Tilkankadulla

    

Tältä näyttää kylpyhuoneen hana. Vai onko se metallinhohtoinen nokkaeläin? Elokuussa kaksi kuukautta sitten allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Silloin oli kuuma kesäpäivä, tiistai, arkipäivä. Tänään lämpötila on yksitoista astetta ja tuulee viisi metriä sekunnissa etelän ja kaakon välistä. Teimme eilen aamupäivällä kaksi kävelylenkkiä, kahteen eri kauppaan. Kiersimme rannan kautta ja nousimme mäen ylös Mannerheimintielle. Meidän arkipäiväämme kuuluu nykyään kävellä Manskun jalkakäytävällä. Luin eilen kuudetta päivää Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta ja olen siinä nyt melkein puolivälissä, sivulla 164. Eilisessä tekstinosassa oli vähemmän korjausta odottavia kohtia. En etsi niitä enkä halua löytää niitä, mutta näin vain on. Mutta valtaosa eilen lukemastani oli hyvää ja pidin siitä. Toiveita herättävää. Luin myös muutaman sivun Allen Ginsbergin runoa Howl. Toistaiseksi en ole ottanut vielä mitään varsinaista lukukirjaa emmekä ole lukeneet mitään ääneen. Se aika koittaa kyllä. Helena on virkannut muutamia isoäidin neliöitä. Hän suunnittelee verhoa keittiön pikkuikkunaan. Eilen siirsimme toistaiseksi Helenan akvarellipöydän olohuoneeseen klaffipiirongin viereen ruokapöydäksi. Pöydällä on nyt liina ja Helena sytytti kynttilän. Vedenkeitin pöhisee sermin toisella puolella. Alamme aamiaiselle.

Tilkankadulla

    

 Uusi kohdevalaisin luo hohdettaan klaffipiirongille. Eilen aamupäivällä siivosin parvekkeen lattialaudoituksen alta kuonat pois niin kuin suunnittelin ja naputin kohonneet naulankannat alas. Kymmenen jälkeen lähdimme keskustaan ja vietimme liikkeellä kuusi tuntia. Kympillä Lasipalatsin pysäkille. Jonotusta asiakaspalvelussa, että saimme jäsenyytemme kuntoon. Kakkosen ratikalla Triplaan. Olimme toisen kerran käymässä siellä. Kävelykeskus. Löysimme uunivuoan. Jatkoimme kävelyä kevyessä sateessa Eläintarhan Nesteelle syömään. Helena otti vähän kevyemmän evään, mutta minä olin pizzatuulella. Haimme varsinaisesti kylpyhuoneeseen seinälle ripustettavaa ritiläkoria, jossa voisi pitää hiusharjoja ja muuta tilaa vievää. Päätimme jatkaa matkaa Ruoholahteen. Kakkosella ja kasilla. Rautakaupasta Helena löysi mieleisensä mopin tai se taitaa olla lasta, johon hän laittaa siivousliinan kiinni ja pyyhkii sillä pölyt lattiapinnoista. Kylpyhuonetarvikkeita oli jonkinmoinen seinällinen, mutta ei sellaista yksinkertaista koria, jota etsimme. Seuraava kauppa ja sitä seuraava, Tokmanni, josta ei löytynyt koria kylppäriin, mutta muovikassiin mahtuva laatikko, jossa oli koottava lattiavalaisin. Minä olen tottunut sanomaan jalkalamppu. Palasimme tyytyväisinä takaisin Pikku Huopalahteen ja askartelin valaisimen kasaan. En hakenut juuri tällaista mallia, mutta kun se seisoi paikoillaan klaffipiirongin vieressä, totesin, että se näytti ihan hyvältä. Ja tietenkin valaisee, mikä on pääasia.

Tilkankadulla

    

Eilen oli kuura-aamu, mutta tänään on lämpöä yksitoista astetta. Vaihtelevaa syyssäätä. Eilen sähköasentaja kävi asentamassa uuden kylpyhuoneen peilikaapin. Enää ei tarvitse pitää kylpyhuonearsenaalia muovikoreissa siirreltävänä. Asentaja korjasi myös makuuhuoneen pistorasian. Asumme ja elämme neljättä viikkoa Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa ja vähitellen koti muotoutuu valmiiksi, lopulliseen kuntoonsa. Huomasin, että siitä on kaksi kuukautta, kun laitoimme asuntohakemuksen. Tällaisia merkkipäiviä. Yksi vieras kävi eilen iltapäivällä tervehtimässä meitä. Hän sai mukaansa vanhan naisten polkupyörän, joka on kulkenut mukana muutoissamme neljännesvuosisadan. Kotiutumista on sekin, että Helena on lähdössä nyt toisena aamuna peräkkäin ensimmäiseksi sauvakävelemään. Eilen luin vähemmän Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitustani. Aloitin sen neljä päivää sitten ja olen edennyt sivulle 128. Kolmasosa luettu. Tätä tahtia minulla menee viikko vielä sen parissa. Pyykkiä on kertynyt taas koneellinen. Toistaiseksi olemme käyneet yhdessä pyykkituvassa, mutta jaloitteleminen ei ole koskaan pahasta, kun istuu tuolilla pääosan ajasta. Tänään suunnittelen tosin, että otan parvekkeen puiset lattiaritilät käsittelyyn. Naulankannat ovat koholla, joten ritilät pitää nostaa pystyyn, naputella naulat kiinni kunnolla ja taivuttaa ja kotkata ne uudelleen. Samalla tulee otettua ritilöiden alle hautautuneet roskat ja lehtikertymät pois ennen talven tuloa.

Tilkankadulla

    

Kaksi astetta. Tähdet näkyvät hyvin niin kuin eilen aamullakin. Sirius näkyy ja tervehdimme sitä. Helena lähti sauvakävelylenkille. Luin eilen kolmatta päivää Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta. Olin siinä sivulla 84, kun alkoi tuntua siltä, että taidan sittenkin työstää tekstiä kohdakkoin. Mutta teen sen myöhemmin. Nyt luen tämän käsikirjoituksen läpi, luen perään Yli -käsikirjoituksen ja aloitan kenties kolmannen kirjan, sen, josta en ole kirjoittanut vielä riviäkään – teen sen valmiiksi ja kirjoitan vasta tämän tehtyäni kaikki kolme erillistä, mutta samoja henkilöitä seurailevaa tulevaisuusfiktiota valmiiksi asti. Toistan: En ala korjailemaan enkä paikkailemaan Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta kesken kaiken, en ennen ennen kuin olen lukenut myös Yli -käsikirjoituksen ja jatkanut eteenpäin tällä tuulisella tiellä seuraavaan käsikirjoitukseen. Pursuten energiaa ja intoa. Vanha liesi on vaihdettu uuteen ja todennäköisesti energiatehokkaampaan. Keraaminen keittotaso, joka on meille uutta. Tarkistimme, että kattilamme ovat käypäsiä. Teimme ratikkamatkan keskustaan, löysimme puhdistusliinan, joka on tarkoitettu keraamisen liesitason hoitoon ja puhdistukseen ja ostimme samalla kattilan, joka on tarkoitettu samoin näille uusille liesille. Pääsimme samalla lipulla takaisin. Lipuntarkastajaryhmä nousi joltain pysäkiltä kyytiin. Meidän lippumme olivat kunnossa, mutta muutama muu matkustaja näkyi saavan kahdeksankymmenen euron rapsun.

Tilkankadulla

    

Kuu näkyy Tilkankadun parvekkeelta. Se on vielä melko pyöreä. Lämpötila kuusi astetta. Kertomus: Olimme säteilyturvallisuuskurssilla Helsingissä ja yövyimme Hotelli Pasilassa, josta oli hyvä lähiliikenneyhteys Malminkartanoon, kurssikeskukseen. Tämä tapahtui kolmekymmentä vuotta sitten. Vietimme kaksi yötä hotellissa ja jälkimmäisenä iltana loi lisätunnelmaa se, että seuraavana päivänä odottivat kokeet. Otimme oluet baaritiskillä ja kaverini lähti käymään miestenhuoneessa. Istuin itsekseni ja tarjoilija tiskin takana laittoi viskilasin eteeni. Häkellyin ja sanoin, etten ollut tilannut sitä. Juotko? tarjoilijanainen kysyi. Hän oli kaatanut väärää viskiä, joka ei kelvannut asiakkalle. Juon, juon. Viski oli siinä olutlasin vieressä, kun kaverini palasi takaisin. Jaaha, hän sanoi, mitä lie tarkoitti. Hän sanoi menevänsä nukkumaan. Selvä. Ennen kuin menin perässä, kävelin Pasilan sillalle, ratapihan ylittävälle sillalle ja katsoin liikuttuneena Helsingin keskustan valoja. Ajattelin, että miksi lähdimme pois täältä ja vannoin, että vielä me palaamme. Näin on tapahtunut. Täällä olemme Helsingin Pikku Huopalahdessa. Eilenkin kävelimme Mannerheimintielle aina auki olevaan Alepaan iltapäiväostoksille. Pysähdyimme hetkeksi katsomaan Manskua molempiin suuntiin. Liikenne kiisi ohitsemme. Aika ero, jos vertaa Luumäen Taavetin Vallitiehen. Oliko se Vallitie? Kaikki unohtuu niin nopeasti.

