Kaunis kesäpäivä

tiistai 4. lokakuuta 2022

Tilkankadulla

    







Tänään tiistaina on tiedossa, että johonkin aikaan päivästä huoltohenkilöt ovat asentamassa taloyhtiössä patterien termostaatteja paikoilleen. Voi olla, että samalla tulee patteri myös keittiöömme. Olemme tehneet tilaa näitä töitä varten. Toinen tiedossa oleva asia on puhelinoperaattorin vaihto, Sim-kortin poisto mykistyneestä luurista ja uuden laitto tilalle. Mitähän se teettää? Eilen aamupäivällä pyykkäilimme. Talon pesutupa koneineen on erinomainen asia. Siellä saa kassillisen likaisia vaatteita pestyä ja kuivattua parissa tunnissa. Iltapäivällä kiertelimme Mannerheimintien toisella puolella. Mansku on meillä samassa asemassa kuin Aurajoki turkulaisille. Toisella puolella Mannerheimintietä on vanhoja kerrostaloja, joiden pihoilla kasvaa vuosisataisia, jaloja lehtipuita. Saarnet, jalavat, tammet ja vaahterat olivat syksyn väreissä ja osa oli pudottanut kokonaan lehtensä. Jos olisimme tunkeutuneet syvemmälle keskuspuistoon, olisimmeko nähneet hevosia ja ratsastajia? Oli se aika päivästä, jolloin koululaisia liikkui kotimatkallaan. Ja kaiken aikaa Mannerheimintien katkeamaton liikennevirta näkyi ja kuului taustalla. Kaupungin kumu.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti