-ilmaa. Päätimme poiketa saman tien yhteen lupaavalta vaikuttavaan huonekalukirppikseen. Lupaava, koska se oli lyhyen kävelymatkan päässä. Kohde löytyi helposti ja oikea kyltti komeili katukuvassa, mutta liike vaikutti lähestyessämme epäilyttävän pimeältä. Se ei ollut auki eikä pölyisten näyteikkunoiden läpi nähnyt muuta kuin tyhjän liiketilan. Sieltä oli lähdetty pois tai sitten netissä mainittu ja mainostettu yrittäjä ei ollut vielä asettunut sinne. Helena pääsi sanomaan minulle, että siinä näit, paljonko nettisivuihin voi luottaa. Voi minua, sinisilmäistä. Helena osti luonnoslehtiön, hyvää paperia, johon saattoi tehdä myös akvarelleja. Kotona hän pääsi kokeilemaan sitä ja minä tein päiväkirjamerkintöjä ja luin käsikirjoitusta. Istuimme rinta rinnan, koska Helenan työpöytä on toistaiseksi yhä olohuoneessa.

Tilkankadulla

    

Poppelinlehdet tuoksuvat. Oikeastaan samalle kuin haavan lehdet. Huomioin sen, kun Helena poimi muutaman parvekkeelle lentäneen poppelinlehden sisälle ja piirsi niitä ja käytti niitä sapluunoina. Samoin tuoksui rapussa, koska tuuli oli lennättänyt lehtien repaleita porrasmatolle tai ne olivat kulkeutuneet jalkojen mukana. Tuoksui syksylle ja märille lehdille, kolealle rappukäytävälle, kaupungille. Eilen oli kolmas ilta, kun poltimme kynttilää. Moniin vuosiin emme ole polttaneet oikeita kynttilöitä. Se on ollut poissa muodista, mutta nyt se tuntuu sopivalta. Jotenkin se johtuu tästä asunnosta. Helena laittoi kynttilän palamaan nytkin, kun nautimme tee- ja jogurttiaamiaisemme. Katsoimme illalla jalkapallo-ottelun televisiosta, Italian Serie-A:ta, Sampdoria vastaan AS Roma, jonka Roma voitti nolla yksi, rankkarimaalilla. Tänä iltana näemme La Liigaa. Päivän aikana on tiedossa, että lämmityspatterien termostaatteja tai patterien läpivirtausta, jotain niissä pitää säätää ja huoltohenkilöt sukkuloivat taloyhtiön asunnoissa koko päivän. Onnea yritykselle. Eilen tuhrasin kaikkea sekalaista ja luin vain muutaman sivun Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta. Jääkö tämä päivä yhtä kehnoksi?

Tilkankadulla

    

Tuuli riipii lehtiä puista ja pensaista. Meidän eli taloyhtiön pihalla on yhdeksän poppelia, kapeita, korkeita puita rivissä kaarena. Ne myötäilevät B-rapun pihan puolen sisäänkäynnin eteen johtavaa kaarevaa, loivasti nousevaa pyörätuoliluiskaa, jonka toisesta päästä tulevat betonirappuset alas pihalle. Rapun ovelle vie ritilätaso. Eilen edistyin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoituksen luvussa sivulle 200. Aamupäivällä Helena valikoi lisää seinälle meneviä, kehystettyjä valokuvia ja loput valokuvat päätyivät kapsäkkiin. Ostimme kaupasta sosekeittoaineet, kaalia, porkkanaa, paprikaa ja kesäkurpitsan. Helena pääsi tekemään uudella liedellä ison kattilallisen keittoa. Päiväunien jälkeen kysyin olemmeko käymässä vielä ulkona vai jatkanko lukuharjoituksia? Helena vastasi, että hän ei ole lähdössä minnekään. Tiesimme, että viiden aikaan iltapäivällä alkaa jalkapallo-ottelu, joten minulla oli muutama tunti aikaa lukea eteenpäin käsikirjoitusta. Luin ja Helena istui sohvalla takanani. Hänen kännykässään oli jotain säädettävää ja hän sulki sen ja avasi uudestaan. Silloin kuului epäuskoinen kommentti: Sim -kortti meni lukkoon ja kone pyytää puk -koodia. Eli me lähdemme, keskustaan, totesin? Ei! Helena ei halunnut lähteä ja hän taisi miettiä asiaa viisi sekuntia tai korkeintaan kymmenen ennen kuin myönsi, että ei voi tehdä muutakaan. Joten lähdimme kympin ratikan päättärille, ajoimme Lasipalatsin pysäkille, kävimme alan liikkeessä, josta sai tarvittavan koodin ja ajoimme samalla lipulla takaisin Huopalahteen. Ehdimme sopivasti seuraamaan matsia.

Tilkankadulla

    

Tältä näyttää kylpyhuoneen hana. Vai onko se metallinhohtoinen nokkaeläin? Elokuussa kaksi kuukautta sitten allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Silloin oli kuuma kesäpäivä, tiistai, arkipäivä. Tänään lämpötila on yksitoista astetta ja tuulee viisi metriä sekunnissa etelän ja kaakon välistä. Teimme eilen aamupäivällä kaksi kävelylenkkiä, kahteen eri kauppaan. Kiersimme rannan kautta ja nousimme mäen ylös Mannerheimintielle. Meidän arkipäiväämme kuuluu nykyään kävellä Manskun jalkakäytävällä. Luin eilen kuudetta päivää Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta ja olen siinä nyt melkein puolivälissä, sivulla 164. Eilisessä tekstinosassa oli vähemmän korjausta odottavia kohtia. En etsi niitä enkä halua löytää niitä, mutta näin vain on. Mutta valtaosa eilen lukemastani oli hyvää ja pidin siitä. Toiveita herättävää. Luin myös muutaman sivun Allen Ginsbergin runoa Howl. Toistaiseksi en ole ottanut vielä mitään varsinaista lukukirjaa emmekä ole lukeneet mitään ääneen. Se aika koittaa kyllä. Helena on virkannut muutamia isoäidin neliöitä. Hän suunnittelee verhoa keittiön pikkuikkunaan. Eilen siirsimme toistaiseksi Helenan akvarellipöydän olohuoneeseen klaffipiirongin viereen ruokapöydäksi. Pöydällä on nyt liina ja Helena sytytti kynttilän. Vedenkeitin pöhisee sermin toisella puolella. Alamme aamiaiselle.

Tilkankadulla

    

 Uusi kohdevalaisin luo hohdettaan klaffipiirongille. Eilen aamupäivällä siivosin parvekkeen lattialaudoituksen alta kuonat pois niin kuin suunnittelin ja naputin kohonneet naulankannat alas. Kymmenen jälkeen lähdimme keskustaan ja vietimme liikkeellä kuusi tuntia. Kympillä Lasipalatsin pysäkille. Jonotusta asiakaspalvelussa, että saimme jäsenyytemme kuntoon. Kakkosen ratikalla Triplaan. Olimme toisen kerran käymässä siellä. Kävelykeskus. Löysimme uunivuoan. Jatkoimme kävelyä kevyessä sateessa Eläintarhan Nesteelle syömään. Helena otti vähän kevyemmän evään, mutta minä olin pizzatuulella. Haimme varsinaisesti kylpyhuoneeseen seinälle ripustettavaa ritiläkoria, jossa voisi pitää hiusharjoja ja muuta tilaa vievää. Päätimme jatkaa matkaa Ruoholahteen. Kakkosella ja kasilla. Rautakaupasta Helena löysi mieleisensä mopin tai se taitaa olla lasta, johon hän laittaa siivousliinan kiinni ja pyyhkii sillä pölyt lattiapinnoista. Kylpyhuonetarvikkeita oli jonkinmoinen seinällinen, mutta ei sellaista yksinkertaista koria, jota etsimme. Seuraava kauppa ja sitä seuraava, Tokmanni, josta ei löytynyt koria kylppäriin, mutta muovikassiin mahtuva laatikko, jossa oli koottava lattiavalaisin. Minä olen tottunut sanomaan jalkalamppu. Palasimme tyytyväisinä takaisin Pikku Huopalahteen ja askartelin valaisimen kasaan. En hakenut juuri tällaista mallia, mutta kun se seisoi paikoillaan klaffipiirongin vieressä, totesin, että se näytti ihan hyvältä. Ja tietenkin valaisee, mikä on pääasia.