Tilkankadulla

    

Nukuimme tänä tiistaiaamuna yli ajan, ohi herätyksen. Tajusin jossain vaiheessa olevani hereillä, nousin ja menin katsomaan parvekkeelle vieläkö kuu näkyy? Se oli katoamassa lännenpuoleisen talon katon taakse. Kuulin hiekan rahisevan alhaalla pihalla. Ihmisiä liikkeellä, työmatkalla. Olimme nukkuneet univelkaa pois tämän syysmuuttomme jäljiltä. Hyvä niin. Huomenta aamu. Eilen elämämme oli normalisoitunut niin paljon, että aloin lukea Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta, sopivasti Aleksis Kiven päivänä. Fiktiossa, tulevan kuvitelmassa on vuosi 2053 ja minähenkilö Hilde Virta lähtee Leipzigista Venäjälle, Moskovaan erikoistumaan aivotutkimukseen ja -kirurgiaan. Hän on luotijunassa matkalla, kun pääsin sivulle 27. Tekstiä käsikirjoituksessa on 340 sivua, joten minulla hitaana lukijana menee aikaa ennen kuin olen lukenut tarinan läpi. Kutsun sitä ensimmäiseksi kirjaksi. Toinen kirja on Yli, joka on valmis tai melkein ja kolmas kirja on olemassa ituna. Toistaiseksi Et tiedä minne olet menossa on tyydyttänyt minua. Pyrin lukemaan sitä kuin mitä hyvänsä kirjaa, kuin kenen hyvänsä kirjailijan julkaistua kirjaa. En etsi virheitä, nautin vain lukukokemuksesta. Eilen Helena järjesti vaatekaapin alusvaatekaukalot viimeisen päälle, jaotteli sukat omiin koreihinsa ja pitkät ja lyhyet alushousut omille paikoilleen. En tarkastellut miten hän järjesti omat alusvaatteensa. Koska tilaa on niukasti, täytyy järkeistää. Keittiön kaapeissa on sellaisia juomalaseja, joita ei käytetä koskaan, kenties viimeisenä hätävarana ja mietimme niiden osalta, että voisimme viedä valikoiman taloyhtiön roskahuoneessa olevaan kierrätyshyllyyn.

Tilkankadulla

    

 Hyvää Aleksis Kiven päivää. Aurinko paistoi eilen ja helli helsinkiläisiä. Illalla myöhään täysikuu tuli esiin viereisen talon katonlappeen takaa ja näkyi parvekkeellemme. Tuurit ja viuhkat olivat kohdallaan miesten jalkapallossa, kun arvottiin kahden vuoden päässä olevien em-kisojen karsintalohkot. Joutuu opettelemaan. Suomella on vastassa Tanska, Slovenia, Kazakstan, Pohjois-Irlanti ja San Marino. Me aloitamme neljännen viikkomme Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa. Eilen löysimme kateissa olleen valokuvan. Se oli kellarissa yhdessä banaanilaatikossa. Laitoimme kuvan kehyksiin ja seinälle. Vietimme muuten lepopäivää, ulkoilimme ja otimme valokuvia. Televisiosta tuli lisäksi jalkapalloa pitkin iltapäivää ja iltaa, englantilaisella ja suomalaisella selostuksella. Puhuin saunan lauteilla Helenalle, että tuntuu siltä, että alan huomenna eli siis tänään lukea fiktiivisiä tulevaisuuskäsikirjoituksiani. Kuviteltua tulevaisuuden maailmaa. Moni kirjoittaja palaa menneeseen, omaansa tai kollektiiviseen ja olen tapaillut itsekin omaa tarinaani ja elämäntietäni, joka tunnustelu on tosin jäänyt vähäiseksi. Jokin hankaa vastaan. Jos kirjoitan oman tarinani, eikö minun pitäisi ottaa mukaan myös Helenan tarina? Jo pelkkä ajatus tekee siitä tarinaa, fiktiota, ei totta. En aio haastatella Helenaa, pyytää häntä muistelemaan vanhoja asioita. Voiko sitä paitsi valita kertooko tosia vai valeita? En luota muistiini. Se on vilpistelijä ja vääristelijä, joka lisäksi unohtaa. Kun aloitin tulevaisuustarinaani, se oli siinä mielessä tilaustyö, että tein sen ensimmäisen version kirjoituskilpailuun. En saanut alkuideaa, vaan minulle annettiin se. Mietin tulevaisuutta ja päädyin siihen lähtökohtaan, että Suomi liittyy Natoon ja että rauhan aika on takana. Monet entiset mahtimaat saavat väistyä, joutuvat ahdinkoon ja uudet valtiaat tulevat tilalle. Osallistuin työlläni kirjoituskilpailuun. En pärjännyt. Myöhemmin palasin tähän fiktioon, viime vuonna, kirjoitin sen laveammin ja lähetin sen maailmalle. Helena luki käsikirjoituksen. Hän kaipasi tarinaan jatkoa. Olin itsekin päätynyt siihen, että taidanpa pysyä siellä mielikuvitusmaailmassa, tulevaisuudessa vuonna 2053. Tänään, huomenna tai ylihuomenna menen sinne. Tulevaisuus odottaa meitä.