Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Tilkankadulla

     






 Täällä etelärannikolla rajut tuulenpuuskat riepottelivat eilen kuivuuden vaivaamia puita ja varistivat niistä lehtiä ja oksia. Sääennusteessa on myös tänään tuulivaroituksia. Heinät ja kaislat kukkivat. Lokkiemot pitävät ääntä poikastensa takia. Ulkoilimme kauppareissun verran ja teimme erikseen kamerakierroksen rannalla. Illalla asuntomme kylpyhuoneen kytkin lakkasi toimimasta. Vikailmoitus on tehty. Stilisoin eilen kuudentoista sivun verran Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Toinen osa päättyi ja alkaa kolmas. Kaksisataa sivua työstämättä, neljäosa koko käsikirjoituksesta. Helena tekee pieniä kissa-akvarelleja virkkausten ohessa. Musta ja ruskea kissa. Hän on lukenut Jyrki Pellisen ja Kai Niemisen runoja. Minulla ovat kesken Franz Kafkan Briefe an Milena ja Graham Greenen Isä Quijote. Greene on tässä kirjassa huumoripäällä. Teksti on yhtä hyvää ja moitteetonta kuin aina. Varaamani Leena Krohnin Tainaron on noudettavissa Munkkiniemen kirjastosta. Kaksi varausta on Matkalla ja Helenalla yksi. Ehtivätkö mukaan?











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti