Tilkankadulla

   

 Jatkoimme tänä aamuna unia eli Helena laittoi herätyksen pois ja koska molempia väsytti, käänsimme kylkeä. Nukuimme pois kertynyttä univelkaa. Eilen jatkoin Yli -käsikirjoituksen lukemista ja olen siinä nyt sivulla 103. Helena alkoi kutoa villasukkia. Hän vihjaisi, että olisi sopiva aika minun alkaa lukea ääneen jotain kirjaa, mutta vastasin, että ei vielä. Helena on lukenut välillä Murakamin Komtuurin surma -teosta ja minä luin muutamia säkeitä, sägner af Runebergs Fänrik Stål. Eilen ulkoilimme yhden kerran, pidennetty kauppareissu rannan kautta. Iltapäivällä meille näytettiin televisiosta bundesliigaa ja iltaviimeiseksi oli Espanjan La Liigaa. Tavallinen lauantai. Saunoimme. Suolakynttilässä ikkunalaudalla oli aito kynttilä ja lyhdyissä klaffipiirongin päällä valaisivat himmeät, pattereilla toimivat tuikut.

Tilkankadulla

   

 Eilen, perjantaina aloin lukea Yli -käsikirjoitusta. Parissa lukurupeamassa etenin siinä sivulle 52. Huomasin, että mieleni sijoitti sen tähän meidän nykyiseen maisemaamme, vaikka tekstin tapahtumapaikka on aivan toisaalla. Leijailin Mannerheimintiellä siinä kohtaa, missä kevyen liikenteen väylä nousee Paciuksenkaaren päästä ylös Manskulle. Lukukuvia. Olemme kulkeneet siitä kohtaa niin usein, että se on piirtynyt aivoihin. Yli tuntuu tähän mennessä hyvältä ja lupaavalta. Se tuntuu jopa valmiimmalta kuin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitus, joka sekin parani mielestäni loppua kohden. Harmittavasti siinä on kuitenkin keskikohdalla ja myös muuten sellaista heikompaa tekstiä, joka pitää käydä läpi. Helena tekee akvarellipäiväkirjaa, jättää luonnoksen kuivumaan välillä ja virkkaa silloin isoäidinneliöitä tai lukee. Nyt hän lukee, lukee paksua lainakirjaa. Lähdimme eilen kymmenen jälkeen aamupäivällä Munkkiniemen sivukirjastoon, joka on lähikirjastomme. Kartalta arvioiden sinne on yhtä pitkä patikkamatka kuin olisi Etelä-Haagan kirjastoon. Saimme kirjastokortit ja Helena lainasi Murakamin kirjan Komtuurin surma, jonka olemme lukeneet molemmat aiemmin. Minä harhailin kauemmin kirjaston hyllyjen välissä ennen kuin etsin käsiini Runbergin runoelman Fänrik Ståls sängner. Sitä ei ollut lainattavissa heili-kirjastoista, mutta täällä tämä arvoteos oli omalla paikallaan ruotsinkielisissä runoissa. Munkkiniemen kirjasto on meille tuttu kahdenkymmenen vuoden takaa, kun asuimme vuoden verran Huopalahdentiellä

 

Tilkankadulla

    

Syksyn lehdet siirtyvät siveltimellä luonnoslehtiön sivuille. Helena tekee akvarellipäiväkirjaa. Hän pääsi tällä viikolla vihdoin siihen mielentilaan, että voi keskittyä maalaamiseen. Minä luin eilen loppuun Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoituksen. Se jäi aamupäivällä vähän kesken, mutta jatkoin sen loppuun, kun palasimme kaupungilta. Puolenpäivän jälkeen lähdimme seikkailemaan, ajoimme ratikalla muutaman pysäkinvälin ja poikkesimme ensimmäiseksi kameraliikkeeseen. Meillä on vanha objektiivi, joka ei käy nykyisen järjestelmäkameramme runkoon ja etsimme nyt objektiiviin yhteensopivaa, kunnostettua kamerarunkoa. Ei löytynyt. Jatkoimme metrolla Itäkeskukseen, koska tiesimme, että siellä toimii Kontti. Myymälä oli samaa kokoluokkaa kuin Lappeenrannan liike. Siellä ei ollut sellaista pöytää, jota havittelemme ruokapöydäksi. Laskimme, että on kulunut kaksitoista vuotta siitä, kun olimme viimeksi Itäkeskuksessa. Tällä välin tämä kauppakeskus on kasvanut kooltaan noin kaksinkertaiseksi. Se on käsittämättömän ja typerryttävän suuri. Emme pitäneet paikasta erityisemmin. Saimme kävellä pitkän lenkin kauppakeskuksen sisätiloissa ennen kuin löysimme hakemamme. Samaan vaivaan pistäydyimme myös paikalliseen kierrätyskeskukseen, jossa ei ollut sielläkään meidän tulevaa pöytäämme. Uskon kyllä, että se löytyy ja runko objektiiviin myös, mutta eilen ei ollut vielä niiden aika.

Tilkankadulla

   

 

Tänään aamuviideltä oli jälleen kirkas tähtitaivas. Orion näkyi tietenkin ja Seulasten himmeä tähtiryhmä. Sirius jäi meidän parvekkeelta katsoessa poppelien taakse piiloon. Poppelit ovat kellastuneet, mutta enimmät lehdet ovat pysyneet kiinni oksissa. Nyt, tuntia myöhemmin pilviä ajelehtii katonlappeen yli peittämään tähdet. Eilen meillä täyttyi kuukausi Tilkankadulla. Saranapäivä, koska saranankorjaaja tuli kunnostamaan keittiön kaappeja, kiristeli saranoita tarpeen mukaan ja vaihtoi kahden oven saranat uusiin. Saimme myös uudet, ehjät vetimet makuuhuoneen kaapinoviin. Puuttuu enää, että sähkömies käy asentamassa ehjän työpistevalaisimen tiskipöydän yläpuolelle. Helena teki lehtiakvarelleja. Minä luin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta. Olen siinä sivulla 276. Jo lukiessa mielessä virisi ajatus, että jos sittenkin teen niin, että yhdistän olemassaolevat kaksi tulevaisuusaiheista käsikirjoitustani ja liitän samoihin kansiin myös sen vasta idullaan olevan kolmannen tulokkaan. Illalla saunan lauteilla tämä ajatus palasi voimakkaana ja vakuuttavana. Mietin sitä löylytellessämme. Sauna on ajatusten kehto, olen todennut, vaikka täällä Tilkankadulla tämä ajatushautomo ei ole toiminut vielä kunnolla. Luultavasti tarvittava ja vaadittava ajatusrauha on puuttunut.

Tilkankadulla

    

Kolme astetta. Tuuli käy luoteesta. Tähtitaivas, vajaa puolikas kuu on pienenemässä. Tänään meillä on merkkipäivä, kuukausi takana Tilkankadulla. Miten on mennyt? Hyvin. Viihdymme. Peruutan, ei aivan putkeen eikä kaikki ole vielä tiptop, mutta pääasia on, että olemme kotiutuneet. Eilen saimme tehtyä sen olennaisen, että poistimme kolme vanhinta ja raihnaisinta laitetta, iMacin, josta aika oli ajanut ohi, iPadin, joka ei pysynyt perässä ja läppärin, joka ei ollut alkuaankaan mikään onnistunein ostos. Veimme ne asianmukaisesti alan liikkeeseen kierrätykseen. Siinä meni puoli tuntia ennen kuin oli varmistettu, että nykyinen tietoturvamme on poistettu näistä raakeista eikä kummittele eikä pompi kutsumatta esiin haitoille. Niinpä olimme keskustassa ja kävimme kahvilla Cafe Aallossa ja hengitimme kulttuuri-ilmaa. Päätimme poiketa saman tien yhteen lupaavalta vaikuttavaan huonekalukirppikseen. Lupaava, koska se oli lyhyen kävelymatkan päässä. Kohde löytyi helposti ja oikea kyltti komeili katukuvassa, mutta liike vaikutti lähestyessämme epäilyttävän pimeältä. Se ei ollut auki eikä pölyisten näyteikkunoiden läpi nähnyt muuta kuin tyhjän liiketilan. Sieltä oli lähdetty pois tai sitten netissä mainittu ja mainostettu yrittäjä ei ollut vielä asettunut sinne. Helena pääsi sanomaan minulle, että siinä näit, paljonko nettisivuihin voi luottaa. Voi minua, sinisilmäistä. Helena osti luonnoslehtiön, hyvää paperia, johon saattoi tehdä myös akvarelleja. Kotona hän pääsi kokeilemaan sitä ja minä tein päiväkirjamerkintöjä ja luin käsikirjoitusta. Istuimme rinta rinnan, koska Helenan työpöytä on toistaiseksi yhä olohuoneessa.

Tilkankadulla

    

Poppelinlehdet tuoksuvat. Oikeastaan samalle kuin haavan lehdet. Huomioin sen, kun Helena poimi muutaman parvekkeelle lentäneen poppelinlehden sisälle ja piirsi niitä ja käytti niitä sapluunoina. Samoin tuoksui rapussa, koska tuuli oli lennättänyt lehtien repaleita porrasmatolle tai ne olivat kulkeutuneet jalkojen mukana. Tuoksui syksylle ja märille lehdille, kolealle rappukäytävälle, kaupungille. Eilen oli kolmas ilta, kun poltimme kynttilää. Moniin vuosiin emme ole polttaneet oikeita kynttilöitä. Se on ollut poissa muodista, mutta nyt se tuntuu sopivalta. Jotenkin se johtuu tästä asunnosta. Helena laittoi kynttilän palamaan nytkin, kun nautimme tee- ja jogurttiaamiaisemme. Katsoimme illalla jalkapallo-ottelun televisiosta, Italian Serie-A:ta, Sampdoria vastaan AS Roma, jonka Roma voitti nolla yksi, rankkarimaalilla. Tänä iltana näemme La Liigaa. Päivän aikana on tiedossa, että lämmityspatterien termostaatteja tai patterien läpivirtausta, jotain niissä pitää säätää ja huoltohenkilöt sukkuloivat taloyhtiön asunnoissa koko päivän. Onnea yritykselle. Eilen tuhrasin kaikkea sekalaista ja luin vain muutaman sivun Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitusta. Jääkö tämä päivä yhtä kehnoksi?

Tilkankadulla

    

Tuuli riipii lehtiä puista ja pensaista. Meidän eli taloyhtiön pihalla on yhdeksän poppelia, kapeita, korkeita puita rivissä kaarena. Ne myötäilevät B-rapun pihan puolen sisäänkäynnin eteen johtavaa kaarevaa, loivasti nousevaa pyörätuoliluiskaa, jonka toisesta päästä tulevat betonirappuset alas pihalle. Rapun ovelle vie ritilätaso. Eilen edistyin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoituksen luvussa sivulle 200. Aamupäivällä Helena valikoi lisää seinälle meneviä, kehystettyjä valokuvia ja loput valokuvat päätyivät kapsäkkiin. Ostimme kaupasta sosekeittoaineet, kaalia, porkkanaa, paprikaa ja kesäkurpitsan. Helena pääsi tekemään uudella liedellä ison kattilallisen keittoa. Päiväunien jälkeen kysyin olemmeko käymässä vielä ulkona vai jatkanko lukuharjoituksia? Helena vastasi, että hän ei ole lähdössä minnekään. Tiesimme, että viiden aikaan iltapäivällä alkaa jalkapallo-ottelu, joten minulla oli muutama tunti aikaa lukea eteenpäin käsikirjoitusta. Luin ja Helena istui sohvalla takanani. Hänen kännykässään oli jotain säädettävää ja hän sulki sen ja avasi uudestaan. Silloin kuului epäuskoinen kommentti: Sim -kortti meni lukkoon ja kone pyytää puk -koodia. Eli me lähdemme, keskustaan, totesin? Ei! Helena ei halunnut lähteä ja hän taisi miettiä asiaa viisi sekuntia tai korkeintaan kymmenen ennen kuin myönsi, että ei voi tehdä muutakaan. Joten lähdimme kympin ratikan päättärille, ajoimme Lasipalatsin pysäkille, kävimme alan liikkeessä, josta sai tarvittavan koodin ja ajoimme samalla lipulla takaisin Huopalahteen. Ehdimme sopivasti seuraamaan matsia.