Nukuimme tänä tiistaiaamuna yli ajan, ohi herätyksen. Tajusin jossain vaiheessa olevani hereillä, nousin ja menin katsomaan parvekkeelle vieläkö kuu näkyy? Se oli katoamassa lännenpuoleisen talon katon taakse. Kuulin hiekan rahisevan alhaalla pihalla. Ihmisiä liikkeellä, työmatkalla. Olimme nukkuneet univelkaa pois tämän syysmuuttomme jäljiltä. Hyvä niin. Huomenta aamu. Eilen elämämme oli normalisoitunut niin paljon, että aloin lukea Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta, sopivasti Aleksis Kiven päivänä. Fiktiossa, tulevan kuvitelmassa on vuosi 2053 ja minähenkilö Hilde Virta lähtee Leipzigista Venäjälle, Moskovaan erikoistumaan aivotutkimukseen ja -kirurgiaan. Hän on luotijunassa matkalla, kun pääsin sivulle 27. Tekstiä käsikirjoituksessa on 340 sivua, joten minulla hitaana lukijana menee aikaa ennen kuin olen lukenut tarinan läpi. Kutsun sitä ensimmäiseksi kirjaksi. Toinen kirja on Yli, joka on valmis tai melkein ja kolmas kirja on olemassa ituna. Toistaiseksi Et tiedä minne olet menossa on tyydyttänyt minua. Pyrin lukemaan sitä kuin mitä hyvänsä kirjaa, kuin kenen hyvänsä kirjailijan julkaistua kirjaa. En etsi virheitä, nautin vain lukukokemuksesta. Eilen Helena järjesti vaatekaapin alusvaatekaukalot viimeisen päälle, jaotteli sukat omiin koreihinsa ja pitkät ja lyhyet alushousut omille paikoilleen. En tarkastellut miten hän järjesti omat alusvaatteensa. Koska tilaa on niukasti, täytyy järkeistää. Keittiön kaapeissa on sellaisia juomalaseja, joita ei käytetä koskaan, kenties viimeisenä hätävarana ja mietimme niiden osalta, että voisimme viedä valikoiman taloyhtiön roskahuoneessa olevaan kierrätyshyllyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti