Kaunis kesäpäivä

perjantai 14. lokakuuta 2022

Tilkankadulla

    







Eilen oli kuura-aamu, mutta tänään on lämpöä yksitoista astetta. Vaihtelevaa syyssäätä. Eilen sähköasentaja kävi asentamassa uuden kylpyhuoneen peilikaapin. Enää ei tarvitse pitää kylpyhuonearsenaalia muovikoreissa siirreltävänä. Asentaja korjasi myös makuuhuoneen pistorasian. Asumme ja elämme neljättä viikkoa Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa ja vähitellen koti muotoutuu valmiiksi, lopulliseen kuntoonsa. Huomasin, että siitä on kaksi kuukautta, kun laitoimme asuntohakemuksen. Tällaisia merkkipäiviä. Yksi vieras kävi eilen iltapäivällä tervehtimässä meitä. Hän sai mukaansa vanhan naisten polkupyörän, joka on kulkenut mukana muutoissamme neljännesvuosisadan. Kotiutumista on sekin, että Helena on lähdössä nyt toisena aamuna peräkkäin ensimmäiseksi sauvakävelemään. Eilen luin vähemmän Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitustani. Aloitin sen neljä päivää sitten ja olen edennyt sivulle 128. Kolmasosa luettu. Tätä tahtia minulla menee viikko vielä sen parissa. Pyykkiä on kertynyt taas koneellinen. Toistaiseksi olemme käyneet yhdessä pyykkituvassa, mutta jaloitteleminen ei ole koskaan pahasta, kun istuu tuolilla pääosan ajasta. Tänään suunnittelen tosin, että otan parvekkeen puiset lattiaritilät käsittelyyn. Naulankannat ovat koholla, joten ritilät pitää nostaa pystyyn, naputella naulat kiinni kunnolla ja taivuttaa ja kotkata ne uudelleen. Samalla tulee otettua ritilöiden alle hautautuneet roskat ja lehtikertymät pois ennen talven tuloa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti