Aloitimme eilen aamulenkillä. Tai ensin teimme päivän postauksen, se on mukava avausrutiini aamutoimien yhteydessä ja nautimme aamiaisen parvekkeella, jugurttia, leipää ja banaani puoliksi teen kera. Kello oli lähempänä kahdeksaa, kun patikoimme Tapanilan asemalle, Pikku Huopalahden asukastalolle, lahden pohjukassa ja kuljimme hiekkapohjaista rantaraittia jalkapallokentän, puiston niitetyn osan ja niittämättömän kedon viertä ja otimme kuvia, Helena järjestelmäkameralla ja minä kännykällä. Aamuvaloa kuviin. Kotikautta kaupalle. Päivän mittaan kirjoitin muutaman maininnan läppärillä olevaan päiväkirjaani ja raapustin kaunokirjoitusvihkoon tekstiä kolmen sivun verran. Helena luki Doris Lessingin kirjaa Kissoista ja teki muistiinpanoja itselleen ja joitain luonnoksia.. Luin eilen loppuun Édouard Louis’n romaanin Väkivallan historia. Mielenkiintoisesti kirjoitettu teksti, mutta aihe ei ollut minusta kovin kiinnostava. Aloin lukea Graham Greenen omaelämänkerrallista kirjaa Pakoteitä ja luin siitä eilen kolmanneksen. Mielenkiintoista lukea kirjailijan muistumia omista kirjaprojekteistaan ja aikakaudesta, kolmekymmenluvusta, maailmansodan jälkeisessä Euroopassa ja uuden sodanuhkan kasvaessa. Jäin kirjassa päiväkirjamainintoihin Lontoosta vuosina 1940 – 41: Pommit putoilevat, talot ja kadut raunioituvat, rikkoutuvat lasinsirpaleet haavoittavat kaupungin kansalaisia ja hälytyssireenit soivat. Yleistä ihmetystä siitä, etteivätkö ihmiset ikinä opi, että sotiminen on turhaa. Kahdeksankymmentä vuotta sitten oli näin ja yhä järkevät ihmiset ovat sotimassa ja jakautumassa leireihin sotimista varten. Rauhanaate on unohduksissa. Helena otti Graham Greenen illalla unikirjaksi. En tiedä monta sivua hän ehti lukea ennen kuin sammutti valon?
