Tilkankadulla

    

Tuulta ja sadetta Tilkankadulla. Kirjoitan tätä postausta Helenan läppärillä. Uuden laitteen outous. Minulle tämä läppäri on uusi. Se on uudempi ja parempi kuin oma koneeni, joka toimii ontuen ja nitkutellen ja on ollut siinä tilassa jonkin aikaa. Mutta nyt sanat odottavat ilmestymistään. Eilen illalla tiesin, miten aloittaisin tänään, mutta kun pääsin koneelle, minulla ei ollut enää mitään hajua tästä alkuideasta. Odotin sen palautumista monta minuuttia, mutta ei kuulunut eikä näkynyt. Eilen saimme puolelta päivin uuden hanan kylpyhuoneen lavuaariin. Päivystimme kotona, koska emme tiedä aikataulua, milloin tulee mahdollisesti sähköasentaja tai huoltomies korjaamaan puutteita? Olimme kauppamatkalla, kun Helenan kännykkä hälytti: Putkiasentaja. Hän kysyi milloin voi tulla ja Helena vastasi, että olemme kotona puolen tunnin päästä. Asentaja saapui ja teki hommansa. Se tapahtui vaivattoman ja tehokkaan oloisesti, niin kuin työ käy ammattihenkilöltä. Iltapäivällä tuli kuljetus neljälle banaanilaatikolle kirjoja, jotka leviävät nyt lähipiiriimme. Muutamaa tuntia myöhemmin Helena sai viestin ja kuvan, jossa näkyy kirjahylly ja sen yläosassa siisti rivi kirjoja. Meidän omista hyllyistämme ei kunnolla huomaa, että niistä on karsittu teoksia. Eilen Helena järjesteli omia tavaroitaan ja minä istuin tietokoneella, tarkoitan nyt omaa, vanhaa läppäriäni, jossa tapahtuu kaikkea erikoista: Esimerkiksi toimintorivi häipyi näkyvistä ja kun suljin kirjoitusohjelman, ruutu oli pelkkää harmaata lumisadetta.

Tilkankadulla

    

Kolme astetta Tilkankadulla kello viisi viisitoista. Taivas pilvessä.Värikäs päivä, Helena sanoi eilisestä. Aamupäivällä valikoimme kirjoistamme noin sata sellaista, jotka laitamme pois. Siinä ohessa tuli vastaan kirjoja, jotka päätimme syystä tai toisesta laittaa toisenlaiseen kiertoon, kannet pahvin- ja muu osa kirjaa paperinkeräykseen. Onko se kulttuuriteko? Vai luontoteko? Putkiasentaja kävi laittamassa termostaatit olo- ja makuuhuoneen pattereihin. Hän kertoi, että puuttuva keittiösyvennyksen patteri asennetaan perjantaina. Siihen asti keittiö on puoliksi jumissa. Söimme ulkona, vaihteeksi. Ennen puolta päivää oli peräkkäin ensin Helenan kännykän sim-kortin vaihto, joka ei mennyt täydellisesti. Kortin sisään liukuva kelkka kääntyi, kun sormeilin varisevia, kirpun kokoisia mikrosiruja. Siinä mallissa oli yhden sijasta kaksi erilaista sirua. Sain työnnettyä kelkan kortteineen laitteeseen, mutta kännykkä tiedotti, että ei ole sim-korttia. Omaan kännyyni onnistuin vaihtamaan kortin niin kuin piti, mutta sähläsin pin-koodin kanssa, vaikka se oli selvästi merkitty kortin suojakehikkoon ja laite lukittui ja alkoi vaatia puk-koodia. Niinpä lähdimme ratikka-ajelulle keskustaan. Jonotimme ja odotimme ensin yhdessä liikkeessä ja sitten toisessa, mutta ehdimme silti palata Pikku Huopalahteen matkalipun ollessa voimassa. Nauratti ja nolotti tai toisin päin. Molempia. Meillä on nyt eri puhelinoperaattori kännyköille ja eri nettiyhteydelle. Tietoturva on kolmas eri osapuoli. Toimiiko laitteisto nyt paremmin tai tehokkaammin? Mistä sen tietäisi? Tai siitä ei ole vielä riittävästi käyttökokemusta. Värikkään päivän päätteeksi katsoimme televisiosta Aki Kaurismäen kolmekymmentä vuotta vanhan filmin Boheemielämää.

Tilkankadulla

    

Tänään tiistaina on tiedossa, että johonkin aikaan päivästä huoltohenkilöt ovat asentamassa taloyhtiössä patterien termostaatteja paikoilleen. Voi olla, että samalla tulee patteri myös keittiöömme. Olemme tehneet tilaa näitä töitä varten. Toinen tiedossa oleva asia on puhelinoperaattorin vaihto, Sim-kortin poisto mykistyneestä luurista ja uuden laitto tilalle. Mitähän se teettää? Eilen aamupäivällä pyykkäilimme. Talon pesutupa koneineen on erinomainen asia. Siellä saa kassillisen likaisia vaatteita pestyä ja kuivattua parissa tunnissa. Iltapäivällä kiertelimme Mannerheimintien toisella puolella. Mansku on meillä samassa asemassa kuin Aurajoki turkulaisille. Toisella puolella Mannerheimintietä on vanhoja kerrostaloja, joiden pihoilla kasvaa vuosisataisia, jaloja lehtipuita. Saarnet, jalavat, tammet ja vaahterat olivat syksyn väreissä ja osa oli pudottanut kokonaan lehtensä. Jos olisimme tunkeutuneet syvemmälle keskuspuistoon, olisimmeko nähneet hevosia ja ratsastajia? Oli se aika päivästä, jolloin koululaisia liikkui kotimatkallaan. Ja kaiken aikaa Mannerheimintien katkeamaton liikennevirta näkyi ja kuului taustalla. Kaupungin kumu.

Tilkankadulla

    

Kaksi viikkoa muuttopäivästä. Luumäen Taavetti jäi taakse ja asumme nyt Helsingin Pikku Huopalahdessa. Olen kirjoittanut sen nimen väliviivalla, mutta yritän muistaa jatkossa jättää viivan välistä. Iso Pikku ja iso Huopalahti: Pikku Huopalahti. Ajoimme eilen nelosen ratikalla keskustaan ja jäimme pois Senaatintorin jälkeen. Helena halusi saada mieleisensä merikuvan. Hänellä oli iso kamera mukana, järjestelmäkamera ja pitkä objektiivi. Kiersimme Kauppatorin myyntikojujen välistä, myyjät järjestelivät vasta tuotteitaan, kaijan reunaa ja seurasimme Suomenlinnan lautan rantautumista, mutta emme jääneet kahvittelemaan. Palasimme kävellen Aleksanterinkatua pitkin. Helena kuvasi myös Pohjolan talon mörköjä, Hilda Flodinin kädenjälkiä Helsingissä ja Helsingille. Hilda Flodinin aukio on Pikku Huopalahdessa ja Hilda Flodinin kuja, joka tuo mieleen Pariisin, mielikuvani siitä kaupungista. Ulkomaalainen turisti kysyi meiltä Pohjolan talon edessä, pääseekö tätä hienoa rakennusta katsomaan sisältä? Helena sanoi, että ei tänään, ehkä huomenna. Oli sunnuntai, kello tulossa kymmenen ja kauppakeskukset ja liikkeet olivat vielä pimeinä. Palasimme kympin ratikalla Mannerheimintietä pitkin Kuusitien pysäkille ja kävelimme Tilkankadulle. Kuin olisi tullut kotiin.

Tilkankadulla

   

 

Olen kirjoittanut varmaan ennen Kaunis kesäpäivä -blogissa, että meillä on lahjaksi saatu neljän pienen, sisäkkäin menevän viskipikarin setti, jonka nahkakotelon kannessa on laatassa kirjaimet MJK. Meille on tullut tavaksi, että kun istumme saunan lauteilla ja on aikomus ottaa naukut saunan jälkeen, patistamme toisiamme keksimään sen päivän tilanteeseen tai johonkin juuri lukemaamme liittyvän kolmekirjaimisen lauseen, joka alkaa mainituilla kirjaimilla. Eilen keksin seuraavan: Muutto jo kotona. Se kuvastaa mielialojamme, kun saimme viimeiset muuttolaatikot tyhjiksi, loput astiat tulivat keittiön kaappeihin ja kirjat kirjahyllyihin. Kaikki kirjat eivät mahtuneet, joten meillä on silti olohuoneessa neljä banaanilaatikkoa päälletysten, kahdessa kirjoja, yhdessä cd -levyjä ja -elokuvia ja yhdessä polkupyörätarvikkeita. Mutta ne eivät haittaa, ovatpahan muistutuksena, että voisimme karsia pois tarpeetonta ja järjestää paremmin käytössä olevan kaappitilamme. Makuuhuoneessa on kuusi banaanilaatikkoa, viisi hyllyjen päällä. Eilen koki kuitenkin huojentuen, että varsinainen muutto on ohi. Sitä kesti puolitoista kuukautta. Kaksi viikkoa siitä olemme olleet nyt Helsingin Pikku-Huopalahdessa, Tilkankadulla. Tänään lähdemme ilman asiaa Helsingin keskustaan ja käymme ainakin Kauppatorilla Silakkamarkkinoilla.

 

Tilkankadulla

    

Uusi kuukausi alkaa. Lokakuu. Nyt, lauantaiaamuna Tilkankadulla parvekkeelta näkee Orionin tähdistön yläosan, Härän tähdistön Aldebaranin ja Seulaset. Eilen purin mahdollisimman siististi edelliseltä asukkaalta jääneen vaatekaapin, joka on tai ei ole vuokranantajan omaisuutta ja kannoin purkujätteet roskahuoneeseen odottamaan sitä aikaa, kun puheena ollut roskalava tulee pihalle. En sano luvattu. Aloitin ennen kahdeksaa aamupäivällä ja reilu kaksi tuntia myöhemmin työ oli tehty, jäljellä olevat kolme vaatekaappia ovat nyt alkuperäisellä, pohjapiirroksen mukaisella paikallaan ja niiden jatkeena lasivitriini, joka jää makuuhuoneeseen avautuvan oven taakse katveeseen. Helena laittoi vitriinin ei myyntiin, vaan pois annettavaksi – se oli netissä viikon ajan, mutta kun kukaan ei kiinnostunut siitä, hän otti ilmoituksen pois. Nyt vitriini on omalla paikallaan. Nämä askareet tapahtuivat eilen aamupuolella. Iltaan mennessä vaatteet olivat takaisin makuuhuoneen kaapeissa, nyt paremmin järjestyksessä, lasivitriinissä kirjoja, runkopatja siirrettynä niin, että makuuhuoneen ikkunan edessä on työpiste ja tietokone sen päällä. Keittiössä Helena on laittanut astioita kaappeihin, kun ei sitä uutta keittiökalustusta tulekaan. Laskin, että muuttolaatikoita on purkamatta kaksikymmentä. Puolittuuko se määrä tänään? Mieliala on erinomainen. Uusi tietoturvajärjestelmä vaatii aina välillä laittamaan rasteja ruutuihin, mutta muuten on rauhaisaa ja leppoisaa. Kotiutumisen alkua.

Tilkankadulla

    

Syyskuun viimeinen viikko päättyy. Tämä viikko on jatkunut meillä muuton jälkiselvittelyissä. Maanantai oli matkakorttipäivä ja singahtelimme edestakaisin kaupungin keskustassa. Tiistaina etsimme kadonnutta digiboksia. Etsimme jotain, mitä ei ollut, aavetta. Kuljimme tietämättämme hakemamme ohi. Voin syyttää ja moittia siitä vain itseäni ja ehkä hieman myös vanhentuneita nettitietoja. Tämän viikon keskiviikkoa voi kutsua tietokonepäiväksi ja eilen, torstaina oli hanatiivisteiden ja kaappien päivä. Tästä päivästä on tarkoitus tulla puhdas kaappipäivä. Eilen se jo alkoi, kun talomestari ja apulainen tulivat korjaamaan ilmoittamiamme puutteita, tiputtavia hanoja ja lenksuvia ovenkahvoja. Keittiössä talomestari tarkasteli jälleen keittiökalustusta ja mietti ovien saranoiden korjaamista sen oloisena, että päättelimme kalustuksen uusimisen olevan ja olleen pelkkä houre. Muistutin astiankuivausritilöistä, joista oli emalointi lohkeillut ja keittiön työtasovalaisimesta, jonka kupu oli halki. Uusi valaisin. Makuuhuoneen vaatekaappien suhteen ei tuntunut tapahtuvan edistystä. Ehdotin, että huterat yläkaapit voisi ottaa kokonaan pois ja ehdotin myös, että huoltomiehet miehissä veisivät asunnossa edellisen asukkaan jäljiltä olevan peililiukuovisen korkean kaapin mennessään. Sille ei ole taloyhtiössä tilaa. Talomestari mietti mahdollisuutta saada jonkin kuljetuksen noutamaan sen. Silloin kello oli jo kaksi iltapäivällä. Kun huoltomiehet lähtivät soittelemaan ja selvittämään asioita, hain kellarissamme olevat, neliaskelmaiset A-tikkaat, otin sukat pois jaloista, pölyhuiskan käteen, kapusin tikkaille ja aloin poistaa huiskalla kymmenen tai kymmenien vuosien aikana kertyneet pölyt ja kuonat. Helena toi märän siivousliinan ja pyyhin pois loput. Toisena vaiheena ruuvasin yläkaappien ovien ruuvit irti ja Helena otti alhaalla irrotetut ovet vastaan ja laittoi nojaamaan seinänviereen. Otin välihyllyt pois. Viimein saatoin ottaa itse kaapin kokonaisen rungon pois, lastulevyiset pystyt ja päällystason, jotka taustakovalevy sitoi ja piti yhdessä. Heppoinen viritelmä. Tänään vakaa aikomukseni on purkaa kokonaan meidän harmiksemme asuntoon jäänyt peililiukuovinen kaappi. Kun saamme sen pois, käännämme jäljellä olevat kolme asiallista vaatekaappia niiden alkuperäiselle paikalle. Näin suunnittelen.