Kaunis kesäpäivä

maanantai 10. heinäkuuta 2023

Tilkankadulla

    







Kymmenen astetta nyt aamulla täällä etelärannikolla. Puolikas kuu näkyy pilvettömällä taivaalla. Eilen kauppareissulla Helena otti jälleen yhden pilvisen kuvan Korppaanmäentien ja Mannerheimintien risteyksen yli Tilkanmäellä olevasta kerrostaloryhmästä. Kaupan jälkeen kiersimme Pikku Huopalahden rantaa. Valkoposkihanhet olivat kaikki vesillä. Nurmikolla oli autiota. Jostain syystä siellä ei ollut edes varpusia, ei sepelkyyhkyjä eikä naakkoja. Erilaisia väreitä veden pinnassa. Kävelysillan alla seisova vesi oli ruskeaa ojanpenkassa kukkivan rantakukan taustana. Stilisoin loppuun Gaz matkaan -käsikirjoituksen. Siinä on sivuja kaikkiaan 846. Mitä sä nyt teet? Helena kysyi. Vai kysyikö hän: Mitä sä nyt alat? Vastasin, että annan tekstin odottaa pari viikkoa ja luen sen sitten nopeasti läpi. Käsikirjoituksen kolmas osa meni läpi vajaassa viikossa. Varoin tekemästä isoja muutoksia. Luen Édouard Louis’n romaania Väkivallan historia. Helena tekee kissatöitä, lukee Doris Lessingin kirjaa Kissoista ja raapustaa muistiinpanoja vihkoonsa ja virkkaa välillä telkun ääressä. Varasin helmetistä Norman Mailerin kirjan Muinaiset ajat, ainoan kappaleen.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti