Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Tilkankadulla

    










Syyspäivän tasaus. Postauskuva on kahden vuoden takaa. Se on kerännyt tässä ajassa yli kahdeksansataa käyntiä. Silloin taisimme pistäytyä ensimmäisen kerran talon pyykkihuoneessa. Odotimme pihalla, koska kello oli vielä vaille eikä lätkä avannut ovea. Helena istui penkille. Otin kuvan. Kiersimme toissapäivänä sekä Munkkivuoressa että Munkkiniemessä. Haimme riihiruisleipää -vuoren torimyynnistä ja -niemen kirjastosta minulle saapuneen kirjavarauksen, William Gaddisin kirjan The Recognitions. Kahtena viime päivänä Helena on jatkanut lintujen luonnostelua, korppia muun muassa. Malleja riittää ja kuvia niistä. Minä olen edennyt Kiipelissä -tekstissä sivulle kymmenen. Helena luki Lisa Jewellin jännärin Yöhön kadonnut, piti kirjasta ja varasi heti kirjastosta kaksi lisää. Hän otti lukuun seuraavana Leena Lehtolaisen jännärin Oikeuden jalopeura. Minä aloitin perjantaina William Gaddisin kirjan Recognitions. Tunnustuksia tai tunnistuksia. Miten päin lienee? Sana oli ensin outo, vaikea muistaa, kunnes sisäistin sen: Recognize, sehän on englannin perussanastoa, oli minun kouluaikanani ja on varmaan edelleen. Tunnistaa. Niin minä olen lukenut sen. Menossa sivulla kuusikymmentäkahdeksan.




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti